Teknologisen murroksen aikoina keskustelut teknologian kehityksestä voivat toisinaan olla harhaanjohtavia. Kyse on perinteisistä näkökulmista, jotka olivat aikoinaan selvästi tarpeellisia, mutta eivät enää riitä nykyisessä liiketoimintaympäristössä.
Monet muistavat yhä tekstiviestien rajoitetun merkkimäärän ja 2000-luvun vaihteessa WAP-tekniikan kehittämiseen tuhlatun vaivannäön. On tärkeää olla tietoinen siitä, että perinteiset ajattelutavat voivat usein vaikuttaa uusiin suunnittelukeskusteluihin ja ratkaisuihin, millä voi olla kielteisiä seurauksia.
Nykyisessä liiketoimintaympäristössä, jota ohjaa tekoälyn nopea kehitys, olemme käymässä läpi merkittävää siirtymää tietojärjestelmäpohjaisesta suunnittelusta kohti kattavampaa lähestymistapaa, jossa ihmisten hyvinvointi asetetaan etusijalle. Tämä muutos merkitsee siirtymäämme 4.0-maailmasta 5.0-maailmaan. Tästä syystä on olennaista keskittyä kehittämään lähestymistapoja, jotka muodostavat perustan kattavalle ja kokonaisvaltaiselle suunnittelukeskustelulle Suomessa.
Hyvä esimerkki tästä nykyisestä muutoksesta on tarve sisällyttää teknologinen suunnittelu ihmisten elämän kaikkiin osa-alueisiin.
Monissa tapauksissa teknologian suunnitteluun ja kehittämiseen suhtaudutaan luonnontieteisiin ja matematiikkaan perustuvana teknisenä toimintana. On tavallista pohtia, miten teknologiaa voidaan parantaa, sen sijaan että pohdittaisiin, mitä muutoksia elämä saattaa vaatia.
Teknologian älykkyyden kasvaessa on kuitenkin järkevää suunnitella toimivia järjestelmiä, joissa uudet toimintamuodot, työskentelytavat ja teknologian suunnittelijoiden koulutus integroidaan yhdeksi teknologian tukemaksi kokonaisuudeksi.
Suomalaisessa teollisessa lähestymistavassa tekoälyn kehittämistä koskevaan keskusteluun luotetaan yleisesti tieteellisen ja teknisen osaamisen riittävyyteen ja kattavuuteen.
Vallitsevana näkemyksenä on, että riittää, kun tekoälyä kehitetään erillisissä, teknisesti suuntautuneissa kehitysyksiköissä ja otetaan tuloksena olevat sovellukset käyttöön alueilla, joilla niiden odotetaan olevan hyödyllisiä.
Teknologian suunnittelussa tulisi kuitenkin painottaa enemmän humanistisen ja teknisen osaamisen integrointia. Tämä edellyttää kuitenkin ajattelutavan muutosta innovaatioprosessien hallinnassa.
Tarkastellaanpa muutamia esimerkkejä eri puolilta maailmaa: Esimerkiksi Yhdysvaltojen kansallisessa tekoälystrategiassa painopiste on pitkän aikavälin hankkeissa, ihmisen ja tekoälyn välisen vuorovaikutuksen kehittämisessä, sosiaalisten ja oikeudellisten kysymysten ymmärtämisessä sekä työvoiman osaamisen vahvistamisessa.
Japanin ja Etelä-Korean Life 5.0 -lähestymistapa on tässä suhteessa samanlainen. Näissä tapauksissa ihmistieteiden – eli psykologian, sosiologian ja oikeustieteen sekä niiden monien lähialojen – asiantuntemus on keskeisessä roolissa teknologian suunnittelussa.
Monitieteisen tekniikan ja humanististen tieteiden tekoälyn suunnittelun organisointi tutkimuslaitoksissa on monimutkainen prosessi, joka tuo mukanaan useita haasteita.
Historialliset ja sisäiset kilpailusyyt ovat usein johtaneet siihen, että yliopistot toimivat siiloissa. Tämän seurauksena tutkijat pyrkivät usein käsittelemään tutkimusongelmia, jotka ulottuvat heidän ydinosaamis- ja tietämysalueidensa ulkopuolelle.
Olisi luonnollisempaa täydentää teknistä koulutusta hyödyntämällä asiantuntijoiden osaamista, joilla on koulutuksensa ja kokemuksensa kautta syvällinen ymmärrys esimerkiksi käyttäjien tunteista, havainnoista, muistista, ajattelusta ja sosiaalisesta käyttäytymisestä. Tämä lähestymistapa mahdollistaa teknologian kehittämisen laajemman ja paremmin jakautuneen osaamispohjan avulla.
Liikemaailmassa on pyritty tehostamaan monialaista tutkimusta ja kehitystä. Yksi lähestymistapa on ollut ottaa suunnittelijat mukaan tunnistamaan erilaisia käyttäjien tarpeita ja muuntamaan ne myöhemmin teknisiksi suunnitteluvaatimuksiksi.
Tämä lähestymistapa on kuitenkin usein edelleen melko yksinkertaistettu, pinnallinen ja riittämätön, jotta tekoälyn perustavanlaatuinen kehitys voisi edetä aidosti monialaisilta perustuksilta.
Työnjako humanististen tieteiden tutkijoiden ja teknologia-asiantuntijoiden välillä ei ole vailla haasteita kummallekaan osapuolelle. Humanististen tieteiden tutkijoiden näkökulmasta on selvää, että nämä alat eivät ole perinteisesti olleet suunnittelulähtöisiä samalla tavalla kuin insinööritieteet. On yksi asia etsiä tieteellisen tutkimuksen kautta faktatietoa ihmisistä, ja aivan toinen asia pohtia sen soveltamista teknologian suunnittelun kehittämisessä.
Tämä askel on suhteellisen pieni, mutta se vaatii ajattelutavan muutosta. Jos humanistiset tutkijat eivät ota vakavasti vastuutaan tekoälyn kehittämisessä, he pakottavat käytännössä teknologia-asiantuntijat improvisoimaan.
Tekoälyn viimeaikaiset edistysaskeleet ovat tuoneet uuden ulottuvuuden kokonaisvaltaisen suunnittelun haasteisiin. Uusilla teknologioilla on potentiaalia korvata ihmistyövoima prosesseissa, jotka vaativat älykästä tietojenkäsittelyä.
Tuoreiden ennusteiden mukaan jopa puolet nykyisistä työtehtävistä voitaisiin suorittaa uusilla älykkäillä teknologioilla kymmenen vuoden kuluessa. Vaikka tätä arviota voidaankin pitää optimistisena, uudet työskentelytavat ovat tulossa osaksi nykyelämää yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Suunnitteluhaasteiden ratkaisemiseksi on kehitettävä uudenlaista monialaista, tiimipohjaista osaamista. On suositeltavaa panostaa yliopistojen ja tiedekuntien väliseen yhteistyöhön perustuvaan monialaiseen koulutukseen.
Yrityksille tarjottavan koulutuksen tulisi sisältää merkittävä osa humanistista osaamista. On elintärkeää, että tekoälyä koskeva tieteellinen tutkimus perustuu laajaan yhteistyöhön teknologian ja humanististen tieteiden välillä.
Kattavasta teknologian kehittämisestä on myös positiivisia esimerkkejä. Esimerkiksi Aalto-yliopisto perustettiin juuri näiden haasteiden ratkaisemiseksi. Vaikka rakenteelliset muutokset tapahtuvat luonnollisesti ajan myötä, kehitystä voidaan lyhyellä aikavälillä nopeuttaa käsittelemällä asennekysymyksiä, vahvistamalla yhteistyötä ja yhdistämällä eri alojen osaamista toimiviksi kokonaisuuksiksi.
Rakennusalalta tuttu työnjako osoittaa, kuinka erikoistunut osaaminen tukee toimivien ja toivottavien kokonaisuuksien luomista. Teknologian kehittämisessä on eduksi hyödyntää useiden tieteenalojen osaamista, mukaan lukien teknologian inhimillisten ulottuvuuksien systemaattinen tarkastelu.
Tarvittavaa osaamista on Suomessa laajasti saatavilla, ja se voidaan koota yhteen avoimen ja jäsennellyn vuoropuhelun kautta. Monialainen yhteistyö on avainasemassa tekoälyn vastuullisessa ja yhteiskunnallisesti kestävässä kehittämisessä.
Pertti Saariluoma, tutkimusjohtaja
Mari Myllylä, tutkijatohtori
Henrikki Salo-Pöntinen, projektitutkija
Kognitiotiede, Jyväskylän yliopisto
