Jos Euroopan neuvotteluyhteys Venäjään avautuu, tulee neuvottelupöytään mennä yhteisrintamassa ja kovan viestin kanssa. Tätä mieltä olivat turvallisuuden, talouden ja ulkopolitiikan asiantuntijat perjantaina 12.6. Kultaranta-keskusteluiden toisena päivänä.
”Venäjä – miten tästä eteenpäin” -nimeä kantaneessa paneelikeskustelussa kenraalimajuri (evp.) Harri Ohra-aho, Suomen Pankin Venäjä-asiantuntija, vanhempi neuvonantaja Laura Solanko ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala avasivat näkemyksiään eurooppalaiskeskustelusta, jossa on väläytelty neuvotteluyhteyden mahdollisuutta Venäjän suuntaan.
Asiantuntijoiden mukaan on selvää, mistä asetelmasta Venäjä mahdollisiin keskusteluihin lähtisi: presidentti Vladimir Putin haluaa edelleen Donbassin alueen haltuunsa – Ukrainan viimeaikaisesta menestyksestä huolimatta.
”Jos kuvitellaan, että Donbassin alue on tarkoitus saada mukaan mahdollisiin tulitaukokeskusteluihin, niin Venäjän sotilasvoimin se veisi 3–5 vuotta. Venäjä on menettänyt Ukrainalle etuaan etenkin keskipitkän matkan droonisodassa, toisaalta kummallakin osapuolella on ongelmia ilmapuolustuksen ja henkilöstön saatavuuden kanssa. Venäjällä tulee pohdittavaksi kysymys siitä, onko mielistelyn sijaan siirryttävä pakkoliikekannallepanoon. Se tarkoittaisi dramaattisia asioita Venäjällä”, Ohra-aho muistuttaa.
”Venäjän tahtotilahan on selvä, mutta Venäjän kyky saavuttaa se ei kovin hyvältä näytä. Sen sijaan on selvää, että Venäjä uskoo pärjäävänsä tässä peilisalissa paremmin kuin läntinen koalitio tällä hetkellä”, Solanko puolestaan arvioi ja viittaa Haukkalan aiemmin keskustelussa kertomaan vertauskuvaan.
Haukkalan mukaan Eurooppa on eräänlaisessa ”peilisalissa”, kun se arvailee, mitä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päässä liikkuu. Hänen mukaansa peilisali syntyi sen jälkeen, kun Trump avasi ilman Euroopan liittolaisten konsultointia keskusteluyhteyden Putinin kanssa viime vuoden helmikuussa.
”Tavallaan siitä lähtien olemme olleet eräänlaisessa peilisalissa Trumpin Yhdysvaltojen kanssa. Olemme nähneet erilaisia heijastumia ja olemme lukeneet niihin omia toiveita ja pelkoja niin, että olemme koettaneet päästä perille oikeasta peilikuvasta. Voi olla, ettei Washingtonissakaan tiedetä, mikä peilikuvista on oikea”, Haukkala toteaa.
Yhteinen viesti neuvottelupöytään
Solangon mukaan tässä tilanteessa on erityisen tärkeää muodostaa yhteinen näkemys siitä, millaisen lopputuloksen Eurooppa haluaa sodalle ja mihin se on tuon lopputuloksen mahdollistamiseksi valmis panostamaan.
”Kyse on siitä, onko meillä joku viesti, minkä haluamme viedä [venäläisille]. Tietysti sitä henkilökohtaisesti toivoo, että ensinnäkin viestittäisiin, että nyt olisi syytä astua Ukrainan kanssa neuvottelupöytään ja toisaalta kertoa, että yhtään parempaa diiliä ei ole luvassa kuin mitä se nyt on: Ukrainan tukeminen jatkuu ja meillä on valmius kiristää pakotteita, jos te päätätte jatkaa sotaa.”
Solanko muistuttaa, että vaikka Venäjän talous yskii, sodan jatkaminen autoritaarisessa yhteiskunnassa on yksin poliittinen päätös.
”Venäjä on markkinahintaisella bkt:lla mitaten noin Italian kokoinen kansantalous. Jos päätetään, että sota on ensisijainen prioriteetti, niin kyllä sitä voidaan rahoittaa, kun ei puhuta demokratiasta, vaan sellaisesta poliittisesta järjestelmästä, jossa kansalaisten mielipiteellä on hyvin vähän väliä.”
”Se tarkoittaa sitä, että talous ja yhteiskunta liukuvat koko ajan kohti sotataloutta ja yhteiskuntaa, jota joudutaan pikkuhiljaa mobilisoimaan enemmän ja enemmän ja siirtämään resursseja siviilipuolelta kohti sotilaspuolta”, Solanko povaa.
Ohra-ahon mukaan on vaikea nähdä, että edes vallan vaihtuminen johtaisi tilanteeseen, jossa vallanhaluinen ajattelutapa Venäjällä kuolisi ja välit länteen lievenisivät.
”Suunta on valitettavasti kohti ääripäätä. Oppositio muhii Kremlin itsensä tekemissä mullissa, kun aiempi liberaali oppositio on pyyhitty pois ja oppositiovoimista vastaavat nyt sodan kulkuun pettyneet äärinationalistit sekä veteraanit perheineen”, Ohra-aho muistuttaa.
Mitä Suomen pitäisi tehdä?
Venäjän ja lännen välejä puivan osuuden jälkeen paneelikeskustelun moderoija, toimittaja Olli Seuri kysyi seuraavaksi, mitä Suomen pitäisi tässä tilanteessa tehdä.
Ohra-ahon mukaan Suomi tekee jo nyt oikeita asioita turvallisuutensa takaamisessa.
”Pohdimme Venäjän logiikkaa kaikella tavalla ja pidämme yllä maksimaalisen hyvää tilannekuvaa niin sotilaallisesti kuin muutenkin yhdessä liittolaistemme kanssa. Pidetään jatkossakin kiinni ennustettavasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, niin se on vahva pohja jatkaa valitsemallamme tiellä.”
Solanko muistuttaa, että Suomen maakuvasta huolehtiminen on niin turvallisuuspoliittisesti kuin taloudellisestikin tärkeää jatkossa.
”Se, että Suomi tunnetaan maailmalla positiivisista asioista, voi olla minkä tahansa mahdollisen kriisin tai tiukan paikan kohdalla todella arvokas voimavara. Siihen, että suomalaiset yritykset oikeasti palaisivat [sodan loputtua] Venäjälle tai lähtisivät sinne tekemään investointeja, siihen tarvittaneen uusi sukupolvi yritysjohtajia. Toisaalta ei tämän varaan Suomen taloutta kannattaisi laskeakaan, sillä meillä on suurin piirtein koko muu maailma auki. Käytetään tätä mahdollisuutta.”
Haukkala puolestaan kehottaa Suomea pitämään edelleen kiinni vakiintuneista turvallisuuden ja ulkopolitiikan rakenteista siitäkin huolimatta, että mielikuvat esimerkiksi Naton yhteisestä puolustuksesta ovat koetuksella.
”Suomi ei kykene kontrolloimaan suhteellisen pienenä toimijana toimintaympäristöään kauhean merkittävällä tavalla, mutta se voi aina kontrolloida omaa toimintaansa. Suomen intressi on aina tukea yhteisiä instituutioita, toimia vilpittömin mielin, hakea ratkaisuja, luoda hyvää yhteishenkeä ja tuoda ihmisiä ja asioita tällä tavalla yhteen.”