Yhä useampi kuluttaja ajautuu ongelmiin valokuitusopimuksia myyvien yhtiöiden kanssa. Kuluttajaviranomaiselle tulleiden yhteydenottojen määrä räjähti kasvuun vuoden 2022 jälkeen. Viime vuonna yhteydenottoja tuli 439. Talouselämä kävi läpi kaikki tapauskuvaukset, ja niiden perusteella tyypillisin ongelmajoukko oli selvä.
”Kuitu myytiin minulle sillä ajatuksella, että se olisi ollut käytössä jo 2024 vuoden puolella. Valokuitu kytkettiin vasta elokuussa 2025”, kertoo kuluttaja tapaustekstissä. Hän oli myynyt kiinteistön toiselle omistajalle heinäkuussa. Nyt valokuituyhtiö halusi laskuttaa häneltä kahden vuoden edestä valokuidusta, jota hän ei kyennyt käyttämään.
Tapaus kuvaa hyvin ongelmatilanteissa toistuvaa perusasetelmaa, joka on tämä: kuluttaja on tehnyt sopimuksen usein kuukausia tai vuosia ennen kuituyhteyden tai käyttöönottoa. Liittymä ei kuitenkaan valmistu odotetussa ajassa tai töiden etenemisestä ei saa selvää tietoa.
Kun kuluttaja haluaisi perua, purkaa tai irtisanoa sopimuksen viivästymisen takia, yhtiö vetoaa sopimusehtoihin ja haluaa periä peruutusmaksun. Tämä maksu on yleensä noin 2 500 euroa.
Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota valokuitumarkkinaan jo vuonna 2023. Tuolloin viranomainen laati ohjeistuksen, jonka tarkoitus oli suitsia alan sopimusehtoja ja markkinointia. Sopimusehdot selkeytyivät, mutta ongelmat eivät kadonneet, vaan niiden painopiste muuttui.
”Nyt ilmiönä ovat viivästykset”, sanoo johtava asiantuntija Joonas Norr Kilpailu- ja kuluttajavirastosta. ”Sopimuksessa on sovittu aikataulusta, mutta yhtiö ei ole pitänyt siitä kiinni. Tätä kautta kuluttajien keskeiseksi kysymykseksi on noussut se, milloin sopimus on mahdollista purkaa.”
Valokuitumarkkinaa mutkistaa kuluttajan näkökulmasta tämä: sopimus sitoo alkuun enemmän kuluttajaa kuin valokuituyhtiötä.
Toimitus venyi vuosilla, mutta sopimusta ei voinut purkaa ilman maksua
Valokuituyhtiöt eivät yleensä rakenna mitään ennen kuin se on kannattavaa. Rakentaminen on kannattavaa siinä vaiheessa, kun tietty määrä alueen ihmisistä haluaa tehdä sopimuksen. Yrityksen toimitusvelvollisuus syntyy vasta siinä vaiheessa, kun se tekee itseään sitovan rakentamispäätöksen.
Asetelmaa kutsutaan yksipuoliseksi sopimussidonnaisuudeksi. Sopimus sitoo välittömästi kuluttajaa pitkäksi aikaa, mutta valokuituyhtiölle jää laaja oikeus lykätä ja muuttaa toimitusta tai perua se kokonaan.
”Toimintamalli ei ole kielletty, mutta se on hyvin haastava lähtökohta sopimuksen kohtuullisuudelle”, sanoo Norr.
Kuluttajaneuvontaan tulleissa yhteydenotoissa kuluttajat kuvasivat odottaneensa liittymää pitkään, joskus yli sopimuksessa tai myyntipuheissa luvattujen määräaikojen. Epäselvyyttä liittyi muun muassa siihen, mistä määräaika lasketaan.
Kuluttaja kertoo tehneensä alustavan valokuitusopimuksen kesällä 2022. Syksyllä 2025 valokuituyhtiö otti häneen yhteyttä ja ilmoitti, että alueen rakennusluvat ovat kunnossa ja rakentaminen käynnissä. Tässä välissä kuluttaja oli jo ehtinyt hankkia yhteyden toiselta toimijalta. Valokuituyhtiö kieltäytyi perumasta vanhaa sopimusta veloituksetta, koska julkinen rakentamispäätös oli tehty.
Epäselvyyttä aiheuttavat Norrin mukaan seuraavat tilanteet: Sopimuksessa on voitu sopia, että valokuituyhtiö ilmoittaa rakentamispäätöksestä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Kun yrityksestä ei kuulu määräaikaan mennessä mitään, kuluttaja olettaa, että sopimus on purkautunut.
”Yritys on kuitenkin voinut tehdä rakentamispäätöksen viivästyneenä, ja kun päätös on tehty, yritys voi vedota siihen, että sen purkuun sovelletaan päätöksen jälkeisen ajan ehtoja.”
Tämä tarkoittaa, että yritys voi vaatia kuluttajalta usean tuhannen euron maksua.
Kuluttajan kannalta olennaista on tämä: vaikka yrityksestä ei kuuluisi määräaikaan mennessä mitään, sopimus ei purkaudu itsestään. Sen sijaan kuluttajan pitää itse vaatia sopimuksen purkua viivästyksen perusteella.
Varmista nämä kolme asiaa ennen kuin solmit sopimuksen
Ennen valokuitusopimuksen allekirjoittamista sopimuksen ehdot on hyvä lukea tarkasti läpi, sanoo Norr.
Hänen mukaansa huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti kolmeen asiaan.
Ensimmäinen on hankkeen aikataulu, jossa on kaksi virstanpylvästä: milloin yritys tekee itseään sitovan rakentamispäätöksen ja mikä on toimituksen lopullinen takaraja.
Ajanjakso ennen rakentamispäätöstä määrittää, kauanko kuluttaja joutuu olemaan epätietoinen siitä, toteutuuko hanke vai ei. Ennen rakentamispäätöstä kuluttaja voi myös irtautua sopimuksesta pienemmällä maksulla, sillä viranomainen linjaa, että veloittaa voi vain välittömästi tilauksesta aiheutuneet kulut. Toimituksen lopullinen takaraja taas määrittää sitä, mihin mennessä liittymän on oltava kuluttajan käytettävissä.
Toinen tärkeä asia, joka sopimuksesta kannattaa tarkistaa, ovat purkumaksut ja se, kuinka suuria ne ovat, jos tulee katumapäälle. Elämäntilanne voi hyvin ehtiä muuttua sopimuksen solmimisen jälkeen. Rakentamispäätös tehdään tyypillisesti 6-12 kuukauden haarukassa, ja lopullinen toimitusaika voi olla 24 kuukautta, sanoo Norr.
Kolmanneksi sopimuksessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten palvelupaketin lopullinen kokonaishinta määräytyy. Tämä on tärkeää, sillä valokuitumarkkinalla on erityyppisiä toimintamalleja, sanoo Norr.
”Osa toimijoista tarjoaa vain kuituinfraa, jolloin laajakaistan voi kilpailuttaa. Osa toimijoista taas edellyttää, että sekä kuituinfra että laajakaistapalvelu tulevat samalta toimijalta.”
Jos infra ja laajakaistapalvelu kuuluvat samaan pakettiin, rakentamista voidaan markkinoida näkyvästi 0 eurolla, mutta tämä edellyttää 24 kuukauden määräaikaista laajakaistasopimusta.
Markkinan suurimmista toimijoista Valokuitunen myy myös kuituinfraa määräaikaisella sopimuksella. Laajakaistapalveluita rajoittaa laki sähköisen viestinnän palveluista, jonka mukaan määräaikaisuus ei voi olla kahta vuotta pidempi. Kuituinfraa tämä ei koske, joten määräaikaisuus voi olla 60 kuukautta.
Kuluttajaviranomainen puuttui tänä keväänä Valokuitusen mainoskampanjoihin, jotka korostivat sopimuksen edullisuutta, mutta eivät kertoneet määräaikaisuuden pitkästä kestosta.
”Sopimuksesta on hyvä katsoa tarkasti palvelupaketin lopullinen kokonaishinta ja se, miten se määräytyy”, sanoo Norr.
”Vaikka tarjousta markkinoitaisiin 0 eurolla, yritykset eivät lähtökohtaisesti anna mitään ilmaiseksi.”
