Päätin viime keväänä, että nyt on koittanut aika hakea yliopistoon opiskelemaan konetekniikkaa. Ikää minulle on kertynyt jo 35 vuotta, enkä ole ennen tätä kokenut, miltä yliopisto-opiskelijan statuksella elämä tuntuu.
Ajatus diplomi-insinöörin opinnoista on pyörinyt mielessäni jo ala-asteelta lähtien, mutta elämä vei toiseen suuntaan. Tapahtui kaikenlaista, ja pari vuosikymmentä kului kuin huomaamatta.
Vuonna 2018 tein radikaalin elämäntapamuutoksen ja lopetin päihteiden käytön. Sen jälkeen aloin pohtia aiempaa vakavammin, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Opiskelun välttely oli pitkään ollut minulle eräänlainen kapinahenkinen kannanotto perheen ja yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan.
Jossain vaiheessa oli kuitenkin myönnettävä, että päätä oli hakattu seinään riittävästi. Oli aika nöyrtyä ja kokeilla unelmaa, jota olin lykännyt 1990-luvulta saakka.
Ajatusta vahvisti aiempi työkokemukseni konepajalta. Olin työskennellyt siellä jonkin aikaa ja minulle oli jäänyt vaikutelma, että konetekniikan diplomi-insinöörit ovat varsin lunkia porukkaa – suoraviivaisia, järkeviä ja käytännönläheisiä. Sellainen maailmankuva tuntui turvalliselta, jopa kodikkaalta verrattuna siihen jatkuvaan epävarmuuteen, jossa olin aiemmin elänyt.
Ennen opintoja olin työskennellyt pitkään myynnin ja markkinoinnin parissa. Jokainen alaa tunteva tietää, että siellä ratkaisee mielikuva: miltä asiat näyttävät on usein tärkeämpää kuin se, miten ne todellisuudessa ovat. Konepajalla logiikka on päinvastainen. Sillä, miltä jokin näyttää, ei ole juuri merkitystä, kunhan homma toimii.
Muistan elävästi tilanteen, jossa olin pakannut jonkin laipan tai akselin niin rujon näköisesti, etten ollut varma kehtaisinko lähettää sitä asiakkaalle. Kysyin työnjohtajan mielipidettä. Hän katsoi pakkausta hetken, raapi leukaansa ja totesi lakonisesti: ”Ei se mihinkään kauneuskilpailuun ole menossa, vaan sellutehtaalle.”
Tuo lause kiteytti paljon. Asenne huvitti ja kiehtoi minua yhtä aikaa.
Opiskelu yliopistossa on avannut minulle uuden maailman. Akateemisessa ympäristössä on jotain koukuttavaa: tunne siitä, että on osa jotain suurempaa – yhteisöä, jonka tarkoitus on ymmärtää maailmaa loogisen päättelyn ja tutkimuksen avulla. Koen olevani osa LUT-yliopiston yhteisöä ja toivon tämän yhteyden kantavan pitkälle.
Opiskelu on muuttanut tapaani, jolla suhtaudun asioihin. Olen ymmärtänyt suunnitelmallisuuden merkityksen ja sen, että myös tosielämän faktoilla on väliä.
On myönnettävä, että yliopistomaailma oli minulle aluksi pienimuotoinen kulttuurishokki. Suurin osa opiskelukavereistani on parikymppisiä ja muuttanut ensimmäistä kertaa pois vanhempiensa luota. Kun itse on ehtinyt perustaa perheen, tehdä konkurssin, masentua pari kertaa ja järjestellä armeijakavereiden kanssa 14-vuotistapaamisen, kontrasti on todellinen.
Ja silti koen olevani oikeassa paikassa. Olen tosi kiitollinen siitä, miten mukavasti opiskelutoverini, tuutorit ja opettajat ovat ottaneet tällaisen vanhan jäärän mukaan joukkoon.
Sitseille ja ekskursioille en vielä ole uskaltautunut mukaan, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa.
Ehkä tärkein oppi tähän asti on se, että suuntaa voi muuttaa missä iässä tahansa. Uskon, että kaikki ne kokemukset, joita olen elämäni aikana kerryttänyt, muodostavat ainutlaatuisen pohjan tulevalle työlleni diplomi-insinöörinä ja konetekniikan ammattilaisena.
Konepajamaailmassa jos missä tarvitaan tekijöitä, jotka ymmärtävät tekniikan lisäksi myös ihmisiä. Ja siitäkin aiheesta on ehtinyt kertyä vuosien varrella jotain takataskuun.
Itseasiassa se, että osaa jo sitoa omat kengännauhansa ja avata puhelinliittymän sekä tietää, että sähkö tulee töpselistä, on jopa etu yliopisto-opinnoissa. Eipähän mene aika siihen, että pohdiskelee asemaansa laumassa ja omaa arvoaan muiden silmissä. Pystyy kunnolla keskittymään oikeasti elämän tärkeimpiin asioihin, elikkäs tekniikan matematiikkaan ja matriisilaskentaan.
Kolumni on teksti, jossa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä tai näkemyksensä käsittelemästään aiheesta. TEK-lehden kolumneja kirjoittaa myös joukko Tekniikan akateemiset TEKin henkilöstöön kuulumattomia henkilöitä.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.