Saksassa risteilijätuotannostaan tunnettu Papenburgin telakka on selvinnyt monesta kriisistä yli 230 vuoden historiansa aikana. Monessa se on ollut edelläkävijä. Tekniikka&Talous kertoo yhtiön värikkäät vaiheet aina vuodesta 1795.
Harva teollisuusyhtiö voi mainostaa olevansa yli 230 vuotta vanha, mutta Meyerin telakkayhtiö eli Meyer Werft pystyy siihen.
Suomessa Meyer tuli laajalti tunnetuksi vasta vuonna 2014, kun se osti Turun telakan korealaiselta STX:ltä.
Turun telakka on itse asiassa Meyer Werftiakin vanhempi. Sen historia ulottuu vuoteen 1737, jolloin Esaias Wechter ja Heinrich Remgean alkoivat rakentaa puisia aluksia Aurajoen rannassa. Se on kuitenkin toinen tarina.
Meyer Werftin pitkässä historiassa Turun telakan ostosta käynnistyi sen toistaiseksi viimeisin luku, mutta sitä edeltäneen reilun parin sadan vuoden aikana yhtiötä ehtivät keikuttaa niin sodat, kriisit kuin natsivaltakin.
Meyer Werftin tarina alkaa vuodesta 1795, jolloin koulutettu laivanrakentaja Willm Rolf Meyer perusti yrityksen Papenburgin kaupunkiin. Tarkoituksena oli rakentaa laivoja, jotka kuljettaisivat turvetta pois sisämaasta.
Papenburgissa oli siihen aikaan hädin tuskin 2 500 asukasta. Se oli perustettu Emslandin suoalueelle, joka ympäröi 371 kilometriä pitkää Pohjanmereen laskevaa Ems-jokea. Emsland sijaitsee nykyisen Saksan luoteisosissa.
Suosiirtokuntien uudisraivaajat kuivasivat maata maanviljelystä varten paremman elämän toivossa. Aika oli kurjaa ja köyhää. Samalla tavalla syntyi moni kaupunki myös Belgiassa ja Hollannissa.
Euroopan länsilaitaa peitti tuolloin hyllyvä ja vaarallinen tuhansia neliökilometrejä suuri suoalue. Se kuivattiin vähitellen rakentamalla ensin kanavia, joita pitkin turvetta kuljettiin lähinnä poltettavaksi.
Kanavien tilkkutäkkimäinen verkosto näkyy yhä selvästi kartoissa. Papenburg tunnetaan suurimpana suosiirtokuntana eli Fehnkoloniena.
Aluksi Preussin naapurissa
Euroopassa elettiin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa epävarmoja aikoja. Feodaalinen sääty-yhteiskunta oli vielä voimissaan, eikä nykyisen kaltaista Saksaa ollut olemassa.
Papenburgin kaupunki kuului von Velenin aatelissuvun erityishallintoon. Se oli osa katolista kirkkovaltiota Münsterin ruhtinaspiispan alaisuudessa. Naapurissa oli Preussi.
Tiet olivat huonokuntoisia. Nopeinta oli liikkua jokia, kuten Emsiä, pitkin.
Sitä varten rakennettiin puisia, 12 metriä pitkiä purjelaivoja, ja niitä teki myös Meyerin telakka. Ensimmäinen laiva sai nimen Maria Willm Rolfin vaimon Maria Meyerin mukaan. Hän myös johti telakkaa myöhemmin kymmenen vuoden ajan.
Willm Rolf Meyer ehätti rakennuttaa 60 puista purjelaivaa, kunnes kuoli vuonna 1810.
Rautalaivoihin
1870-luvun alkupuoliskolla telakalla alkoi uusi aikakausi, kun Willm Rolfin pojanpoika Joseph Lambert Meyer rakensi yhtiön ensimmäisen rautalaivan, saksaksi Eisenschiffin. Aikalaiset naureskelivat hankkeelle, koska raudasta tehtyjen laivojen arveltiin uppoavan.
Se oli samalla yhtiön ensimmäinen höyrylaiva. Triton-niminen alus valmistui vuonna 1874. Meyer oli yksi kotiseutunsa pienimmistä rautalaivojen rakentajista.
Vuonna 1860 Papenburgissa tiedetään olleen peräti 20 telakkaa. Niistä on tähän päivään asti selvinnyt vain Meyer Werft.
Noihin aikoihin Meyerin telakalla työskenteli 62 ihmistä. Työviikko oli 60 tuntia ja palkka 72 markkaa kuukaudessa.
Meyer joutui kilpailemaan työvoimasta Puolan Szczecinissä sijainneen Vulcanin telakan kanssa. Tapana oli, että telakka tarjoili työntekijöille snapseja työn lomassa, mutta vuonna 1884 snapsit vaihtuivat kahviin.
1800-luvun lopulla Saksa valtasi alueita Afrikassa ja Aasiassa, mitä varten se tilasi aluksia ja hinaajia Meyerin telakalta.
Ensimmäisessä maailmansodassa telakka toimitti aluksia laivastolle. Se määrättiin tekemään jopa sukellusveneitä, mutta niitä ei lopulta tarvittu, sillä Saksa antautui.
Erikoistumista, sota ja natsiaika
Joseph Lambert Meyerin johdolla yhtiö erikoistui laivoihin, jotka mahtuivat kulkemaan kapeissa kanavissa. Sellaisia olivat esimerkiksi luotsiveneet, hinaajat ja majakkalaivat.
Seuraava Meyerin sukupolvi laski vesille vuonna 1922 ensimmäisen kappaletavararahtialuksen, yli 70 metriä pitkän Durazzon.
Vuodesta 1941 lähtien telakan työntekijät määrättiin sotaan. Telakalla työskenteli myös joitakin kymmeniä belgialaisia ja ranskalaisia sotavankeja. Keskitysleirien työvoimaa telakalla ei tiettävästi kuitenkaan käytetty.
Huhtikuussa 1945 telakkaa pommitettiin. Työntekijät upottivat tarkoituksella melkein valmiin Elbe 1 -aluksen, jotta liittoutuneet eivät ryöväisi sitä.
Vuonna 1960 telakka teki jälleen uuden aluevaltauksen, kun ensimmäinen kaasusäiliöalus valmistui. 1990-luvulla Meyer teki jopa 20 prosenttia maailman kaasusäiliölaivoista.
Vuonna 1963 telakalta lähti ensimmäinen yli 100 metriä pitkä laiva. Sitä seurasivat ro-ro-alukset, auto- ja matkustajalautat sekä eläinkuljetusalukset.
Bernard Meyer ja Love Boat
Vuonna 1973 yhtiön palvelukseen astui Bernard Meyer, perustajan jälkeläinen suoraan alenevassa kuudennessa polvessa.
Laivanrakennusta opiskellut Bernard Meyer nousi yhtiöön johtoon vuonna 1982. Hänen kaudellaan vuonna 1986 valmistui yhtiön ensimmäinen risteilyalus, Homeric.
Oli alkanut suurten nykyaikaisten luksusristeilijöiden aikakausi, josta ala kiittää erityisesti television Love Boat -saippuaoopperasarjaa. Se inspiroi lauantai-iltaisin ensin miljoonia yhdysvaltalaisia ja sen jälkeen keskiluokkaa ympäri maailmaa kokemaan risteilytansseja, kristallikruunuja ja jatkuvasti tarjolla olevaa buffettia.
1960–1970-lukujen vaihteessa oli perustettu yhtiöt Royal Caribbean ja Carnival tarjoamaan tätä luksusta.
Homeric on Meyer Werftin historian ainoa risteilyalus, joka on rakennettu ulkona taivasalla Papenburgissa. Seuraava risteilijä, Crown Odyssey, sai suojakseen katetun telakan.
Kun Homeric laskettiin vesille syksyllä 1985, paikalla oli tuhansia katsojia. Sivuttain tehty lasku aiheutti kuitenkin valtavan aallon. Alus jäikin viimeiseksi sivuttain lasketuksi.
Alus myös kosketti yhtä Ems-joen ylittävää siltaa Leerissä siitäkin huolimatta, että jokea oli ruopattu 5,7 metriä syvemmäksi juuri Homericia varten.
Aluksen rakentaminen kesti kaksi vuotta. Se oli valmis 6. toukokuuta 1986.
Aikapaine johtui siitä, että omistajavarustamo olisi menettänyt yksinoikeutensa Bermudan-risteilyihin, jos aluksen luovutus olisi viivästynyt.
Homeric ei tuottanut Meyerille taloudellista voittoa, mutta projekti toi rutosti uutta osaamista.
Risteilijä palasi Papenburgiin jo marraskuussa 1989, koska uusi omistaja Holland America Line halusi alusta pidennettävän. Lisää pituutta tuli lähes 40 metriä, mikä on jäänyt yhtiön historiaan uutena ennätyksenä.
Laivojen pidentäminen tehdään niin, että alus leikataan poikittaissuunnassa kahtia ja keskelle asennetaan uusi pidennysosa.
Nykyaikaan
2010-luvun alussa Meyer Werft oli jälleen historiansa käännekohdassa. Telakkaa uhkasivat kilpailijat Japanista, Koreasta ja Kiinasta. Saksalainen Welt-lehti pohdiskeli vuonna 2013, miten perheyhtiö voisi selvitä kilpailussa sellaisia teollisuusjättejä kuin Hyundaita tai Mitsubishia vastaan.
Meyerin perheen vastaus epävarmuuteen löytyi Suomesta. Yhtiö osti Turun telakan eteläkorealaiselta STX:ltä vuonna 2014. Aluksi mukana oli Suomen valtio 30 prosentin osuudella, mutta jo seuraavana vuonna Meyer osti loputkin telakasta itselleen.
Meyer Werftillä oli takanaan useita epävarmoja vuosia, mutta nyt tilauskirjat alkoivat taas täyttyä.
Meyerin omistuksessa Turun telakka on noussut uuteen kukoistukseen. 2020-luvulla siellä on rakennettu maailman suurimpia Icon-luokan risteilyaluksia. Niin isoja laivoja ei Meyerin kotitelakalla Papenburgissa edes pystyisi rakentamaan.
Kirjoitushetkellä Turun telakka on Meyerin perheyhtiön ainoa kokonaan omistama telakka. Yhtiön toiminnot Saksassa ajautuivat koronapandemian jälkeisinä vuosina talouskriisiin, minkä seurauksena Saksan liittovaltio ja Ala-Saksin osavaltio joutuivat pelastamaan yhtiön ja ostivat samalla 40 prosentin omistusosuuden siitä.
Kotikaupungissa Papenburgissa Meyer Werftin historian ympärille on onnistuttu kehittämään mittavaa turismia. Telakkaa ja pientä kaupunkia ihmettelemään tulee yli 100 000 matkailijaa vuosittain. Telakalle pääsee vierailulle parilla kympillä vierailukeskuksen kautta.
Papenburgista on valmistunut kaikkiaan ainakin 61 suurta risteilijäalusta. Nykyään ne ovat pituudeltaan yli kymmenen kertaa suurempia kuin ensimmäiset laivat, reilusti yli 300-metrisiä.
Lähteet: Roland Wildberg: 225 Years of Meyer Werft Papenburg – A Passion for Shipbuilding (Meyer Werft 2020), Ville Eerola: Kun rauta kelluu – Välähdyksiä suomalaisen meriteollisuuden vuosisadasta (Meriteollisuus ry 2017)
Lue myös: