Maria Kultanen katsoo kameraan

Kolumni: Espooseen ehtii aina

|
Blogimerkintä

Olemme maailman onnellisin maa ja meillä on yhdet maailman parhaat julkiset palvelut, mutta se ei tarkoita, etteikö muuallakin voisi kasvattaa perhettään ja olla onnellinen.

Muutimme alkuvuodesta Tanskaan työn perässä puolisoni ja kahden puolitoistavuotiaan taaperomme kanssa. Suunnitelmissa on nauttia hyggeilystä ja menestyksekkään kauppakansan tarjoamista työmahdollisuuksista ainakin tämän vuoden ajan.

Toistaiseksi oppimiskäyrä uudessa ympäristössä ja uudessa työssä on ollut päätähuimaava. Kokemus on kasvattanut henkistä kanttia, sopeutumiskykyä sekä ihan raakaa tietotaitoa ja näkemystä omasta alasta ja yrityksestä. Tanskalaisista leivoksista ja aikaisesta keväästä nauttiminen on ollut kelpo kaupanpäällinen.

Mukavuusalueella kasvaa ehkä perunaa, mutta ei perspektiiviä.

Uuden seikkailun lisäksi haimme muutolla tietenkin maustetta omille urillemme. Talouselämä-lehden vuonna 2022 tekemän selvityksen mukaan yli kolmasosalla pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista oli kokemusta työskentelystä ulkomailla. Globaaleissa suuryrityksissä ulkomaankokemus on siis arvokasta pääomaa, ainakin huipulla.

Vaikka kansainvälinen kokemus on lähes vaatimus johtajalle, todellisuus huippupesteihin valmistelevilla alemmilla työtasoilla on harmillisen usein toisenlainen. Epävakaat ajat ohjaavat yrityksiä tekemään turvallisia valintoja ja rekrytoimaan palkkalistoilleen perinteistä polkua seuranneita. Ei auta, vaikka hakijalla olisi kokemusta monikansallisesta jättiyrityksestä, jos sillä ei ole nimekkyyttä Suomen markkinoilla. Ulkomaiset tutkinnot taas niputetaan kaikki samaan B-luokkaan, olipa kyse Oxfordista tai Oxnardista.

Kun kysyntää ei ole, ei ole kannusteita lähteäkään. Suomalaiset ovat olematon näky kansainvälisten yritysten graduate-ohjelmissa. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa vaihtoon lähtijöiden määrä on romahtanut vuosikymmenen aikana puoleen. Kun kansainvälisen kokemuksen hankkimista lykkää, eteen tulevatkin jo haaveet omasta pihasta, perheestä ja perunamaasta. Viisikymppisenä sitä havahtuukin, että juna meni jo.

Olen vitsaillut ystävilleni, että Tanskaan muutto pelasti perheemme espoolaistumiselta. Alkuperäisissä mielikuvissamme nimittäin myös me  seuraisimme juuri nyt perinteistä polkua helsinkiläisestä kerrostaloasunnosta marjapuskien reunustamalle pihamaalle. Olemme nauttineet hämmentävän paljon uudesta yllätyksellisestä elämänvaiheesta urbaanina perheenä. Espooseen ehtii aina, kuten viisas suomalainen kollegani totesi.

Olemme maailman onnellisin maa ja meillä on yhdet maailman parhaat julkiset palvelut, mutta se ei tarkoita, etteikö muuallakin voisi kasvattaa perhettään ja olla onnellinen. Ei ole olemassa yhtä optimaalista aikaikkunaa lähteä maailmalle. Mukavuusalueella kasvaa ehkä perunaa, mutta ei perspektiiviä.

Kirjoittaja on Kirjoittaja on lääketeollisuudessa työskentelevä biotekniikan diplomi-­insinööri ja TEKin hallituksen jäsen. Kirjoitus on TEK-lehden 3/2025 kolumni.

  • Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.
Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.