TEKille tärkeä tasa-arvotavoite on purkaa työelämän syrjiviä rakenteita ja asenteita, kuten palkkaepätasa-arvoa. Meille on tärkeää myös vastustaa työelämässä esiintyvää syrjintää ja häirintää.
Akavalaisten liittojen kyselyn mukaan neljäsosa työntekijöistä kokee, ettei työnantaja tee mitään estääkseen seksuaalisen häirinnän työpaikalla. Jonkun on tehtävä, ja esimerkiksi tässä on meidän ammattiliittojen paikka.
Ammattiliitoilla on tärkeä rooli tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä, ihmisoikeustyössä. TEKin tavoite on rakentaa yhdenvertaista ja turvallista työelämää ja yhteiskuntaa kaikille taustoista riippumatta.
Meillä kaikilla työikäisillä on oikeus työhön ja toimeentuloon, riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksistamme. Se, miltä näytämme, on sivuseikka, kun puhutaan pätevyydestä, osaamisesta tai käytettävyydestä.
Mitä TEK käytännössä tekee tasa-arvon puolesta?
Tutkimme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tilaa tekniikan alalla ja viestimme tutkimustuloksista laajasti, esimerkiksi palkkakehityksestä.
TEK kouluttaa henkilöstöään, jäseniään ja työpaikkansa henkilöstön edustajina toimivia. Esimerkiksi marraskuussa koulutimme tekkiläisiä henkilöstön edustajia tunnistamaan, ennaltaehkäisemään ja puuttumaan häirintään ja syrjintään. Jäsenille on tarjolla esimerkiksi häirintäyhdyshenkilökoulutus.
Järjestämme itse ja olemme kumppanina monissa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotapahtumissa, kuten Shaking up Tech, Helsinki Pride, Nordic Women in Tech Awards, Women in Tech Forum, Vauva tuli, ura meni? (6.3.) sekä Yhdenvertaisista opiskeluyhteisöistä yhdenvertaisiin työyhteisöihin (13.5., Nyyti ry).
TEK oli esimerkiksi Naistenpäivän marssin kumppani ja marssimme 8.3. tasa-arvon ja kaikkien naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Teemoja olivat muun muassa huoli tasa-arvon nykytilasta Suomessa ja globaalisti, naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen sekä työelämän tasa-arvo. TEK oli mukana ensimmäistä kertaa. Marssi keräsi upeasti noin 20 000 osallistujaa. Tapahtuman järjestivät Naisasialiitto Unioni, UN Women Suomi ja Naisjärjestöjen Keskusliitto.
TEK vetää yhdenvertaisemmat työehtosopimukset -hanketta. Tavoitteena on saada aikaan yhdenvertaisempia työehtosopimuksia, jotka parantavat vähemmistöjen oikeuksia työelämässä ja ehkäisevät syrjintää.
Kaikki yhdessä tasa-arvotalkoisiin
Tasa-arvon edistäminen ja syrjinnän kitkeminen työelämästä on meidän kaikkien tehtävä. Ei ole pelkästään naisten tasa-arvoa, vaan myös miesten eli sukupuolten tasa-arvoa. Meidän pitää puolustaa tasa-arvoa, koska sen edistyminen on hidastunut ja jo aikaansaatuja oikeuksia kyseenalaistetaan.
Tehdään yhdessä työelämästämme aidosti tasa-arvoinen. Aloitetaan tänään, Minna Canthin päivänä, niin työelämämme on jo tasa-arvoisempaa ennen ensi vuoden Naistenpäivän marssia!
Kolumni on teksti, jossa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä tai näkemyksensä käsittelemästään aiheesta. TEK-lehden kolumneja kirjoittaa myös joukko Tekniikan akateemiset TEKin henkilöstöön kuulumattomia henkilöitä.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.