Samalla alalla: Mikko ja Risto

”Olin muuttanut Kouvolasta Lahteen kesän aikana ja marssin Launeen eli nykyisen Lähteen peruskoulun 4 B -luokalle. Olin Kymenlaakson murteen eli ”mie-sien” puhuja, mutta se karisi nopeasti. En tiedä, miten rupesimme kavereiksi Riston kanssa, mutta osasyynä oli sama koulumatka.

Olimme ATK-kerhossa. Siellä oli mahtavia laitteita, kuten kotikäyttöön tarkoitettu Commodore VIC-20 ja ammattilaislaitteita CP/M-käyttöjärjestelmällä. Niitä käytimme nuoruuden innolla. Commodore 64:lla pelasimme apinanraivolla kaikkia pelejä, joita tuli vastaan. Ohjelmoin BASIC-kielellä tekstipelin Hyökki House Adventure. Koneiden kapasiteetti ei silloin ollut kummoinen.

Pääsimme Riston kanssa samaan lukioon ATK-painotteiselle linjalle. Opetus raahasi muutaman vuoden jäljessä. Tuntui, että tiesimme tietokoneista enemmän kuin opettajat. Teimme valinnoissa pienen hölmöyden, kun luimme lyhyen fysiikan ja pitkän matematiikan. Pitkä fysiikka olisi kannattanut lukea! Toisaalta se oli hyvää tuuria. Pitkän fysiikan lukijat olivat eri luokalla ja heidän opettajansa harjoitutti mekaanista laskentaa. Meillä matikan opettajana oli sellainen kaveri, joka korosti, että pitää ymmärtää mitä tekee – sitten vasta voi soveltaa. Olen arvostanut tätä jälkikäteen kovasti. Sama on diplomi-insinöörin koulutuksessa: se ei tee kenestäkään valmista, mutta antaa valmiudet omaksua taitoja. Se luo pohjan, että pystyy tekemään vaikka mitä.

En uskonut pääseväni läpi Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun tietotekniikan pääsykokeista, mutta pääsinkin! Suoritin opinnoista perusfysiikat ja matematiikat läpi ennen armeijaa. Tutustuin Lappeenrannassa ensimmäistä kertaa internetiin. Se oli tajunnanräjäyttävää. Nautin, kun sain koneen tekemään juttuja, joita halusin sen tekevän.

Valmistuin 1998 ja menin töihin Kouvolaan lehtipainoon. Olin siellä osana sanomalehtien tekemisen digitalisointia. Meillä oli lehtipainon ATK-osastolla päivystysvastuut. Kun poistin leivänmuruja näppäimistön välistä, mietin, että tämänkö takia opiskelin DI:ksi. Kysyin Ristolta, olisikohan Nokialla hommia. Risto vinkkasi paikasta, mutta hakuprosessi oli ihan normaali.

Vuonna 2009 meidän osastomme Nokialla myytiin TietoEnatorille – tein samoja hommia, mutta eri lippis päässä. Konsultointiprojektit eivät oikein maistuneet. Halusin päästä tekemään tuotetta, en palkkasoturihommia. Pääsin pieneen, meriteollisuuteen erikoistuneeseen ohjelmistoalan firmaan Eniramiin tuotekehityspäälliköksi. Haastattelussa kysyttiin, tiedänkö meriteollisuudesta mitään. Kerroin, että en, mutta olen pelannut paljon Ports of Call -peliä. Loikka mobiiliverkkomaailmasta meriteollisuuteen oli mielenkiintoinen. Wärtsilä osti Eniramin 2016 ja olen nyt Wärtsilässä Senior Product Development Manager.

Pyrimme pelaamaan Riston kanssa lauta-, tietokone- tai jopa rooli­pelejä. Risto tykkää pelata enemmän shakkia, minä tykkään, että pelimekaniikassa on satunnaisuutta. Peli-ilta onnistuu ehkä muutaman kerran vuodessa. On kalenterihaasteita. Ristolla on pienemmät lapset kuin minulla.”

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

”Meillä synkkasi Mikon kanssa aika nopeasti. Vitosluokan kesälomalla pelasimme järkyttävän suuria laivanupotus­pelejä.

Kirjoitimme ylioppilaiksi vuonna 1989. Hain lukemaan kauppatieteitä, mutta pisteet jäivät opiskelupaikasta jonkin verran. Menin armeijaan, jonka jälkeen korotin matikan arvo­sanani. Matikat tuoreessa muistissa pääsin opiskelemaan tietotekniikkaa Lappeenrantaan. Tein valinnan, koska minun ja Mikon yhteinen kaveri oli kertonut, millaista sen opiskelu on. Ja olin tutustunut tietotekniikan maailmaan sen verran, että tiesin mitä se on.

Lappeenrannan kampus oli siihen aikaan aika pieni. Asuimme Mikon kanssa puolen kilometrin päässä toisistamme ja näimme aika usein. Pelasimme yhtenä päivänä viikosta lautapelejä. Opinnoissa olin periaatteessa vuoden jäljessä, meillä ei ollut samoja kursseja.

Vuonna 1995 pääsin kesätöihin Nokialle verkkopuolelle. Nokialla olen töissä edelleenkin. Ensimmäisen vuoden jälkeen aloitin vakituisena. Siihen aikaan Nokia imi tietotekniikan osastolta kaikki ihmiset, jotka vain halusivat tulla. Muutin Espooseen 1996, Mikko muutti perässä neljä vuotta myöhemmin. Tein diplomityöni 1997 ja valmistuin saman vuoden joulukuussa.

Olen ollut 30 vuotta töissä Nokialla ja yhden kerran oli lähellä, että otan paketin ja lähden. Vaihdoin kuitenkin Nokian sisällä hommia. Tällä hetkellä olen Commercial Deal Manager. Meidän tiimimme analysoi muun muassa myyntitarjouksia, niihin liittyviä tuotesitoumuksia ja sopimusehtoja.

Nykyään näemme Mikon kanssa pari kertaa kuussa. Viestintä­kanavien kautta olemme yhteydessä lähes päivittäin. Kun aloimme miettiä kirjan kirjoittamista, olemme olleet enemmän yhteyksissä.

Julkaisimme syyskuussa 2024 nuorisoromaanin Nuoret Musikantit, Voimamusiikkia: Vol.1. Kirja lähti ideas­tani, joka syntyi, kun odotin laulutuntini alkavan. Silloisessa Sibelius-Akatemian talossa Helsingin Pitäjänmäellä kuulin kaunista musiikkia ympäri rakennusta, joku soitti ja joku lauloi. Mietin, mitä jos talo muuttuisi sellaiseksi kuin kuulemani musiikki. Puoli vuotta meni ja illanvietossa rupesin puhumaan Mikolle ideastani. Mikon kouluaineet olivat olleet hauskoja, välillä kierojakin. Tiesin, että Mikon kanssa kirjaideastani voi jopa syntyä jotain. Kirjassa on paljon Mikon keksimiä soittimia, henkilöhahmoja ja maailmaa. Ei kirjasta olisi yksin tullut mitään.

Halusimme kirjoittaa kirjan, joka olisi sekä mielikuvituksellinen että jännittävä seikkailukertomus, ja joka omalta osaltaan kannustaisi nuoria lukemaan. Mielestämme olemme saaneet aikaan ainakin sellaisen tarinan, jonka olisimme itsekin mielellämme lukeneet nuorina.

Vaikka olemme Mikon kanssa samalla alalla, olemme osittain luonteeltamme erilaisia. Intressimme ovat hyvinkin läheiset, kuten historia ja erityisesti sotahistoria sekä urheilu. Minulla tosin ei jää päähän yksityiskohdat yhtä hyvin kuin Mikolla. Meillä on sama halu oppia uutta. Työkykyä ja osaamista pitää kehittää jatkuvasti, ei voi jäädä vain olemaan.”