3D mallinnus, jossa rikkinäiset satelliitit kiertävät Maata.

Apulaisprofessori Jaan Praks: Avaruusromu voi tulla kalliiksi

|
Uutinen

Avaruuden pelisäännöistä pitäisi sopia yhdessä, mutta kaikki pelurit eivät kunnioita sopimuksia. Aalto-yliopiston Jaan Praksin mukaan avaruuden valloittaminen on siitä huolimatta ehdottomasti mahdollisuus. Praks on mukana TEKin paneelikeskustelussa 15.1.2023.

Kuka omistaa avaruuden?

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks:

”Ensinnäkin pitää muistuttaa, että ”omistaminen” on ihmislajin kulttuuriin liittyvä ilmiö, jota edes kaikki ihmiset eivät käsitä samalla tavalla. Omistaminen ei ota huomioon muita lajeja Maa-planeetalla, eikä myöskään mahdollisia lajeja avaruudessa. Eli muotoilen kysymyksen mieluummin näin: kuka ihmisten kesken sanoo, mitä avaruudessa saa tehdä ja mitä ei?

Vastaus on: kaikki ja ei kukaan. Avaruuden omistamisesta ja pelisäännöistä on sovittu monessa YK:n sopimuksessa. Tärkein niistä on YK:n Avaruuden yleissopimus (Outer Space Treaty) vuodelta 1967. Kaikki valtiot eivät ole kuitenkaan vieläkään ratifioineet sopimuksia. Yleissopimukset toteavat, että avaruutta ja avaruuskappaleita ei voi omistaa. Sopimukset linjaavat myös, että pelisäännöt täytyy sopia YK:n avustuksella. Yksityistä omistusta ei sopimuksissa määritellä tai edes mainita, koska sopimuksia tehdessään avaruuteen pystyi menemään vain kaksi supervaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, sitäkin vain valtiollisella ponnistuksella. Voidaan sanoa, että oikeudellisesti avaruus on hiukan samankaltaisessa asemassa kuin kansainväliset vedet tai Etelänapa. Se ei ole minkään valtion aluetta. ”

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks henkilökuvassa.
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks. Kuva: Lasse Lecklin / Aalto-yliopisto

Miten pidämme huolta, ettei avaruus täyty romusta?

”Ensimmäinen askel on ongelman tiedostaminen ja ymmärtäminen. Sen jälkeen voidaan sopia säännöistä ja teknisistä ratkaisuista. Avaruusromun vähentämisestä on jo olemassa kansainvälisiä suosituksia, mutta loppukädessä konkreettisia toimia sääntelee toistaiseksi kansalliset lait ja asetukset. Kaikilla kansoilla ei vielä ole avaruuslakeja, eikä niitä kaikkiallan myöskään valvota.

Avaruusromu on harvoin vaaraksi muulle luonnolle ja ongelma haittaakin etunenässä vain ihmiskuntaa ja sen teknologiaa. Avaruusromu rikkoo muita satelliitteja ja vaarantaa miehitettyjä lentoja. Avaruuden käyttömahdollisuus on merkittävä voimavara tuleville sukupolville, koska avaruustekniikka voi olla ratkaisevassa asemassa globaalien ongelmien ratkomisessa, teknologisessa kehittymisessä sekä lajin laajentumisessa avaruuteen. Jo tänäpäivänä emme tulisi toimeen ilman navigointisatelliiteja ja sääennusteita, jotka tehdään satelliitien mittausten peruteella. Myös suuri osa ilmastonmuutokseen liittyvästä tiedosta on kerätty satelliiteilla. Avaruusromu voisi estää tai vaikeuttaa merkittävästi satelliittien toimintaa tulevaisuudessa ja siten estää navigoinnin, tietoliikenteen, kartoittamisen ja avaruusmatkat.

Avaruusromu rikkoo muita satelliitteja ja vaarantaa miehitettyjä lentoja.
- Jaan Praks

Nykyisten suositusten mukaiset satelliitit eivät saisi olla radalla pidempään kuin 25 vuotta mission suorittamisen jälkeen. Tämän vaatii esimerkiksi myös Suomen avaruuslaki. Piensatelliitille 25 vuoden aikarajan laskeminen alkaa jo laukaisuhetkestä, koska piensatelliitin elinikä on merkittävästi lyhyempi kuin 25 vuotta. Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC on hiljattain jopa linjannut, että piensatelliittien olo radalla ei saisi olla pidempi kuin viisi vuotta. Se tarkoittaa, että joko satelliitin on elinkaaren lopussa hidastettava vauhtia moottorilla tai toimittava niin matalalla radalla, että ilmanvastus hoitaa hidastamisen automaattisesti. Näin tapahtuu esimerkiksi radoilla, jotka ovat alempana kuin 500 kilometriä maan pinnasta. Ilmanvastus puhdistaa matalat radat vuosikymmenten kuluessa ja suurin osa satelliiteista palaa tähdenlentona ilmakehässä.

On jo olemassa monenlaisia teknisiä ratkaisuja, jotka vähentävät avaruusromun syntymistä ja jossain tapauksissa voivat tuoda romua takaisin ilmakehään. Satelliitit esimerkiksi voidaan laukaista aiempaa matalammalle radalle mistä ne palaa aikaisemmin ilmakehään. Raketit voidaan ohjata laukaisun jälkeen takaisin ilmakehään tai joitakin osia raketeista voidaan jopa uudelleenkäyttää. Todella merkittävästi on parantunut myös meidän kykymme kartoittaa kappaleita lähiavaruudessa, jolloin joissakin tapauksissa voidaan väistää avaruusromua.

Romukappaleen pyydystäminen on hyvin vaativaa puuhaa.
- Jaan Praks

On tehty myös ensimmäisiä yrityksiä ”pyydystää” satelliitteja radalta ja tuoda niitä alas, mutta romun palauttaminen ilmakehään on aina kallista ja hankalaa, koska sitä varten täytyy laukaista uusia kappaleita avaruuteen, mistä voi tulla uutta romua. Lisäksi romukappaleen pyydystäminen on hyvin vaativaa puuhaa, koska kaikki kiitää avaruudessa kymmeniä tuhansia kilometreja tunnissa.

Romun syntymisen ennaltaehkäisy onkin siten keskeinen tapa pitää huolta siitä, ettei avaruus täyty romusta.”

Onko avaruuden valloittaminen uhka vai mahdollisuus?

”Ehdottomasti mahdollisuus. Ainakin ihmiskunnalle. Mutta näin laveasti laaditulle kysymykselle ei voi antaa faktapohjaista vastausta. Voisihan kysyä, onko ihmisen syntyminen uhka vai mahdollisuus ja molemmat vastaukset voisivat olla oikeita, riippuen kenen näkökulmasta asiaa tarkastetaan.”

Artikkelia muokattu 19.12.2022: Korjattu esineiden vauhti avaruudessa olemaan 27 000 km/h sijaan kymmeniä tuhansia kilometreja tunnissa.

Apulaisprofessori Jaan Praks puhuu lehdistötilaisuudessa.
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks Suomen ensimmäisen tiedesatelliitti Foresail-1:n lehdistötilaisuudessa 12.4.2022. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto