Olen ensimmäisen vuoden konetekniikan opiskelija LUT-yliopistosta ja aloitin ensi kesän kesätyöhakuni joulukuussa 2025.
Tein yhteensä 150 työhakemusta. Räätälöin jokaista paikkaa varten erikseen CV:n ja hakemuskirjeen. Tähän kun lisätään vielä se, että monet työnantajat pyytävät täyttämään omiin järjestelmiinsä työkokemukset, koulutustiedot, kielitaidot, harrastukset ja kengän numeron, niin kokonaisuutena kesätyöpaikan hakemiseen kului useampi työpäivä.
Melkein tuli harmaita hiuksia.
Monesti päivät venyivät hakemuksia väsätessä myöhäiseen yöhön ja usein vielä pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle.
Filosofiani oli, että haen vain paikkoja, joihin koulutukseni ja työkokemukseni olisi selkeä etu muihin hakijoihin nähden. Konetekniikan opiskelun lisäksi minulla on pitkä tausta myynnin ja markkinoinnin töistä, joten hain rooleja, joissa arvostettiin teknistä osaamista ja joissa kaupallisesta taustasta voisi olla hyötyä.
En siis hakenut esimerkiksi keittiö- tai rakennusapulaisen töitä, koska työhistoriani ja koulutukseni eivät niissä hommissa anna erityistä etua ketä tahansa muuta hakijaa vastaan, ehkä jopa päinvastoin.
Hyödynsin tekoälyä sekä sopivien työpaikkojen löytämiseen että CV:iden ja hakemuskirjeiden laatimiseen. Syötin sille tietoja itsestäni ja kulloisenkin työpaikkailmoituksen, ja hioin lopputulosta niin kauan, että se tuntui mahdollisimman hyvältä. Samalla varmistin kuitenkin koko ajan, että kaikki kirjoittamani vastasi todellisuutta ja pyrin pitämään kuvaukseni realistisena.
Hain kesätyöpaikkoja myös Suomen ulkopuolelta muun muassa Saksasta, Sveitsistä, Norjasta, Alankomaista ja Ruotsista. Nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että useat eurooppalaiset internship-positiot ovat harjoittelupaikkoja, joista maksetaan noin 800 €/kk, joten käytännössä nuo vaihtoehdot olivat perheelliselle miehelle taloudellisesti tekemätön paikka.
Hakemusten tekeminen sujui tulosten valossa hyvin, koska sain kutsun kuuteen haastatteluun ja ainakin kahteen paikkaan minut pyydettiin ensimmäisenä haastateltavaksi yli kahdestasadasta hakijasta. Se lienee ensimmäisen vuoden opiskelijalle kelpo tulos. Hakijoiden joukossa oli kuitenkin paljon pidemmälle opinnoissaan edistyneitä kandidaatteja sekä jo valmistuneita ja työelämän puolella insinöörihommissa jo mukana olleita.
Valmistauduin jokaiseen haastatteluun huolellisesti. Selvitin yrityksen taloustiedot ja keskeiset taustatiedot sekä perehdyin tarkasti hakemaani rooliin. Kävin läpi myös oman hakemukseni ja mietin, mitä olin siinä luvannut. Lisäksi tarkistin työpaikkailmoituksesta, millaista osaamista tehtävässä haettiin.
Näiden pohjalta analysoin, mitä omia vahvuuksiani haastattelussa kannattaisi erityisesti korostaa.
Haastattelut menivät päällisin puolin ihan kelvollisesti.
Silti jokaisesta kuudesta paikasta sain vastauksen, että toinen hakija on ollut sopivampi kyseiseen rooliin ja että valitettavasti valinta ei nyt tällä kertaa osunut minuun.
Pakko myöntää, että tässä vaiheessa alkoi paniikki hiipiä ja kylmä hiki valua selkää pitkin. Suurin osa yritysten virallisista kesätyöhauista oli jo päättynyt, eikä kalenterissani ollut enää yhtäkään haastattelua sovittuna.
Oli aika laajentaa repertuaaria ja ottaa luovuutta käyttöön.
Aloin hakea myös yrityksiin, jotka eivät aktiivisesti etsineet kesätyöntekijöitä ja sen lisäksi tein hakemuksia paikkoihin, jotka eivät liittyneet konetekniikkaan millään tavalla — muun muassa myynti- ja varastohommiin.
Mielessäni oli myös pari metallialan yritystä, jotka tiesin edellisen työnantajani kautta.
Päätin kokeilla kepillä jäätä.
Oli lauantaipäivä.
Soitin toisen näistä yrityksistä johtajalle ja kysyin, olisiko heillä mahdollisesti tarvetta kesätyöntekijälle. Hän ohjasi minut olemaan yhteydessä tuotantopäällikköön, joka vastaa kesähessujen rekryistä.
Heillä oli kuulemma jo pari kaveria sovittuna, mutta että joskus on ollut kolmekin.
Kysyin vielä, onko lauantai hyvä päivä soittaa.
Hän vinkkasi, että maanantaina soittamalla voisi olla parempi menestys.
Lähetin kuitenkin saman tien CV:ni ja hakemuskirjeeni tuotantopäällikölle. Odotukseni eivät olleet vielä kovin korkealla, mutta olin valmis tekemään kaikkeni kesätyöpaikan löytämiseksi.
Maanantaiaamuna huomasin, että tuotantopäällikkö oli vastannut sähköpostiini orastavan toiveikkaasti.
Soitin heti perään.
”Katsoin tätä sinun CV:tä ja sinua ei ilmeisesti rälläköinti kiinnosta?”
”Mitä? Kyllä minua rälläköintikin kiinnostaa! Olen valmis tekemään ihan mitä työtä tahansa!”
Selvisi, että heillä voisi ehkä olla minulle jopa suunnitteluhommaa tarjolla. Asiasta pitäisi vielä kuitenkin keskustella johtajan kanssa, jolle olin soittanut lauantaina, koska hän tekee lopullisen päätöksen.
Ehdotin, että soittaisin hänelle saman tien.
Se sopi.
Soitin general managerille välittömästi. Hetken kuluttua olin kaiuttimella GM:n ja tuotantopäällikön kanssa ja meillä oli tapaaminen sovittuna samalle päivälle kello 14.
Pulssini hakkasi kahtasataa. Ne pari tuntia kotona ennen lähtöä yritykselle tuntuivat vähintään kahdelta viikolta.
Lopulta pääsin matkaan. Kävin hakemassa Leipomo Juuren voilla leivotun pullapitkon mukaan ja lakki kourassa yrityksen toimistolle töitä kyselemään.
Hetken neuvottelun jälkeen meillä oli suullinen sopimus sorvattuna.
Parin päivän kuluttua sähköpostiini kilahti myös kirjallinen sopimus.
Kesätyöpaikka oli löytynyt.
Roolini on tuotannonsuunnittelussa — eli ihan oikeissa insinööritöissä.
Kolumni on teksti, jossa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä tai näkemyksensä käsittelemästään aiheesta. TEK-lehden kolumneja kirjoittaa myös joukko Tekniikan akateemiset TEKin henkilöstöön kuulumattomia henkilöitä.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.
- Töiden saaminen on tällä hetkellä vaikeaa myös tekniikan alan korkeakoulutetuille. Haluamme nostaa esiin rohkaisevia tarinoita nuorten työllistymisestä. Jos haluat jakaa omasi siitä, miten sait töitä, ole meihin yhteydessä TEK-lehti@tek.fi.