Akavan Yrittäjäpalkinto 2019 hyvinkääläiselle sarjayrittäjälle

|
Uutinen
Kuuntele

Palkinto on myönnetty PHZ Full Stack -ohjelmistokonsultointiyrityksen perustajalle DI, FM Antti Hätiselle.

Akavan yrittäjäpalkinnon saajaksi vuonna 2019 on valittu PHZ Full Stack Oy perustaja DI, FM Antti Hätinen. PHZ Full Stack on kestävän elinkaaren ohjelmistokonsultointiyritys, joka pyrkii säästämään asiakkaiden tuotekehitysbudjeteista jopa miljoonia pyrkimällä jatkamaan jo olemassaolevien järjestelmien käyttöikää.

Hätisen mukaan IT-alan suurin ongelma on, että joka vuosi toimivia järjestelmiä kirjoitetaan uudestaan keskimäärin viiden vuoden välein, kun testiautomaation avulla niiden elikaaria pystytään jatkamaan jopa vuosikymmeniin. Tällöin paikallaanpolkemisen sijasta yritykset pystyvät investoimaan varsinaisen liiketoiminnan kehittämiseen ylläpidon sijaan.

Yhtiön edellisen vuoden liikevaihto kasvoi 6,78 miljoonaan euroon ja PHZ Full Stack työllistää yhteensä 75 työntekijää.

Hätinen on panostanut paljon harjoittelijoiden palkkaamiseen sekä Helsingin yliopistosta että Aalto-yliopistosta, sillä yhtiön keskeisiä arvoja ovat jatkuva oppiminen sekä tiivis tiimityö muun muassa pariohjelmoinnin muodossa. Tällöin Full Stack -osaamista voidaan kehittää oppimalla joka päivä jotain uutta toiselta yrityksen asiantuntijalta esimerkiksi React-frontendista, ja seuraavana päivänä vaihtaa paria ja julkaisemalla tehdyt muutokset nopealla palautesyklillä esimerkiksi pilvialustalle.

Teknologiastrategiana PHZ Full Stackillä on käyttää kaikkia mahdollisia teknologioita, sillä tällä tavoin Full Stackista tulee mahdollisimman laaja ja syvä. Full Stack -kehittäjistä tulee siten niin sanottuja yhden miehen armeijoita, joille mikään ongelma tai järjestelmä ei ole liian vaikea, mikä on antoisaa myös työntekijöille itselleen.

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelman opiskelijoiden ainejärjestön puheenjohtaja Visa Pollari kehuu Hätisen yhteistyökykyjä. 

– Antti Hätinen on pitkään toteuttanut esimerkillistä ja opiskelijayhteistyötä PHZ:an ja Tietokillan välillä. PHZ:an ja Tietokillan yhteistyö on esimerkki siitä kuinka yritykset voivat pitää opiskelijajärjestöjä vakavasti- (mutta ei kumminkiaan liian vakavasti) otettavina yhteistyökumppaneina. Riippumatta siitä oliko kyseessä exursio tai vuosijuhlat, harjoittelupaikka tai lopputyö, ovat PHZ sekä Antti Hätinen olleet sujuvia ja toimivia yhteistyökumppaneja Tietokillalle.

Tekniikan akateemiset TEKin yrittäjyysvastaava Martti Kivioja iloitsee siitä, että palkinto myönnetään tekniikan alalle.

– PHZ Full Stack Oy:n toimintakulttuuriin kuuluu vahvasti henkilöstön osaamisen ja asiantuntijuuden tukeminen ja kehittäminen. Yritys on hieno esimerkki siitä, mihin osaamiseen panostamalla voidaan päästä. Osaava henkilökunta on avainasemassa yrityksen menestyksen mahdollistajana. Menestyvät yritykset taas ovat ratkaisevia koko Suomen hyvinvoinnin kannalta.
 
Lisätietoja/haastattelupyynnöt Antti Hätiselle:
Laura Mikkonen, HR Manager, PHZ Full Stack Oy
0408424375, laura.mikkonen@phz.fi
https://www.phz.fi
 
Lisätietoja Akavasta ja edellisistä palkinnonsaajista:
Anu Tuovinen, palkintotyöryhmän sihteeri, anu.tuovinen(at)akava.fi, puh. 050 308 6943
https://www.akava.fi/uutishuone/ajankohtaiset/ehdota_akavan_yrittajapalkinnon_saajaa.24636.news