Uutiset ja blogit

Tämä on lyhennelmä. Lue Tekniikka&Talouden tilaajille tarkoitettu laajempi juttu tästä linkistä.

Koneella on nykyisin hallussaan yli 3 000 patenttia eri puolilla maailmaa. Valtaosa hisseistään ja liukuportaistaan tunnetun keksinnöistä syntyy osana arkista tuotekehitystyötä, mutta joukkoon mahtuu myös poikkeuksia.

”Jotkut keksinnöt syntyvät niin, että mennään neuvotteluhuoneeseen eikä tulla ulos ennen kuin ratkaisu on löytynyt. Toisinaan idea voi välähtää vaikka saunassa ja päätyä ensin paperille tai askin kanteen”, kuvailee Koneen tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Johannes Rastas.

Yhtiössä pyritään patentoimaan kaikki merkittävät keksinnöt. Patentointi on Koneella eriytetty omaksi toiminnokseen, joka tukee tuotekehitystä.

”Yksittäinen insinööri tai asiantuntija ei välttämättä tunne patenttihakemusten kapulakieltä. Insinöörin tehtävänä onkin tehdä keksintöilmoitus, jonka pohjalta patentointitiimi hoitaa varsinaisen hakemusprosessin”, Rastas sanoo.

Patentointitiimin tehtävänä on myös arvioida, onko ideassa riittävästi keksinnöllisyyttä ja kaupallista potentiaalia patentointia varten. Lisäksi yhtiössä järjestetään säännöllisesti innovaatiopäiviä, joissa tuotekehittäjät ja patentoinnin asiantuntijat käyvät yhdessä läpi mahdollisia patenttiaihioita.

”Palkitsemme keksijöitä myös rahallisesti, mutta nostamme heitä esiin muillakin tavoin. Meillä on esimerkiksi patenttiseinä, johon merkitään patentit ja niiden keksijät. Aktiivisimpia palkitaan vuosittain”, Rastas kertoo.

Hyvinkäällä sijaitsevalla patenttiseinällä on tällä hetkellä 24 patenttia, ja niissä yhteensä 72 keksijän nimet. Seinällä on kuitenkin kehystettyinä vain osa patenteista, sillä kaikki eivät mahdu sinne.

Koneen työsuhdekeksintöohjesäännön mukaan kaikista patentoiduista keksinnöistä maksetaan palkkio. Poikkeuksellisen arvokkaista keksinnöistä voidaan maksaa erityispalkkio. Yhtiö ei kuitenkaan julkista palkkioiden tarkkoja summia.

Tämä on lyhennelmä. Lue Tekniikka&Talouden tilaajille tarkoitettu laajempi juttu tästä linkistä. Jutussa kerrotaan muun muassa esimerkki Koneen keksinnöstä, joka on syntynyt epämuodollisten keskusteluiden kautta.

Lue myös:

Juttu on julkaistu alun perin Tekniikan Historiassa 1/2020.

Valkeakoskella toimivan Muovityö Hiltusen juuret ovat 1950-luvulla.

Viskoosia valmistaneen Säterin palveluksessa työskennellyt Gunnar Hiltunen lähetettiin vuonna 1955 hakemaan muovialan oppia alan johtavasta maasta Saksasta. Hän opiskeli Aachenin teknillisessä korkeakoulussa.

Noilta ajoilta muistona on muovista valmistettuja venttiilejä sekä läpinäkyvästä muovista hitsaamalla valmistettu kastelukannu. Ne ovat saaneet paikkansa Muovityö Hiltusen ”historiakaapissa”, jonka sisältöä yrityksen perustaja, Gunnarin poika Matti Hiltunen esittelee.

”Keskieurooppalaiset asiakkaat ovat ällistyneitä nähdessään, miten varhaisessa vaiheessa tällainen pienyritys ryhtyi käyttämään muovia valmistusmateriaalina. Isä oppi Saksassa, miten muovia saattoi hitsata ja työstää kuten mitä tahansa metallia.”

Gunnar Hiltunen päätyi johtamaan Säterin muoviverstasta. Hän joutui tekemään valinnan tehdasyhtiön töiden tai oman yrityksen perustamisen välillä ja valitsi Säterin.

Säteri aloitti toimintansa nimellä Kuitu Oy vuonna 1938 Jääsken Järvenkylässä, Vuoksen laaksossa. Yritys valmisti synteettisiä raiontekokuituja eli viskoosia.

Kuidun tuotteet olivat tekosilkkiä, kalvopaperia ja tekovillaa. Suomen Kuvalehden järjestämässä kilpailussa niiden tuotenimiksi tuli Säteri, Kelmu ja Silla.

Välirauhan aikaan, vuonna 1941 Kuidun tekokuitutuotantoa ryhtyi Valkeakoskella jatkamaan Säteri.

Se otti omistajavaihdosten yhteydessä vuonna 2007 käyttöön vanhan nimensä, eli siitä tuli Kuitu Finland. Sen toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2008. Toimintaa yritti vielä jatkaa Avilon, mutta senkin kohtalona oli konkurssi vuonna 2013.

”Säteri teki puusta kangasta jo ennen sotia. Nythän sitä yritetään jälleen, tosin vähän puhtaammalla tekniikalla”, Hiltunen sanoo.

Viskoosin valmistuksessa tarvittiin rikkihiiltä eli hiilisulfidia, joka on varsin inhottava aine. Se on herkästi syttyvää ja erittäin myrkyllistä. Prosessissa tarvittiin myös rikkihappoa.

”Isäkin sai ainakin kerran rikkimyrkytyksen, mutta selvisi siitä.”

Ennen muoviaikaa tehtaissa käytettiin syövyttävien aineiden käsittelyssä lyijyvuorausta. Monet prosessilaitteet olivat lyijyllä vuorattua puuta tai terästä. Joskus käytettiin myös kumipinnoitetta.

”Tuohon aikaan haponkestävä teräs ei kestänyt happoja kovinkaan hyvin. Nyt tilanne on toinen.”

Matti Hiltusta eivät sitoneet Säterin asettamat kilpailevan toiminnan kiellot niin kuin hänen isäänsä.

Hän kiinnostui muovin mahdollisuuksista jo nuorena poikana ja askarteli muun muassa erilaisia säilytyskoteloita muovipaloista hitsaamalla. Muovia hitsataan kuumalla ilmalla.

Lähtöpääoman oman yrityksen perustamiseen hän hankki kaupanteolla, mikä tuntuu sujuneen häneltä luontaisesti jo nuorena.

”Harrastin tuolloin valokuvausta. Varusmiespalveluksen aikana sain lisätuloja myymällä kuviani armeijakavereilleni. Kotiuduttuani ostin neljä vanhaa autoa ja maksoin jokaisesta sata markkaa. Myin ne eteenpäin 200 markalla kappale.”

Hiltunen selvitti mahdollisuuksia myydä lujitemuovituotteita lähiseudulle. Kävi ilmi, että paikkakunnan teollisuusyritykset tarvitsivat konesuojia ja erilaisia altaita. Niihin lujitemuovi sopi materiaalina hyvin.

”Pyysin yrityksiltä luvan tehdä koesarjan näitä tuotteita. Materiaalit sain ostettua säästöilläni, ja työtilaksi vuokrasin isältäni kotitaloni kellarin työhuoneen. Ensimmäinen tuote valmistui siellä marraskuun alussa 1969.”

Hiltunen yritti tehdä mahdollisimman hyvää laatua kohtuullisella hinnalla. Niinpä koesarja poiki pian lisää tilauksia.

Kotitalon kellarin työhuone kävi nopeasti pieneksi yritystoiminnalle. Seuraavien vuosikymmenten aikana Matti Hiltunen rakennutti ja osti useita teollisuushalleja Valkeakoskelle, Lempäälään ja Kuljuun.

Muovityö Hiltusen siirtyessä yhdestä hallista toiseen hän ei yleensä myynyt vanhaa hallia pois, vaan vuokrasi sen toiselle yrittäjälle. Näin hänestä tuli muoviyrittäjän lisäksi kiinteistösijoittaja. Hän perusti toimitiloille oman yhtiön.

Kiinteistöistä tuli samalla lisätukijalka, joka auttoi taloudellisesti vaikeina aikoina. Ja eläketurva, kun muoviyritys siirtyi seuraavalle sukupolvelle.

”Varsinainen yrittäjäeläke jäi aika pieneksi, kun piti aina säästää.”

Yksi vaikea ajanjakso oli vuoden 1977 energiakriisi, joka lopetti tilaukset kuin seinään.

”Jos olisin laajentanut yritystä rajusti velkarahalla, edessä olisi ollut konkurssi. Olin kuitenkin varovainen ja pidin kasvun kohtuullisena. Väkeä piti vähentää voimakkaasti, mutta yritys pysyi pystyssä. Muutaman vuoden kuluttua tilauksia alkoi taas tulla, ja työntekijöitä tarvittiin lisää.”

Yhden miehen yrityksenä alkanut Muovityö Hiltunen kasvoi alkuvuosina nopeasti. Vuonna 1972 työntekijöitä oli jo viisi.

”Saimme 1970-luvun alkuvuosina hyviä töitä Ruotsista. Parhaimmillaan meillä oli 20 henkeä tekemässä muovitöitä ruotsalaisiin ydinvoimaloihin.”

Pääsy tämän kaltaisiin kohteisiin todistaa siitä, että pienen suomalaisyrityksen työn laatu oli kohdallaan.

”Silloin kilpailijat olivat kaikki paljon suurempia yrityksiä. Pienelle toimijalle oli markkinarako, kun en mokaillut toimituksissa.”

Muovityö Hiltusen päätuotteita ovat teollisuuden vaativiin prosesseihin käytettävät säiliöt ja altaat. Yrityksen erikoisala ovat yhdistelmärakenteet, joissa kestomuovien lämmöllä muovattavuus ja hitsattavuus yhdistyy lujitemuovien mekaaniseen lujuuteen.

Yrityksen esite 1970-luvulta on otsikoitu ”Tiesitkö että lujitemuovi on happoterästäkin kestävämpi?”

Kemikaalien kestävyyden ohella lujitemuovisten säiliöiden etuna on keveys. Se mahdollistaa suuremmat hyötykuormat kuin teräksisillä säiliöillä.

”Ne ovat osoittautuneet myös hyvin kestäviksi. Jotkut meidän valmistamamme kuljetussäiliöt ovat olleet käytössä pian 20 vuotta. Säiliötä kuljettava kuorma-auto on saattanut vaihtua jo monta kertaa”, yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Esa Hiltunen kertoo.

Kemikaalien kuljetussäiliöt tarkistetaan kolmen vuoden välein. Säiliön käyttöä voi jatkaa niin kauan kuin se läpäisee painetestin.

”Säiliön saa tietysti pilalle nopeastikin laittamalla siihen jotakin kyseiselle materiaalille sopimatonta kemikaalia tai kuljettamalla sitä väärässä lämpötilassa. Parhaat muovit kestävät monenlaisia kuormia. Säiliöiden materiaalien optimointi tapauskohtaisesti on huolintaliikkeille aikamoinen haaste, jos kuljetettavia aineita on useita.”

Kustannuslaskenta tapahtui alkuvuosina pitkälti mutu-tuntumalla, ja hinnoitteluvirheitäkin sattui.

”Pääsin asiakkaalle sisään tekemällä ensimmäisen työn pienellä katteella. Tärkeintä jatkon kannalta oli pitää tiukasti kiinni toimituksen laadusta ja toimitusajoista. Seuraavat tilaukset olivat sitten paremmin kannattavia”, Matti Hiltunen kertoo.

Hän selittää, miten piti asiakkaat tyytyväisinä.

”Jos näytti siltä, ettemme saaneet työtä valmiiksi sovitussa ajassa, soitin heti asiakkaalle ja kysyin, haittaako jos toimitamme tilauksen esimerkiksi viikkoa myöhemmin. Usein meidän valmistamamme säiliöt tai tankit asennettiin tehtaalle viimeiseksi, ja rakennusaikataulu oli muista johtuvista syistä jo venynyt. Niinpä ehdotus toimituksen lykkäämisestä sopi yleensä tilaajalle mainiosti. Näin asiakas ei yllättynyt ikävästi ja me vältimme viivästyssakot.”

Sukupolvenvaihdoksen aika koitti Muovityö Hiltusessa vuosituhannen vaihteessa. Matti Hiltusen kolmesta pojasta Esa otti yrityksen vetovastuun ostamalla enemmistön siitä. Yhtiökumppaniksi tuli yrityksessä muutamaa vuotta aiemmin aloittanut myynnin asiantuntija Jari Vatka.

Myös kaksi muuta kolmannen polven Hiltusta, Juha ja Nipa, ovat töissä perheyrityksessä, mutta eivät omistajina.

Matti Hiltunen luopui luomastaan yrityksestä varsin nuorena, 52-vuotiaana.

”Silloin oli sopiva aika antaa kapula Esalle. Jos olisin jatkanut vielä 15 vuotta, hän ei välttämättä olisi jaksanut odottaa niin kauan.”

Vetovastuun ottaessaan Esa Hiltusella oli jo lähes kymmenen vuoden kokemus yrityksessä työskentelystä. Lisäksi hän oli saanut vaikuttaa tehtaan kone- ja välinehankintoihin jo ennen kuin tuli omistajaksi.

Ilmailun ja veneilyn materiaali

Lujitemuovi on komposiittimateriaalia, joka muodostuu muovista ja siihen sekoitettavista lujitekuiduista. Muovin ja kuidut sitoo yhteen hartsi. Yleisimpiä hartseja ovat epoksi, vinyyliesteri tai polyesteri. Hartsin muodostama matriisi välittää materiaaliin kohdistuvat rasitukset kuiduille.

Lujitekuituina käytetään tavallisimmin lasi-, hiili- tai aramidikuituja. Harvinaisempia ovat boori-, piikarbidi- sekä keraamiset kuidut.

Kuitu voi olla komposiitissa pitkinä yksittäisinä kuituina, mattoina tai katkottuna kuituna. Katkokuitua käytettäessä rakenne jää heikommaksi. Rakenteen lujuutta voidaan räätälöidä kuidun suuntauksella.

Lujitemuovinen kappale valmistetaan yleensä latomalla muotin päälle kuituja tai kuitumattoja ja liimaamalla ne toisiinsa hartsilla. Rakenne kovetetaan tavallisesti lämpökaapissa.

Suomessa ensituntumaa lujitemuoveihin haki Valtion lentokonetehdas, joka kehitti toisen maailmansodan aikana muovilujitettua puuta muun muassa VL Myrsky-hävittäjän lisäpolttoainetankkiin.

Muovihartsien haihtumisesta aiheutuu terveyshaittoja. Ne nousivat esille, kun lasikuiturakenne yleistyi sotilaslentokoneissa ja purjeveneissä 1950-luvulla.

Suomessa tunnetuin lujitemuovinen lentokone on Eiri Aviationin 1970- ja 1980-luvuilla valmistama PIK-20-purjelentokone. Kilpailevat valmistajat uskottelivat, että PIK-20:n keltainen rakenne heikkenee kuumetessaan auringonvalossa koneen ollessa kentällä. Konemallin valmistus loppui vuonna 1981.

Jo tätä ennen 1960-luvulla valmistettiin KK-1 Utu -purjelentokonetta, joka oli rakenteeltaan lasikuitulujitettua muovia.

Lue myös:

Juttu on julkaistu alun perin Tekniikan Historiassa 1/2020.

"Amerikkalainen Boeing-yhtiö suunnittelee maailman suurimman suihkukoneen rakentamista", kerrottiin Insinööriuutisissa 30. huhtikuuta 1966.

Siihen aikaan suurin kaupallisessa käytössä oleva suihkukone oli Boeing 707, joka pystyi kuljettamaan 199 matkustajaa.

Neuvostoliittolainen Iljushin-62, joka esiteltiin kesällä 1965 Pariisin kansainvälisessä ilmailu- ja avaruusnäyttelyssä, pystyi kuljettamaan 186 matkustajaa.

Hieman suurempi oli maaliskuussa ensilentonsa tehnyt DC-8-61. Sen maksimikapasiteetti oli 259.

Uusi konemalli, Boeing 747, pystyisi kuljettamaan peräti 490 matkustajaa.

Sen nopeudeksi tulisi noin 1 000 kilometriä tunnissa, mikä oli noin 10 % nopeampi kuin silloisten liikennesuihkukoneiden keskinopeus.

Koneeseen oli suunniteltu neljä 41 000 naulan eli noin 182 kilonewtonin työntömoottoria.

"Se on noin kaksi kertaa suurempi kuin nykyisin käytössä olevien suihkumoottoreiden työntövoima", lehdessä kerrottiin.

Koneen lakikorkeus olisi 13 500 metriä ja toiminta 9 600 kilometriä.

"Tehokkaiden moottoreiden ansiosta koneet voivat myös liikennöidä kaikilla lentokentillä, jotka soveltuvat nykyisille kansainvälisille suihkukonekuljetuksille."

Koneesta oli suunniteltu myös rahtikonevariantti. Se pystyisi kuljettamaan 26 rahtisäiliötä, jotka ovat 3 metriä pitkiä, 2,4 metriä leveitä ja 2,4 metriä korkeita. Säilytystilaa olisi lisäksi alakannella rahtiosastojen etu- ja peräpuolella.

Koneen keula oli tarkoitus saranoida niin, että se avautuisi ylöspäin. Näin rahti saataisiin suoraan pääkannelle ja lattian tasolla olevalla rullasysteemillä koko koneen läpi. Lentokoneeseen oli suunniteltu myös täysin automaattinen matkustajien matkatavaroiden ja rahdin käsittely.

Boeing 747 eli Jumbo Jet teki ensilentonsa helmikuussa 1969. Se oli maailman suurin matkustajakäytössä oleva lentokone lähes 40 vuoden ajan. Tittelin vei Airbus A380 vasta vuonna 2007.

Boeing 747:ää valmistettiin peräti 1574 kappaletta vuosina 1969–2022. Koneesta kehitettiin myös lukuisia muunnelmia, kuten rahtiversioita.

Boeing 747 on tullut tunnetuksi myös Yhdysvaltain presidentin erikoiskoneena. Air Force One on ollut vuodesta 1990 Boeing 747-200B.

Lue myös:

Yhdysvaltain sotilastukikohdat Persianlahden alueella ovat vaurioituneet Iranin sodassa tiedettyä enemmän, kertoo NBC News viranomaislähteisiin vedoten.

NBC:n uutisessa erityisen kiinnostava yksityiskohta on väite, jonka mukaan sodan alkupäivinä iranilainen Northrop F-5E/F Tiger II -hävittäjäkone olisi onnistunut läpäisemään Kuwaitissa sijaitsevan Camp Buehringin ilmapuolustuksen ja pommittanut tukikohtaa.

Tämä on melkoinen saavutus, jos se varmistuu, sillä kyse ei ole aivan uusimmasta hävittäjäkalustosta.

Iran hankki Yhdysvalloista vuosina 1973–1977 yhteensä 141 yksipaikkaista F-5E- ja 28 kaksipaikkaista F-5F-koneyksilöä. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen tuotetuen kanssa on ymmärrettävästi ollut vähän hiljaista.

Alkuperäinen F-5 oli 1950-luvulla kehitetty kevythävittäjä, jonka uudempi versio (Tiger II) teki ensilentonsa vuonna 1972. Alkuperäiseen F-5A:han verrattuna uudessa versiossa oli muun muassa voimakkaammat moottorit, päivitetty avioniikka eli ohjaamoelektroniikka sekä etenkin koneen ilmasta ilmaan -kyvykkyyttä kohentanut uusi tutka.

Pienikokoinen ja kevyt kone tunnetaan liikehtimiskyvystään. Yhdysvalloissa sitä käytettiin muun muassa esittämään neuvostohävittäjä Mikojan-Gurevits MiG-21:n roolia ilmataisteluharjoituksissa.

Vuonna 2008 Iran käynnisti jäljellä olevan F-5E/F-kalustonsa – 63 koneyksilöä – modernisointiprojektin, jonka ensimmäiset koneet valmistuivat vuonna 2020.

Modernisoidussa kalustossa on muun muassa päivitetty avioniikka sekä tietokonejärjestelmät. Kone on saanut myös omasuojajärjestelmiä eli tutkavaroittimen sekä silppu- ja soihtuvarustuksen.

Juuri omasuojajärjestelmien puuttuminen teki kalustosta erittäin haavoittuvan 1980-luvulla Iranin ja Irakin sodan aikana. Noin 90 koneyksilöä menetettiin sodan ensimmäisinä kuukausina Irakin ilmatorjuntaohjusten vuoksi.

Tiedossa ei ole, onko Camp Buehringiin väitetysti hyökännyt koneyksilö modernisoitua kalustoa.

Lue myös:

Världens högsta vindkraftverk byggs i tyska kommunen Schipkau, rapporterar Euronews.

Höhenwindturm-kraftverket kommer att bli cirka 360 meter högt. Det blir Tysklands näst högsta bygge efter Berlins 368 meter höga TV-torn.

Byggarbetet inleddes med grundstensläggningen i september 2024. Vindkraftverket skulle tas i drift redan år 2025, men byggarbetet har dröjt.

Maskinrummet ska stå på 300 meters höjd, vilket är navhöjden. Traditionella lyftkranar klarar dock inte av att lyfta det tunga maskinrummet och rotorbladen till denna höjd.

I stället används en teleskopmekanism för att resa vindkraftverket. Tornet byggs först upp till 150 meters höjd, varefter maskinrummet och rotorbladen installeras. Sedan lyfts hela konstruktionen upp till 300 meter.

Finlands högsta vindkraftverk finns i vindparken Viinamäki i Ii. Deras navhöjd är 175 meter och totalhöjd 250 meter.

Tills vidare är världens högsta master det kinesiska vindkraftsbolaget Goldwinds 185 meter höga "hybridtorn", som är byggda av betong och stål. Även världens effektivaste havsbaserade vindkraftverk på 26 MW har en 185 meter hög mast.

Åtminstone danska Vestas och Nordex, som har huvudkontor i Tyskland, har lanserat vindkraftverk med 199-meter höga hybridtorn. Nordex har fått sin första beställning för ett sådant vindkraftverk. Det ska levereras år 2027.

Det lönar sig att placera turbinen högt upp, eftersom vinden blåser betydligt hårdare där och således producerar turbinen mera energi.

Diametern på rotorn kommer att vara ungefär 120 meter. Det är en liten rotor i förhållande till höjden på tornet.

Det tyska storprojektet har inte varit utan problem. I slutet på 2025 hittades avvikelser i stålkomponenter från en underleverantör.

Nya reservdelar anlände till byggarbetsplatsen och de felaktiga komponenterna byttes ut i mars 2026. Om allt går enligt planen kommer Höhenwindturm att anslutas till elnätet under 2026.

Enligt beräkningar kan en turbin på åtta megawatt producera cirka 30–33 GWh energi per år, om den placeras så högt.

Tyska ingenjörsbolaget Gicon ansvarar för bygget och finansieringen kommer från tyska innovationsmyndigheten Sprind.

Läs mera:

Filosofian tohtori Seppo Mäkinen työskentelee Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMKissa englanninkielisen fysiikan opetuksen yliopettajana. Hän oli harmitellut vuosia sitä, että mansikoista meni hukkaan suuri osa, kun niitä perattiin perinteisellä tavalla käyttäen veistä.

Kolme vuotta sitten hän keksi mansikan perkaamiseen uuden työkalun, joka minimoi hävikin. Patentti- ja rekisterihallitus myönsi Mäkisen keksinnölle 19. maaliskuuta 2026 hyödyllisyysmallin eli niin sanotun pikkupatentin.

Ketkä ovat keksinnön taustalla?

”Keksinnön on tehnyt allekirjoittanut eli Seppo Mäkinen. Olen filosofian tohtori (materiaalifysiikka), yliopettaja (Physics) / Vaasan ammattikorkeakoulu (VAMK), jolla on kolmen vuoden tutkijakokemus Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta ja 35 vuoden työkokemus VAMKilla englanninkielisen fysiikan opetuksen yliopettajana.

Olen työskennellyt VAMKissa myös seitsemän vuotta koulutuspäällikkönä tietotekniikan sekä sähkö- ja automaatiotekniikan koulutuksissa. Lisäksi lyhyitä työjaksoja ABB:lla ja Wärtsilällä teollisuusfyysikkona opettajan töiden ohessa.”

Minkä ongelman keksintö ratkaisee?

”Keksintö ratkaisee muutamankin näkemäni ongelman: (i) mansikan perkaaminen on helpompaa ja hauskempaa kuin muilla laitteilla, (ii) perkaaminen on nopeampaa kuin muilla laitteilla (kannan poistaminen tapahtuu sekunnissa), (iii) mansikkaa ei hukkaannu lainkaan.

Lisäksi (iv) humoristisesti voisi sanoa, että tämä työkalu poistaa myös lahjan antajan ongelman: Nips-naps soveltuu pieneksi, erikoiseksi ja edulliseksi lahjaksi erinomaisen hyvin. Hyvää on myös se, että työkalu valmistetaan kestävästä ja kierrätettävästä kotimaisesta pläkkipellistä. Se myös auttaa omalta osaltaan säilyttämään vähäkyröläistä pläkkiseppäkulttuuria.”

Miten ratkaisu toimii yksinkertaistettuna?

”Mansikka otetaan (vasempaan) käteen siten, että mansikan kanta osoittaa toista kättä kohti. Sijoitetaan toisen käden etusormessa olevan työkalun terävä nokka mansikan kannan alle (nips). Koukistetaan sormea, jolloin mansikan kanta irtoaa (naps), mutta mansikkaa ei lähde mukana.”

Mikä tässä on olennaisesti uutta verrattuna aiempiin ratkaisuihin?

”Tämä on tietääksemme ensimmäinen sormeen kiinnitettävä mansikan perkaamiseen soveltuva työkalu. Sen käytön oppii nopeasti ja helposti. Se ei hukkaa mansikkaa ja mansikan perkaaminen ei likaa käsiä tai sormia lainkaan.

On tärkeää, että työkalu on ergonominen jatke käyttäjän omalle etusormelle. Käyttäjästä ei tunnu, että hän käyttää erillistä työkalua, vaan omaa sormeaan, jossa on työhön soveltuva ’kynsi’.”

Miten idea keksintöön syntyi?

”Harmittelin vuosikausia sitä, että kun perheenjäsenemme perkaavat mansikoita, he käyttävät ruokailuveistä, jolloin mansikkaa hukkaantuu aivan liikaa. Kannan mukana leikkaantuu liian suuri osa mansikkaa. Mietin, että miten mansikkaa oikein pitäisi perata niin, ettei sitä hukkaantuisi lainkaan ja siten, että työ olisi helppoa, siistiä ja miellyttävää.

Mietintöni johtivat (varsin rumaan) peltistä leikkaamaani ja taittelemaani prototyyppiin, jota olen käyttänyt itse mansikan perkaamisessa noin kolmen vuoden ajan. Laite toimii hyvin, enkä ole havainnut siinä mitään huonoja puolia.”

Milloin ja miten kävi selväksi, että keksintö oikeasti toimii?

”Edellä mainitun kolmen vuoden koekäytön aikana. Samoin viime kesänä, kun vähäkyröläinen viidennen polven pläkkiseppä Oskari Tuominen rakensi prototyypistäni muutaman mallikappaleen (isompi miesten malli ja pienempi naisten ja lasten malli).

Näitä kokeilemalla saimme todeta, että työkalu toimii yhtä hyvin kuin prototyyppinikin. Ellei vielä paremmin.”

Missä keksinnön teknologiaa on tarkoitus käyttää ensimmäisenä käytännössä?

”Olen sopinut vähäkyröläisen pläkkiseppä Oskari Tuomisen kanssa Nips-naps-työkalujen valmistamisesta ja myymisestä.

Oskari valmistaa lähiaikoina varastoon tuotteita, joita me yhdessä markkinoimme, myymme ja lähetämme kirjeitse tai kotiovelle toimittamalla työkalut kahden kappaleen paketteina.”

Millaiseksi arvioit keksinnön markkina- tai liiketoimintapotentiaalin?

”Myyntiä on vaikeaa arvioida, mutta positiivisesti uskon, että työkalusta tulee varsin suosittu, kun tieto sen käytön helppoudesta, siisteydestä ja halpuudesta saavuttaa suuren yleisön. Varsinaista markkinapotentiaalia on sekä kotimaassa että maailmanlaajuisesti luonnollisesti aivan valtava määrä.”

Mitkä olivat suurimmat tekniset haasteet kehitystyössä?

”Kehitystyö sujui varsin jouhevasti Oskarin monivuotisesta työkokemuksesta johtuen.”

Mitä on suunnitteilla seuraavaksi?

”Toivomme hyvää alkua myyntiin tämän kesän aikana. Sitten seuraavina kesinä enemmän ja enemmän myyntiä.”

Lue myös Tekniikka&Taloudesta:

Kirkossa kuultua: ”En voi uskoa, että ihmiset vertaavat Trumpia Saatanaan. Hän on kyllä paha, mutta ei yhtä paha kuin Trump.”

Me olemme aina pitäneet naapurimaatamme Ruotsia esikuvana ja rauhanomaisena sivistysvaltiona. Historioitsija Herman Lindqvist avasi kuitenkin ruotsalaista menneisyyttä: ”Kung Sigismund, Kustaa Vaasan lapsenlapsi, oli 1500-luvulla Ruotsin, Puolan ja Liettuan kuningas. Ruotsi ulottui Jäämereltä Mustallemerelle saakka, oli Euroopan suurin maa. Ruotsalaiset ryöstivät valloituksiltaan enemmän kuin mihin Hitler ehti tai pystyi.”

Julkaisu on Svensk Damtidning, jossa kirjoittajalla on vakiopalsta. Lehden tilaamista suositteli aikanaan jo vuorineuvos Heikki Pentti, jotta näkisi, miten Euroopassa pukeudutaan ja kuka on naapurimaan seurapiirieliitissä.

Alamme johtavat vappujulkaisut eivät seurapiiritasolle yllä. Nyt vuorossa on Julkku. Äpy – neljä kirjainta joihin voit luottaa – ilmestyy parittomina vuosina. Maailma on niin herkkä, että sääliksi käy lehtien tekijöitä. Kun Teekkarihymnikin on sensuroitu, voi työpaikka kadota, jos kertoo sopimattomia juttuja.

Viime viikolla tuta-DI Kari Kasanen julkaisi muistelmansa Sarjayrittäjän kyydissä (Into 2026). Se porautuu syvälle suomalaisten yritysten kehitysympäristöön ja julkisten yhteisöjen rakenneuudistuksiin viimeisen 40 vuoden aikana.

Kari on omistanut Teekkarivalmennuksen, Valmennuskeskuksen, Time Managerin, Linguaphonen ja kymmeniä muita koulutusalan yhtiöitä. Lisäksi hän on ollut kantavana omistajana konsulttiyrityksissä, viimeksi Talent Partnereissa ja Talent Vectiassa. Huima määrä tämän päivän DI-polvesta on opiskelemaan pyrkiessään tukeutunut Karin valmennuksiin.

Noin sadassa yrityksessä mukana ollut konkari on varsinainen adhd-työnarkomaani, jonka tunnuslause on kolme tai kuusi sanaa: "Älä koskaan luovuta – never give up".

Kirja kannattaa luetuttaa kolmella sukupolvella. Boomerit ovat olleet mukana Karin kuvioissa, internet-ajan ikäluokka on nähnyt jättimäisen rakennemuutoksen, boomerien lapsenlapsille kirja avaa historian ja suurten ikäluokkien nousut ja laskut.

Viime viikolla A-studiossa hallitusguru Sanna Suvanto-Harsaae kehui suomalaista insinööriosaamista maailman parhaaksi, mutta kysyi, miksi työ ei muutu tuotteiksi, kasvuksi ja kansainväliseksi liiketoiminnaksi. Missä on ahneus, joka on tuttua Tanskassa ja Ruotsissa?

Rikas ystävä tiivisti: ”Rikkaat eivät tee työtä ansaitakseen rahaa, vaan panevat rahan tekemään työtä puolestaan”.

Perusinsinööri Veijo Miettinen on Tekniikka&Talouden pakinoitsija. Nimimerkin takana on useita kirjoittajia, joiden henkilöllisyys on toimituksen tiedossa. Pakinat saattavat sisältää fiktiota.

Lue myös: