Johtaja ja sihteeri valmistautuvat tärkeään johtokunnan kokoukseen.
Johtaja: Oletko jo tulostanut esityslistat?
Sihteeri: Jaoin ne valmiiksi neuvotteluhuoneen pöydälle.
Kaikki hyvin. On käyty kahden aikuisen välinen keskustelu. Se voisi mennä myös toisin.
Johtaja: Oletko taas unohtanut tulostaa esityslistat?
Sihteeri: Jospa voisit edes kerran luottaa minuun!
Monelle tällainen kommunikointi on tuttua kotoa. Parisuhteissa toimitaan lapsuudenkodissa opituilla tavoilla ja taannutaan tuttuihin rooleihin. Keskustelua eivät käykään kaksi fiksua aikuista vaan kontrolloiva vanhempi ja alistuva lapsi.
Samaa tapahtuu työelämässä, vaikka muuta itsellemme uskottelisimme. Johtamisen arvopohjaa on rakennettu vuosikymmeniä psykologian, organisaatiotieteen, taloustieteen ja muiden hienojen teorioiden varaan. Aivotutkimusta hyödyntävä neuropsykologia on kuitenkin kyseenalaistanut monet älykkyyden perinteiset määritelmät ja myllertänyt johtamiseen liittyviä käsityksiä. Näin toteaa tekniikan tohtori, tietokirjailija Kari Leppälä teoksessaan Neurojohtaja. Mitä aivotutkimus kertoo johtamisesta? Ylläolevat esimerkit ovat Leppälän kirjasta.
Johtajan tehtävä ei ole helppo, Leppälä muistuttaa. Vuorovaikutustilanteisiin vaikuttavat johtajan ja johdettavien motivaatio, tunteet, älykkyys, luovuus, persoonallisuus ja temperamentti sekä keskinäiset erot näissä. Huonona päivänä muuten hyväkin johtaja voi muuttua kontrolloivaksi vanhemmaksi.
Työelämää verrataan usein urheiluun. Molemmissa sovelletaan peliteorioita. Leppälän mielestä työelämässä ei pitäisi pelata pelejä lainkaan. Pelit aiheuttavat sosiaalista kitkaa ja haittaavat organisaation perusfunktioita. Johtajan tehtävä on keskeyttää pelit ja palauttaa keskustelut aikuisten tasolle.
Leppälän kirja ei tarjoile johtamiseen valmiita ratkaisuja vaan aiheuttaa pikemminkin hämmennystä. Hopealuotia huonoon johtamiseen ei ole, koska kuten Leppälä sanoo: aivot eivät ole tietokone vaan jotain paljon oudompaa.
Itsetutkiskelevaa kesää!
Kirjoitus on julkaistu aiemmin TEK-lehden 3/2025 kolumnina.
