Laita hetkeksi silmät kiinni ja kuvittele unelmiesi asunto. Harvalle nousee mieleen se ihana, yhden huoneen yksiö, josta vessa vie pyörähdysympyröineen suuren osan asunnon kokonaispinta-alasta. Eikä vessaan tarvitse päästä edes luonnonvaloa, joten kallista ikkunapinta-alaakin säästyy mukavasti. Ja yksiössä vessa onkin ainoa toinen huone, mihin voi siirtyä.
Liian usein ajatellaan, että yksin asuva on sama asia kuin yksiö eli yksin asuvat haluavat asua yksiöissä ja näinhän asia ei kuitenkaan ole. 2020-luvulla etätyö on lisääntynyt ja yhä useampi tekee töitä ainakin osittain kotona. Yksiöt eivät tue meidän luontaista tarvettamme saada virikettä siirtymällä tilasta toiseen ja rajoittavat myös sosiaalisia suhteita, kun omassa kodissa ei ole erotettavia tiloja.
Kasvanutta yksiöiden rakennustarvetta perustellaan usein lauseella, että ”alueella on paljon yksin asuvia, ja jos pieniä asuntoja ei ole riittävästi niiden hinta nousisi entisestään”. Tuntuu, että yhteiskunta edelleen kieltäytyy näkemästä yksinasumisen ihan yhtä pätevänä asumisjärjestelynä kuin yhdessä asumisen. Moni näkee edelleen yksinasumisen välitilana opiskeluaikana, eron jälkeen tai ennen vanhainkotiin päätymistä.
Neuroarkkitehtuurissa on tutkittu niin sanottua doorway effectiä, jonka kautta havainnoimme ja muistamme tilojen eri merkityksiä. Muistaminen on helpompaa ja aivojen ylikuormitus vähenee, kun voimme liikkua tilasta toiseen ja jäsentää ajatuksiamme tilojen kautta. Erityisesti tämä korostuu vanhemmilla ikäryhmillä, jolloin siirtyminen arjessa paikasta toiseen monesti vähenee ja elinpiiri pienenee.
Tampereella onkin jo kokeilussa pienet kaksiot, joita T2H ja Lapti markkinoivat nimenomaan yksinasuville. Pienikin mahdollisuus siirtyä tilasta toiseen tukee sekä henkistä että fyysistä jaksamista.
Nyt syksyllä opintojaan aloittelevat opiskelijatkin hyötyisivät pienestä kaksiosta, jossa “oviefektin” vaikutusta voisi hyödyntää.
Milloin muuallakin rakennuttajat tajuavat, että tilastollisesti yksin asuva ei tarkoita automaattisesti, että yksiöitä tarvitaan lisää, varsinkin kun yksiöiden neliömäärät on leikattu minimiin. Yksiöiden neliöhinta kostautuu pitkällä aikavälillä terveydenhuollon kuormituksena.
Kirjoittaja on maisterivaiheen arkkitehtiopiskelija, jota kiinnostaa erityisesti psykologian ja arkkitehtuurin yhdistäminen hyvinvoinnin edistämiseksi.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.