TEKin Jokinen: TKI-rahoitusta on lisättävä 100 000 000 euroa

|
Uutinen
Kuuntele

– Meidän on nyt tehtävä tulevaisuusbudjetti, jossa TKI-rahoitusta lisätään merkittävästi, Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo.

Tekniikan akateemiset TEKin koronabarometrin mukaan 10 000 Tekniikan akateemista pelkää työnsä menettämistä koronan aiheuttaman kriisin vuoksi. Lomautettuna tai työttömänä on 8 prosenttia täysjäsenistä, kertoo 9. syyskuuta teetetty barometri.

 – Olemme saaneet viestiä, että yrityksissä on halua uudistua, kun vaan saataisiin hieman tukea TKI-toimintaan. Tietojemme mukaan Business Finland on saanut runsaasti hyviä TKI-hakemuksia, joita se ei ole voinut nykyisen rahoituksen puitteissa rahoittaa, TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen kertoo.

–Meidän on nyt tehtävä tulevaisuusbudjetti, jossa TKI-rahoitusta lisätään merkittävästi. Tällöin Suomi pääsee ulos koronan aiheuttamasta talouskriisistä ja kestävälle kasvu-uralle, Jokinen summaa.

 Nyt tehtävässä budjetissa on aloitettava se määrätietoinen työ, jolla TKI-panostusten osuus voidaan nostaa 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä ja tuottavuus saadaan nousuun. Tämä tarkoittaa noin sadan miljoonan euron vuosittaista lisäämistä nykyisiin tukimääriin.

Juttua muokattu 15.9.2020 kello 13.47, poistettu sana Lisäksi leipätekstin toisen lauseen alusta.

Avainsanat: