
Puoli miljoonaa kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajaa on saanut uudet virka- ja työehtosopimukset, kun kaikki järjestöt ilmoittivat neuvottelutuloksen hyväksymisestä maanantaina 5. toukokuuta.
Lähes kolmen vuoden sopimuskaudelle (34 kuukautta) palkat nousevat yhteensä 7,37 prosenttia. Korotus vastaa kustannusvaikutukseltaan vientiteollisuuden määrittelemää yleistä linjaa, kun sopimuskausi on hieman lyhyempi. Tämän lisäksi uudistettu palkkaohjelma nostaa palkkoja 1,8 prosenttia. Merkittävä osa korotuksista tulee palkansaajille yleiskorotuksena, osa järjestelyerinä.
Kunta- ja hyvinvointialan kaikkiin sopimuksiin on sovittu sama kustannusrakenne, KT:n yrityssektorin palkkaohjelma poikkeaa tästä hieman.
JUKOn jäsenliittojen palkansaajaryhmiä ovat muun muassa opettajat, kirjastonhoitajat, museoamanuenssit, hallinnon esihenkilöt ja asiantuntijat. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan, infrastruktuurin ja ympäristöpalvelujen sekä ruokapalvelujen esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä työskentelee jukolaisia. JUKO edusti TEKin jäseniä kunta ja hyvinvointialueiden neuvotteluissa.
Tavoite täyttyi – uusi palkkaohjelma voimassa vuoteen 2028
Jännitystä neuvottelukierrokselle saatiin sopimuskauden loppumetreillä, kun Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT irtisanoi vuonna 2022 sovitun viisivuotisen palkkaohjelman kaksi viimeistä vuotta.
Neuvottelut uudesta ohjelmasta jatkuivat kuitenkin osana sopimuskokonaisuutta, ja yhteisen näkemyksen uudesta palkkaohjelmasta (kehittämisohjelma) osapuolet löysivät 29. huhtikuuta.
Samalla JUKO ja sen jäsenliitot saavuttivat tälle neuvottelukierrokselle asetetut tavoitteet ostovoimaa parantavista palkankorotuksista ja palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjaavasta palkkaohjelmasta.
JUKO painottaa, että sopimusratkaisu ja palkkaohjelma syntyi neuvottelemalla erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Merkittävää on myös, että uudistettua palkkaohjelmaa ei voi irtisanoa ennen sopimuskauden päättymistä.
Ohjelma on parantanut kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, tuloksellisuutta, laatua ja henkilöstön saatavuutta. Se on myös kaventanut naisten ja miesten välisiä palkkaeroja.
Neuvottelut alkoivat 11. maaliskuuta. Kunta- ja hyvinvointialalla sopimuskausi päättyi 30. huhtikuuta. JUKOn neuvottelijat pääneuvotteluryhmässä 2025 olivat hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto (OAJ), toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen (JUKO), työmarkkinajohtaja Timo Kaukonen (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan asiantuntijat).
Luottamusmies on jatkossa luottamusedustaja
Sopimuskauden aikana voimaan tulee edellisen kauden työryhmätyön lopputulema sukupuolineutraaleista nimikkeistä. Suurin muutos on, että luottamusmies on jatkossa kunta- ja hyvinvointialalla luottamusedustaja.
Sopimuskauden aikainen työryhmä selvittää henkilöstön edustajan asemaa koskevia määräyksiä laajemmin.
Uudet sopimukset
KT:n yrityssektorin uudet sopimukset määräytyvät palvelualan mukaan.
- KT:n yrityssektorin yleinen työehtosopimus YTES (korvaa AVAINTESin)
- KT:n yrityssektorin henkilöstövuokrausalan työehtosopimus
- KT:n yrityssektorin hyvinvointialan yleinen työehtosopimus
- KT:n yrityssektorin opetushenkilöstön työehtosopimus OTES
Yleistä
- Sopimuskausi | 1.5.2025–29.2.2028
- Palkankorotukset | Yhteensä 7,37 prosenttia + palkkaohjelma 2026–2028 (kehittämisohjelma) 1,8 prosenttia
- Pääsopijat | JUKO, JAU (JHL, Jyty), SOTE (Tehy, Super) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Palkankorotukset pähkinänkuoressa
Palkankorotukset 2025–2028
- Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES
- Hyvinvointialueiden yleinen virka- ja työehtosopimus HYVTES
- Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus
- Kustannusvaikutuksiltaan vastaavat korotukset | Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES, Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS, Lääkärien virka- ja työehtosopimus LS
- OVTESistä, LS:tä ja TS:tä viestivät tarkemmin OAJ, Lääkäriliitto ja KTN
1.10.2025
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 53 euroa, kuitenkin vähintään 2,5 prosenttia.
1.8.2026
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 2,27 prosenttia.
1.10.2026
- Paikallinen järjestelyerä nostaa palkkoja 0,2 prosenttia. Jos paikallisen erän jakamisesta ei päästä yksimielisyyteen, sen jakamisesta päättää työnantaja.
- Kehittämisohjelman paikallinen järjestelyerä nostaa palkkoja 0,4 prosenttia. Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen paikalliset edustajat neuvottelevat järjestelyerän käyttämisestä.
1.4.2027
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 2 prosenttia.
- Paikallinen järjestelyerä nostaa palkkoja 0,4 prosenttia. Jos paikallisen erän jakamisesta ei päästä yksimielisyyteen, sen jakamisesta päättää työnantaja.
- Kehittämisohjelman paikallinen järjestelyerä nostaa palkkoja 0,4 prosenttia. Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen paikalliset edustajat neuvottelevat järjestelyerän käyttämisestä.
1.2.2028
- Kehittämisohjelman paikallinen järjestelyerä nostaa palkkoja 1 prosentin.
KT:n yrityssektorin palkankorotukset
Kustannusvaikutuksiltaan kunta- ja hyvinvointialaa vastaavat korotukset. Palkkaohjelmaan liittyvät poikkeukset sopimuksen nimen perässä.
- KT:n yrityssektorin yleinen työehtosopimus YTES: vuosina 2026 ja 2027 palkkaohjelma nostaa palkkoja 0,6 prosenttia.
- KT:n yrityssektorin henkilöstövuokrausalan työehtosopimus: kunta- ja hyvinvointialan palkkaohjelman mukaiset korotukset.
- KT:n yrityssektorin hyvinvointialan yleinen työehtosopimus: kunta- ja hyvinvointialan palkkaohjelman mukaiset korotukset.
- KT:n yrityssektorin opetushenkilöstön työehtosopimus OTES: vuosina 2026 ja 2027 palkkaohjelma nostaa palkkoja 0,6 prosenttia.