Pauliina Ilmonen: Matematiikka auttaa meitä päätöksenteossa

|
Uutinen
Kuuntele

Aivan kuin historiaa oppii lukemalla, oppii matematiikkaa tekemällä. Jollei heti osaa, ei se tarkoita, että olisi matematiikassa huono. Tämä on väärä oletus, eikä pidä paikkaansa.

Aalto-yliopiston matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen on ollut koronapandemian aikana paljon esillä. Hänen työryhmänsä tekemät koronamallinnukset ovat herättäneet median ja suuren yleisön kiinnostuksen. Kuten Ilmosen työssä muutenkin, on mallinnusten taustalla matematiikkaa.

– Matematiikka auttaa meitä päätöksenteossa. Voimme pyrkiä mallintamaan reaalimaailmaa ja tehdä arvioita sen pohjalta, sanoo Ilmonen.

Matematiikkaa on kaikkialla ja sitä sovelletaan moneen. Matematiikkaa käytetään tekniikan ja lääketieteen lisäksi laajasti muualla yhteiskunnassa. 

– Lentokoneen lentäminen, magneettikuvaus, rokotteiden testaaminen ja puhelimessa puhuminen – kaiken taustalla on matematiikkaa. Myös finanssiala pohjaa kovaan matematiikan osaamiseen.

Ilmonen korostaa matematiikan objektiivisuutta. Se ei syrji, eikä sillä ole mielipiteitä.

– Matematiikka kehittyy koko ajan ja mennään eteenpäin. Matematiikan soveltaminen on tosi luovaa, mutta matematiikka itsessään on säännönmukaista. Siinä yhdistyvät puhtaus, tekninen kauneus ja luovuus.

Matematiikan universaali kieli yhdistää ihmisiä

Ilmonen pitää matematiikan opiskelussa tärkeimpänä yhdessä tekemistä. Aihe kerää erilaisia ihmisiä yhteen.

– Matematiikan universaali kieli yhdistää ihmisiä. Sen parissa toimii monenlaisia ihmisiä, monen näköisiä, monesta eri kulttuurista ja erilaisista taustoista. En olisi tavannut parhaita ystäviäni, ugandalaista biometrikkoa ja lähes kahdeksankymppistä professoria Teksasista ilman matematiikkaa.

Matematiikan opiskeluun hän toivoo malttia. Oppiminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii hyviä istumalihaksia. 

– Aivan kuin historiaa oppii lukemalla, oppii matematiikkaa tekemällä. Jollei heti osaa, ei se tarkoita, että olisi matematiikassa huono. Tämä on väärä oletus, eikä pidä paikkaansa. Pitää vaan yrittää uudestaan ja harjoitella.

– Matematiikan opiskelu auttaa jäsentämään asioita. Se tuo selkeyttä ja säännönmukaisuutta. Oma ajattelu laajenee aina kun oppii matematiikkaa. Kaikki oppiminen on kotiinpäin. Se on pääasia, eikä se että olisi matematiikassa maailman paras.

Avainsanat: