Uutiset ja blogit

IBM Securityn tuoreen Cost of Data Breach -raportin mukaan tietoturvaloukkauksia – kuten tietomurtoja, palvelunestohyökkäyksiä tai kiristysohjelmaiskuja – tehdään maailmanlaajuisesti yhä enemmän. Myös niiden vaikutukset ovat kasvussa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Tietoturvaloukkausten kustannukset ovat raportin mukaan nousseet kahdessa vuodessa 13 prosenttia. Kyberhyökkäyksen keskimääräinen hinta yritykselle on jo 4,3 miljoonaa euroa. Kovinta hintaa maksaa terveydenhuoltoala, jonka keskimääräiset kustannukset tietoturvaloukkauksista ovat nousseet uuteen ennätykseen, kymmeneen miljoonaan euroon.

Maksajiksi iskuissa joutuvat lopulta kuluttajat ja yritysten asiakkaat. IBM:n analysoimista 550 yrityksestä 60 prosenttia kertoi nostaneensa tuotteidensa tai palveluidensa hintaa tietoturvahyökkäyksen jälkeen.

Viime vuonna eniten huomiota sai texasilaiseen polttoainejakelija Colonial Pipelineen kohdistunut kyberhyökkäys, jonka seurauksena bensiinin hinta nousi Yhdysvalloissa 10 prosenttia.

Kyberhyökkäyksistä aiheutuvien suorien ja välillisten kustannusten siirtyminen hintoihin kiihdyttää entisestään poikkeuksellisen rajua inflaatiota. Kesäkuussa euroalueen inflaatio oli jo 8,6 prosenttia.

Lisäksi kuluttajat joutuvat maksamaan hyökkäysten kustannukset useaan kertaan. Peräti 83 prosenttia IBM:n analysoimista yrityksistä oli ollut kyberhyökkäyksen kohteena enemmän kuin kerran.

Monia mietityttää, kannattaako yrityksen maksaa kiristäjille ja jäävätkö lopulliset kustannukset hyökkäyksestä silloin mahdollisimman pieniksi. Raportissa analysoiduissa tapauksissa kiristysohjelmien uhriksi joutuneiden yritysten kustannukset tietoturvaloukkauksesta jäivät keskimäärin lähes 600 000 euroa pienemmiksi kuin niiden yritysten, jotka eivät maksaneet.

Summasta puuttuu kuitenkin rikollisille maksettu summa. Kun kiristetty summa lasketaan mukaan, yrityksen taloudelliset tappiot ovat suuremmat kuin niiden, jotka eivät suostuneet maksamaan. Tietoturvayhtiö Sophoksen mukaan keskimääräinen kiristetty summa nousi viime vuonna jo 800 000 euroon.

Vuoden 2022 Cost of data Breach -raporttiin analysoitiin yhteensä 550 sellaista globaalia organisaatiota, joihin kohdistui tietoturvaloukkauksia maaliskuun 2021 ja maaliskuun 2022 välisenä aikana. IBM:n rahoittaman ja analysoiman tutkimuksen toteutti Ponemon Institute . Vuoden 2022 Cost of Data Breach -raportin voi ladata IBM:n verkkosivuilta .

Ukrainan kyberturvallisuusviraston johtaja Viktor Žora syyttää Venäjää kybersotarikoksista. Žora avasi näkemyksiään Las Vegasissa järjestetyssä Black Hat -konferenssissa. Tapahtuma kuuluu kyberturvallisuusalan suurimpiin kokoontumisiin.

Žoran mukaan Venäjän tekemistä fyysisistä iskuista suurin osa on kohdistunut siviili-infraan. Tällaisia iskuja tukevat kyberhyökkäykset kohdistuvat niin ikään siviileille tarkoitettuun it-infraan.

”Näissä tapauksissa [kyberiskuja] voidaan pitää kybersotarikoksina”, Žora kommentoi Vicelle .

Žoran mielestä Kansainvälisen rikostuomioistuimen tulisi nostaa syytteitä kyberhyökkäyksistä, jotka on tähdätty siviiliverkkoihin ja -järjestelmiin tai joiden motiivina on tukea siviileihin kohdistuvia aseellisia hyökkäyksiä.

”Olisi hyvä idea kerätä kaikki [siviileihin kohdistuvat kyberhyökkäykset] yhteen isoksi todistusaineistoksi, joka lähetettäisiin Kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Prosesseja voitaisiin muuttaa siten, että tuomioistuin voisi käsitellä näitä kyberrikoksia sotarikoksina”, Žora sanoo.

Tapahtumassa Žora painotti kyberturvallisuuden olevan maailmanlaajuinen yhteinen tehtävä, jota varten tulisi perustaa aiheelle pyhitetty kansainvälinen koalitio.

Venäläiset luottavat asejärjestelmissään hyvin paljon länsimaiseen teknologiaan. Lisäksi isojen valmistajien tuotteita on virrannut maahan vielä helmikuisen hyökkäyksen ja pakotteiden voimaan astumisen jälkeenkin. Nämä asiat käyvät ilmi uutistoimisto Reutersin , Royal United Services Institute -ajatushautomon sekä Venäjään keskittyneen tutkivan journalismin uutissivusto iStoriesin yhteisestä selvityksestä .

Selvityksen mukaan venäläisohjuksissa ja muissa järjestelmissä voidaan käyttää niin erityistä lisensoitua teknologiaa kuin hyvin tavanmukaisiakin piirejä. Elektroniikkaa, jota voidaan käyttää asejärjestelmien ohella myös esimerkiksi autoissa tai kodinkoneissa, ei ole välttämättä edes asetettu pakotteiden piiriin.

Erityisen paljon venäläisaseissa näkyy fpga-piirejä, ohjelmoitavia porttimatriiseja, joita voidaan helposti ohjelmoida uudelleen. Piirejä voidaan myös kierrättää ja ottaa tavanomaisista kodin laitteista, kuten pesukoneista, ja ohjelmoida niitä uudelleen esimerkiksi ohjuksissa käytettäviksi.

Mukana voi olla hyvin moderniakin teknologiaa, mutta myös jo 1980-luvulta peräisin olevia komponentteja. Lisäksi selvityksessä kävi ilmi, että Venäjälle on vielä sodan alettua valunut tuhansittain lähetyksiä, jotka sisältävät pakotteiden piirissä olevia osia. Tunnettujen valmistajien komponentteja on voitu lähettää maahan jo ennen hyökkäystä, mutta ne ovat päässeet perille vasta myöhemmin keväällä. Monissa tapauksissa komponentteja on voitu toimittaa valmistajan tietämättä, useiden välikäsien kautta.

Venäjällä on tutkimuslaitos, joka käy läpi muualta tuotettuja komponentteja siltä varalta, ettei niissä ole länsimaiden tiedustelua tai sabotaasia mahdollistavia takaportteja. Venäläisiä laitevalmistajia kannustetaan käyttämään mahdollisimman paljon kotimaassa valmistettua elektroniikkaa, mutta valmistajat ovat selvästi riippuvaisia muualta tulevasta teknologiasta.

Monillekaan komponenteille ei yksinkertaisesti löydy venäläisiä vastineita. Reutersin näkemä dokumentti vuodelta 2017 osoittaa, kuinka tutkimuslaitos oli käynyt läpi helikoptereihin tarkoitetun laitteen, jolla voidaan häiritä vihollisten radioliikennettä. Sen 921:stä ulkomaalaisesta komponentista vain 242 olisi tuolloin voitu valmistaa Venäjällä.

Uutistoimisto STT joutui heinäkuun lopulla verkkohyökkäyksen kohteeksi. Laajoja tuhoja ja ongelmia aiheuttanut kiristysohjelmahyökkäys vaikuttaa myös entisiin ja nykyisiin työntekijöihin, joiden tietoja on vuotanut iskussa. Ylen mukaan henkilökuntaa on varoitettu tietovuodon mahdollisista seurauksista.

Yle on nähnyt otteita STT:n toimitusjohtaja Kimmo Laaksosen lähettämästä sähköpostista. Viestin mukaan vuodon kohteena ovat olleet tiedot, joihin STT:llä on ollut lainmukainen säilyttämisvelvollisuus. Tällaisia voivat olla esimerkiksi henkilötunnukset sekä palkka- ja osoitetiedot.

Asianosaisia kehotetaan suojautumaan esimerkiksi luottokielloilla sekä muilla suojautumispalveluilla, joilla estetään vuodetuilla tiedoilla mahdollisesti tehtäviä väärinkäytöksiä.

Ylen mukaan STT:llä on noin 120 työntekijää, mutta vuoto voi koskea myös entisiä työntekijöitä. Lisäksi hyökkääjä on voinut saada haltuunsa myös STT:n tekstiviestiuutisten tilaajien asiakastietoja, kuten nimiä ja puhelinnumeroita.

Iskun tekijäksi on ilmoittautunut LV-nimellä tunnettu kiristysohjelmaryhmä, joka hieman aiemmin iski myös Wärtsilän Voyage-yksikköön .

Angolan pohjoisosista Afrikassa on löytynyt suurin puhdas vaaleanpunainen timantti koko maailmassa 300 vuoteen, kerrottiin heinäkuun lopussa kansainvälisten uutistoimistojen ja -kanavien uutisissa (esim. BBC). Suomessa löydöstä ehti uutisoida Yle.

Löytöpaikkansa Lulon kaivoksen mukaan nimen Lulon Ruusu (Lulo Rose) saanut raakatimantti painaa 170 karaattia eli 34 grammaa. Koska timantin tiheys on 3,5, raakatimantti on noin 10 millilitran eli pyöreästi suuren mansikan kokoinen.

Kemialliselta koostumukseltaan Lulon Ruusu on määritetty BBC:n mukaan kategorian 2a timantiksi. Se tarkoittaa, että kide on äärimmäisen puhdasta hiiltä. Vaaleanpunainen väri aiheutuukin timantin kidevirheistä – ei siis epäpuhtauksista, kuten jalokivien värimuunnelmissa yleensä.

Edellinen Lulon Ruusua suurempi vaaleanpunainen timantti on Persian eli Iranin kruununjalokiviin kuuluva Daria-i-Noor, BBC jatkaa. Se painaa hiottunakin 182 karaattia eli 36,4 grammaa.

Iranin kruununjalokiviä säilytetään tätä nykyä maan keskuspankissa, sillä maa tunnetusti ei ole enää kuningaskunta.

Daria-i-Noorin tunnettu historia alkaa 1700-luvun alkupuolelta. Jalokivihistorian tutkijat ovat kuitenkin arvelleet, että alun perin kivi olisi löytynyt 1600-luvun puolivälissä.

Hintaa ei kommentoida vielä lainkaan – arvaukset tähtitieteellisiä

Lulon Ruusun omistaa tällä hetkellä kaivoksen omistaja, australialainen Lucapa-yhtiö. Kivi tullaan hiomaan ja sen jälkeen myymään. BBC arvioi, että timantti ei välttämättä päädy edes julkiseen huutokauppaan, sillä rikkaiden ostajien kiinnostus näin äärimmäisen harvinaiseen kiveen tulee olemaan valtavaa.

Jokainen hiottava timantti menettää työstössä huomattavan osan massastaan. AFP:n mukaan (uutinen Phys.orgin sivuilla) Lulon Ruusun tapauksessa prosessi voi kuluttaa pois (jopa) puolet kivestä.

Tästä voidaan arvailla, että kenties hiottu kivi painaisi jotakin suuruusluokassa 80 karaattia, tai hyvällä tuurilla jonkin verran ylikin.

Lulon Ruusun lopullista hintaa ei kukaan tiedä vielä, ja BBC:n haastattelemat asiantuntijat kieltäytyvät arvailemasta sitä näin varhaisessa vaiheessa. Aiemmin toteutuneista vaaleanpunaisten timanttien kaupoista itse kukin voi kuitenkin pallotella summittaisia suuruusluokkia sinne päin.

Vaaleanpunainen on timantin värimuunnelmista kaikkein kallein. Vuonna 2017 Hongkongissa huutokaupattiin 59,6 karaatin eli 11,92 gramman timantti Vaaleanpunainen Tähti (Pink Star) 71,2 miljoonalla dollarilla. Hinta on korkein koskaan koko maailmassa timantista maksettu.

Luvuista voidaan laskea ennätystimantin kilohinnaksi vaatimattomat noin 6 miljardia dollaria.

Jos Lulon Ruusun yksikköhinta sattuisi nousemaan samoihin lukuihin, sen voisi olettaa maksavan jopa 90–100 miljoonaa.

Onhan Lulon Ruusu oletetussa lopullisessa muodossaan ehkä 30–40 prosenttia suurempi kuin Vaaleanpunainen Tähti. (Prosentit kääntäen laskettuna vuoden 2017 ennätystimantti olisi luokkaa 20–30 prosenttia pienempi.)

Kuten todettua, oheinen hinta-arvaus on kuitenkin puhdas matemaattinen spekulaatio, jollaisiin asiantuntijat eivät ole ottaneet minkäänlaista kantaa.

Julkisoikeuden asiantuntijoiden mukaan Helsinki on vähintäänkin kiertänyt hankintalakia liittyessään nimellisellä osuudella kuntayhtiö Sarastian osakkaaksi. Helsingin kaupunginhallitus päätti lokakuussa 2020 ostaa 1500 Sarastian osaketta 5490 eurolla, jotta Sarastia365 HR -järjestelmä pystyttiin ostamaan sidosyksikköhankintana.

Ylen haastattelemien lakiasiantuntijoiden mukaan on vähintäänkin tulkinnanvaraista, olisiko Helsingin kaupunki edes saanut tehdä järjestelmähankinnan Sarastialta ilman kilpailutusta. Helsingillä ei ole paikkaa yhtiön hallituksessa, vaan kaupungilla on edustaja ainoastaan neuvottelukunnassa. Neuvottelukunnalla ei ole suoraa päätösvaltaa yhtiön asioihin.

”Oikeuskäytännössä on edellytetty tosiasiallista määräysvaltaa. Tämä voidaan sinänsä saavuttaa pienelläkin osakeomistuksella, mutta se edellyttää muita rakenteellisia toimia, joilla tosiasiallinen määräysvalta vahvistetaan”, hankintajuridiikkaan erikoistunut professori Kirsi-Maria Halonen sanoo Ylelle.

Oikeuskäytännöllä tarkoitetaan EU-tuomioistuimen linjaa siitä, mitä määräysvallalla tarkoitetaan. Halosen mukaan tuomioistuin on ratkaisukäytännössään edellyttänyt muun muassa oikeutta nimittää jäseniä varsinaisiin toimielimiin, veto-oikeutta strategisiin päätöksiin sekä mahdollisuutta osallistua yhtiön strategisten päätösten tekemiseen.

Myös Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen kyseenalaistaa neuvottelukunnan määräysvallan, sillä neuvottelukunta ei päätä mistään.

”Jotta olisi määräysvaltaa, omistajan pitäisi osallistua johtaviin elimiin. Yleensä pitäisi olla hallituspaikka, tai mahdollisuus vaikuttaa niihin. Tätä on yritetty neuvottelukunnalla paikata”, Voutilainen muistuttaa.

Helsingin digitalisaatiojohtaja Mikko Rusama kertoo Ylelle, että kaupunki alkoi käydä keskusteluja Sarastian kanssa jo alkuvuodesta 2020. Esiselvitys uuden palkkajärjestelmän hankinnasta valmistui kuitenkin vasta kesällä 2020. Sopimusneuvottelut Sarastian kanssa aloitettiin jo elokuussa 2020.

Helsinki teki siis ratkaisun Sarastian järjestelmän hankkimisesta jo ennen osakkuutta yhtiössä. Professori Voutilaisen mukaan sidosyksikköhankintaa voidaan kuitenkin alkaa valmistella vasta silloin, kun sidosyksikkö on olemassa.

Voutilainen kutsuu toimintatapaa ”sidosyksikköshoppailuksi”, ja kertoo sen olleen yleistä viime vuosina. Myös julkisoikeuden dosentti, yliopistonlehtori Matti Muukkonen näkee, että Helsinki koki Sarastian vaihtoehdon kiinnostavansa ja päätti välttää kilpailutuksen ryhtymällä Sarastian osakkaaksi.

”Hankintalain kiertämistähän tämä on, mutta mahdollisesti sallittua sellaista”, Muukkonen kirjoittaa Ylelle sähköpostitse.

Polestar esitteli maaliskuussa Polestar O2 -konseptiauton. Nyt linjakas roadster on päätetty ottaa tuotantoon. Mallinimeksi tulee Polestar 6, ja markkinoille se lanseerataan vuonna 2026.

“Saatuamme valtavasti palautetta kuluttajilta ja lehdistöltä päätimme tuoda tämän upean roadsterin tuotantoon. Olen todella innoissani, kun teemme tästä mallista todellisuutta”, Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath hehkuttaa tiedotteessa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Kyseessä on kovakattoinen täyssähköauto. Sähkömoottoreita on kaksi, ja niiden maksimiteho on 650 kilowattia eli 884 hevosvoimaa ja vääntö 900 newtonmetriä. Kiihtyvyys nollasta sataan on ennakkotietojen mukaan 3,2 sekuntia ja huippunopeus 250 kilometriä tunnissa. Tarkemmat tekniset tiedot ovat luvassa, kunhan malli on valmis tuotantoon.

Uutta mallia juhlistetaan julkaisemalla 500 numeroitua LA Concept -erikoisversiota, joille on annettu nimeksi Polestar 6 LA Concept edition. Roadster-konsepti on nähtävillä Pebble Beach Concours d’Elegance- tapahtumassa Kaliforniassa tulevana viikonloppuna.

Alla olevalla videolla on Polestar O2 -konseptiauto.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vahvaa panostusta päästöttömään energiantuotantoon.

Tuulivoimalla on tässä iso rooli. Vauhti onkin ollut melkoinen. Kun vuonna 1997 maalle ja merelle asennettua tuulivoimakapasiteettia oli yhteensä 7,5 GW, tällä hetkellä tuulivoimalla tuotetaan 837 GW, kertoo Global Wind Energy Council nettisivuillaan.

Pelkästään vuonna 2021 kapasiteettia tuli lisää 94 GW.

Tuulivoiman tuotantokustannukset ovat pudonneet viimeisen vuosikymmenen aikana noin 40 prosenttia.

Narun ja sähköjohdon päässä

Yksi uusi tapa tuottaa sähköä tuulella ovat leijojen mukana korkealla lentävät tuulivoimalat. Ne ovat toki teknisen kehityksensä alkutaipaleella, mutta toimivia sovelluksia on jo olemassa.

Järjestelmät ovat periaatteessa samanlaisia. Ylhäällä leijuvassa leijassa on roottoreita, joita tuuli pyörittää. Sähkö johdetaan piuhalla maa-asemalle, joka varastoi sähkön akkuihin tai syöttää sen verkkoon.

Yksi leijalaitosten uranuurtajista on saksalainen Kitekraft.

Kun kiinteät tuuliturbiinit vaativat betoni- ja teräsrakenteita, leijajärjestelmät ovat keveitä ja rakennusmateriaaleja säästäviä.

Kitekraftin leijat on tehty pääasiassa alumiinista, jota pystytään kierrättämään.

”Leijajärjestelmiä on halvempi valmistaa, halvempi kuljettaa ja ne ovat hyvin tehokkaita. Hiilijalanjälki on todella paljon pienempi kuin perinteisessä tuulivoimalassa”, kertoo Kitekraftin toimitusjohtaja Florian Bauer Ars Technica -uutissivustolle.

”Me käytämme kymmenen kertaa vähemmän materiaaleja kuin perinteiset tuulivoimalat saman energiamäärän tuottamiseen”, vakuuttaa Bauer.

Ilmassa leijuvien tuulivoimaloiden etuja on selvitetty myös Airborne Wind Europen tutkimuksessa. Materiaalisäästöt ovat tutkimuksen mukaan merkittäviä.

Ensimmäisenä tavoitteena 100 kW leija

Kitekraftin leijassa on kahdeksan moottoria, joilla aparaatti saadaan ilmaan. Sitten kun leija on ylhäällä, moottorit toimivat generaattoreina.

Automaattinen ohjausjärjestelmä stabiloi leijan ja maksimoi sen sähköntuotannon.

”Periaatteessa leijamme on kuin narun päässä oleva multikopteri”, sanoo Bauer.

Leija on toki vielä prototyyppiasteella. Tavoitteena on saada yksi leija tuottamaan 100 kW.

Bauer myöntää, että leijavoimalaitos on teknisesti haastavampi kuin perinteinen tuulivoimala.

”Sehän on vain pystyssä oleva torni”, toteaa Bauer.

Ensimmäinen kaupallinen tuote on Bauerin mukaan valmiina 2024. Se on 100 kW leija, jonka ”siipien” halkaisija on noin kymmenen metriä.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti eilen palkka-avoimuuden lisäämistä tavoitelleen lakimuutoksen valmistelun lopettamisesta.

Ministeriön mukaan hallituspuolueiden näkemykset olivat liian kaukana toisistaan erityisesti työntekijän tiedonsaantioikeuksien osalta.

Viime marraskuussa julkaistussa työryhmän raportissa esitettiin, että tasa-arvolakiin lisättäisiin henkilöstön, henkilöstön edustajien ja yksittäisten työntekijöiden tiedonsaantioikeuksia muiden työntekijöiden palkoista.

Suomen Yrittäjät jätti aiemmin raporttiin eriävän mielipiteen ehdotuksista.

Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg pitää lainvalmistelun päättymistä yllättävänä, mutta hyvänä ratkaisuna.

”Keskeisin asia liittyi yksittäisen työntekijän tiedonsaantioikeuksiin. Sitä mekin olemme eniten kritisoineet. Tilanteet yrityksissä, joissa kuka tahansa olisi koska tahansa ollut oikeutettu saamaan kenen tahansa palkkatiedot, olisivat tuottaneet todennäköisesti enemmän ongelmia kuin ratkaisuja ”, Rytkönen-Sandberg sanoo.

”Valmisteluun sisältyi monia ongelmia. Sitä tehtiin pitkään, mutta se oli varsin yksipuolista ja puutteellista. Toteutuessaan muutokset olisivat lisänneet työnantajien kustannuksia sekä hallinnollista taakkaa.”

Rytkönen-Sandberg korostaa, että avoimuuden lisääminen työpaikoilla on tärkeää.

”Emme vastusta palkka-avoimuutta kunhan se lähtee työnantajien ja työntekijöiden yhteisestä päätöksestä.”

Monet it-alan yhtiöt julkistavat jo nyt työntekijöidensä palkkoja.

”Avoimuuteen vaikuttaa toisaalta toimiala, osittain yrityksen koko ja myös ikä sekä yrityskulttuuri. Uskon, että työpaikoilla keskustellaan aiheesta jatkossa entistä enemmän ja etsitään yhdessä ratkaisuja. Se on pelkästään hyvä asia”, Rytkönen-Sandberg toteaa.

Ankaraa kuumuutta ja kuivuutta kestäville viljelykasvilajeille ja -lajikkeille olisi kysyntää, erityisesti ilmaston lämmetessä. Tavallinen vihannes ja monin paikoin rikkaruohonakin tunnettu vihannesportulakka (Portulaca oleracea) saattaa sisältää avaimen tällaisten kasvien geenitekniseen valmistamiseen, tiedottaa yhdysvaltalainen Yalen huippuyliopisto.

Portulakka nimittäin kykenee yhteyttämään sekä C₄- että cam-yhteyttämismekanismien kautta. Näitä kahta mekanismia esiintyy kasveilla suhteellisen yleisesti, mutta niiden yhdistelmä on erittäin harvinainen – tiedotteen mukaan nykytiedon perusteella jopa portulakalle ainutlaatuinen.

C₄- ja cam-mekanismit ovat teknisiä lyhenteitä tietyille biokemiallisille lisäkoneistoille. Niistä kumpikin tehostaa kasvien tavallista C₃-yhteyttämismekanismia, joka löytyy kaikkien kasvien yhteyttämisreaktioiden ytimestä.

C4-lisäosa parantaa kasvin tuottavuutta, mutta reaktion aktivointi vaatii korkean lämpötilan. Cam-mekanismi puolestaan mahdollistaa kasvin elämisen äärimmäisessä kuivuudessa.

Tunnettuja C4-kasveja ovat maissi ja sokeriruoko, jotka C₄-kasveille tyypillisesti tuottavat runsasta satoa. Tunnettuja cam-kasveja ovat ananas ja lähes kaikki kaktukset.

C₄- ja cam-mekanismien yhdistelmä antaa molemmat edut: korkean tuotannon pahassa kuivuudessa. Tiedotteessa nimitetäänkin portulakkaa tässä mielessä ”superkasviksi”, vaikka se on ulkoiselta olemukseltaan vaatimaton vihannes.

Se, että portulakan perimästä löytyy geenit molempiin, on sinänsä tunnettu jo aiemmin. Nyt amerikkalaisbiologit Jose Moreno-Villenan ja Haoran Zhoun johdolla saivat ensimmäistä kertaa koskaan selville, että C₄ ja cam eivät ole portulakkakasvin soluissa toisistaan irrallisia koneistoja, kuten monet olivat uskoneet.

Sen sijasta mekanismit toimivat täysin integroidusti. Samat solut toteuttavat molempia yhteyttämispolkuja, ja cam-mekanismin aineenvaihduntatuotteita päätyy myös osaksi C₄-kiertoa.

Portulakka on vähäinen vihannes, joten siitä itsestään ei liene helpotukseksi maailman ruuan tuotantoon. Sen geenien siirtäminen sopivaan viljakasviin voisi kuitenkin luoda ihmiskunnalle lottovoiton ja jättipotin: geenimuokatun superviljan.

Tutkimuksiin osallistunut Erika Edwards kommentoi tiedotteessa, että tällainen tavoite, esimerkiksi cam-geenien siirto maissiin, tulee kuitenkin vaatimaan tavattoman paljon työtä.

”Mutta me olemme osoittaneet, että nämä yhteyttämismekanismit ovat paremmin yhteensopivia kuin aiemmin luultiin”, hän sanoo optimistisesti.

Vaikka nykytiedon mukaan C₄+cam-yhdistelmä on portulakalle ainutlaatuinen, Edwards ennustaa mekanismien hyvän yhteensopivuuden perusteella, että muitakin vastaavia kasveja saattaa löytyä tulevaisuudessa.

Tutkijoiden tieteellinen artikkeli on julkaistu Science Advances -lehdessä. Se on vapaasti luettavissa.

Vihannesportulakka on yksivuotinen kasvi, eli se elää vain yhden kesäkauden ja lisääntyy vain siemenistä. Se kasvaa parinkymmenen senttimetrin korkuiseksi. Se kasvaa luonnonvaraisena Lähi-Idässä, vieraslajina ympäri maailman – harvinaisena tulokkaana myös Suomessa.