Eri puolilta Suomea löytyy heikkokuntoisia tieosuuksia, joilla on vaarallista ajaa.
Tien sortuminen Keuruulla heinäkuun puolessa välissä herätti keskustelun Suomen tiestön heikosta kunnosta.
Esimerkiksi Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL muistutti, että kaksi vuotta sitten tie romahti Varsinais-Suomen Paimiossa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT taas jyrähti, että kuljettajat kohtaavat vaaratilanteita maanteiden heikon kunnon takia.
Sekä SKAL, AKT että Autoliitto ovat yhdessä ja erikseen painottaneet päättäjille, ettei tieverkosto kestä enää jatkuvaa rapistumista.
Rahaa nykytiestön ylläpitoon ja heikoimpien teiden kunnostukseen on järjestöjen mukaan löydyttävä. Nyt on kyse paitsi liikenteen sujuvuudesta myös ihmisten turvallisuudesta.
”Rakenteet pettäneet”
Olemme pyytäneet lukijoita paljastamaan pelottavan huonokuntoisia teitä. Kirjoituksia on tullut lähes sata. Toimitus kiittää ja julkaisee nyt otoksen kansalaisten kirjoituksista.
Nimimerkki Minttu76 avaa pelin Savonlinnan suunnalta.
– Ruokolahdentie Kerimäki. Isoja monttuja tiessä, jotka ovat vesisateella täynnä vettä. Ei tiedä montun syvyyttä. Tien reunasta lähtenyt isoja paloja pois. Tiessä niin paljon monttuja, ettei niitä pysty kiertämään. Tiellä 80 km/h. Todella mutkainen ja kapea tie. Raskasta liikennettä paljon. Tielle pitäisi tehdä muutakin kun paikata. Paikat ei kestä, montut vaan isonee.
Nimimerkin P-L mukana siirrytään pari sataa kilometriä luoteeseen, vaikka Savossa pysytäänkin.
– Tie 5513 Karttulassa tieltä 551 Luvelahteen asti. Tien rakenteet pettäneet monin paikoin niin paljon, että vain toista kaistaa voi ajaa. Tiellä paljon tukki- ja turverekkoja. Myös tie 548 välillä Karttula–Suonenjoki paikoin lähes ajokelvoton, Tiellä paljon raskasta liikennettä.
Nimimerkki Espoolainen kertoo napakassa tekstissään Pohjois-Espoosta.
– Röyläntie Espoo. Valtion tie. Paljon liikennettä ja ihan törkeässä kunnossa. Osa jo romahtanut.
Sattumoisin samalla nimimerkillä esiintyvä toinen henkilö on nostanut ongelmia esiin samalta suunnalta. Röyläntiehän yhtyy Vanhaan Lahnuksentiehen.
– Lahnuksentie Espoossa Kehä 3:n ja Vihdintien välillä sortui jo.
Nimimerkki Archibald vie ajatukset pohjoisen tunturimaisemiin.
– Maantie 940 Kolarin Äkäslompolo – Muonion Muotkavaara. Kohtalaisen paljon liikennettä varsinkin kesäisin. Osa tiestä todella kapeaa (4 m), tosin ohituspaikkoja. Mutkainen, mäkinen, täynnä routavaurioita: päällysteen katkeamisia, paikkauksia, hyppyreitä tierumpujen kohdalla.
Lapissa pysytään myös nimimerkin Ansku kirjoituksessa.
– Välijoentie Rovaniemen maalaiskunnassa. Keväällä lumien alkaessa sulaa ja syksyn sateiden jäljiltä usein todella huonossa kunnossa. Ja siellä kuitenkin ajaa rekat jatkuvasti, oli kelirikkoilmoitus tai ei. Joka vuosi saa ilmoitella tien huonosta kunnosta ja sitten ehkä tehdään joku pintaraapaisu. Ennakoida ei osata yhtään.
Nimimerkki Pelkääjä siirtää ajatukset Pohjois-Pohjanmaalle.
– Mattilanperäntie Raahessa. Tie on ensinnäkin tuhansien kolojen paikkausten ja reikien peitossa. Tie on mutkainen ja kapea. Tietä käyttävät koululaisautot, asukkaat ja vaarallisimpina kolmea vaunua vetävät rekat. Tie lisäksi hoidetaan huonosti talvella.
”Saat ilmalennon”
Samassa maakunnassa pysytään nimimerkin PTa matkassa.
– Leuvantie Yli-Iissä; ei puhettakaan, että voisi normaalivauhtia ajaa. Jatkuvasti täytyy ajaa keskellä tietä ja osin vastaantulijoiden kaistalla. Muutamassa kohti on ilmeisesti kivi noussut asfaltin alla ja tehnyt "pikkuhyppyrin". Tämä sitten "fiksusti paikattu" siten, että molemmille puolille lisätty massaa.
– Nyt on sitten tien oikeassa reunassa kaksi hyppyriä, jotka on väistettävä ajaen vastaantulijoiden kaistalla taikka vauhti laskettava 40 km tunnissa. Myöskin rumpuhyppyrin korjaus toteutettu samalla tyylillä. Tuota jos et tiedä ja hidasta vauhtia reilusti (20–40 km/h vauhtiin), saat semmoisen ilmalennon ja pohjakosketuksen että huhhuh.
– Tiellä 80 km/h rajoitus. Tie on painunut piloille raskaan liikenteen lisääntymisen vuoksi (soran ajoa) viimeisen 15 vuoden aikana. Osin renkaiden urat painuneet 10–15 cm. Paikkaa paikan päälle. Näistä tulee kivoja patteja, jotka kestää ehkä pari kuukautta.
Nimimerkki Olga on erityisesti lapsiperheiden asialla Keski-Pohjanmaalla.
– Kälviän ja Ullavan välinen tie on ala-arvoisessa kunnossa. Lisäksi Ullavasta (kuuluu Kokkolaan) vietiin kesän ajaksi päivähoitopalvelut, ja vanhemmat joutuvat kuskaamaan noin 50 km väliä lapsia päivähoitoon edestakaisin.
Saman tien on maininnut myös nimimerkki Masa ytimekkäästi.
– Ullavantie Kokkolassa välillä Kälviä–Ullava.
Nimimerkki O.H. ajaa paljon ja kääntää katseemme pari sataa kilometriä lounaaseen Etelä-Pohjanmaalle.
– Tie 687 Kauhajoen Onnelasta Jurvaan on erittäin vaarallinen ja asfaltin pinta reikiintyy jatkuvasti. Syynä pinnan heikko ja rapistunut rakenne. Tällä tiellä on jatkuvaa liikennettä, jossa on mukana päivittäinen raskas liikenne. Erittäin vaarallisessa kunnossa.
– Samoin tie Norinkylästä Teuvalle, Norintie. Tie hajoaa käsiin. Tiellä jatkuvaa liikennettä. Henkilöautoliikennettä ja raskasta liikennettä. Nämä tiet eivät tule kuntoon pelkkiä viivoja vetelemällä, niin kuin on nyt tehty jo vuosia. Tiet pitää saada heti kuntoon. Ajan työkseni noin 80 000 km vuodessa, joten voin kertoa, että nämä tiet ovat huonoimmasta päästä tällä hetkellä, mitä olen ajanut.
Nimimerkki Ilkka nostaa esiin myös talvikunnossapidon.
– Vesilahden Valkkistentie on äärimmäisen epätasaisessa kunnossa ja tielinjauskin on vaarallinen. Erityisesti talvella Murhianmäen kohdalla on vaara onnettomuudelle huonon näkyvyyden ja talvikunnossapidon vuoksi. Vaarallisia kuoppia paikataan tämän tästä, mutta tiessä on nykyisellään kohta varmasti jo puolet paikkamateriaalia ja puolet asfalttia, hieman liioitellen.
Nimimerkki Authan kertoo juuri siitä tiestä, joka sortui Keuruun Haapamäellä.
– Tie 23 välillä Haapamäki–Virtain raja. Tien runko alkaa pettämään ja syykin on selvä. Jokunen vuosi sitten kaivettiin kuitukaapeli tien viereen ja silloin otettiin tienrunkokiveä pois niin, että 100 m välein oli kuorma-autollinen isoa kiveä.
Nimimerkki Kirsi mainitsee myös ulkomaalaiset matkailijat.
– E63 Kuusamosta Utsjoelle on erittäin huonokuntoinen. Tänä kesänä siellä isolla matkailuautolla käyneenä voin kertoa, että en olisi voinut kuvitella, että meidän E63-tie lasketaan tähän kuntoon.
– Alamäen jälkeen usein siltakohta, jossa mahtavat hyppyrit. Pakko jarruttaa ja vauhti tippuu. Sen jälkeen ylämäki, eikä iso auto kiihdy hetkessä. Paljon monttuja ja reikiä. Aivan hirveää matkantekoa... mutta pakko oli ajaa sitä tietä, kun muitakaan ei ole. Mitähän meidän ulkomaalaiset turistimme mahtavat ajatella E63 tiestä, onhan se Eurooppatie?
Nimimerkki Jäppinen kertoo Lopen seudun tieongelmista.
– Niitä on joka puolella, esim. kantatiellä 54 Silmänkannon kohdalla on syvä reikä, ollut jo viikkoja. Ely voisi panostaa edes reikien paikkaukseen. Näille paikkaajille voisi myös järjestää jonkinlaisen kurssin. Ensin on syvä reikä, sitten on kunnon patti ja vieressä ollut reikä korjaamatta! Päätökset auton vaurioista jossain Lapin Elyssä. Turhaa ajan haaskausta.
”Renkaita puhkeillut”
Nimimerkki Asfaltti-ihottuma tuo keskusteluun mukaan pyöräilijätkin.
– Oulu–Muhos-tie 8300. Joka sateen jälkeen täynnä reikiä, joita on pakko väistää välttyäkseen vahingoilta. Vaarallisen tästä tekee, kun tiessä ei juurikaan ole piennarta ja tie on erittäin suosittu polkupyöräilijöiden keskuudessa.
Myös nimimerkki Kääk mainitsee kevyen liikenteen läntiselle Uudellemaalle sijoittuvassa kirjoituksessaan.
– Itäinen kuninkaantie Siuntio. Useaan kertaan paikattuja reikiä, joista paikat irtoavat ja reiät laajenevat. Pyöräilijöitä on kaatuillut ja renkaita puhkeillut samoin kuin autoilijoilta ja moottoripyöräilijöiltä. Tiellä liikkuu paljon pyöräilijöitä ja kävelijöitä mm. koirineen ja etenkin lapsia pyörillä + matkailijoita.
– Paljon raskasta liikennettä, joka rikkoo tietä. Tiellä 60 km/h rajoitus, joka on aivan liikaa, mutta silti ajetaan ylinopeutta. Tie on myös painunut Kirkkonummelta tullessa noin 200–400 m kuntarajasta Kirkkonummelta Siuntioon tullessa niin, että pientareen ja tien keskiosan välillä on noin 10–15 cm painuma, kun tienreuna on pettänyt. Samoin ko. kohdalla oleva tien siltarummun piennar on hajonnut jo muutaman kerran ja sitä on korjattu betonipalkeilla.
Nimimerkki Jukka nostaa esiin moottoripyöräilijän näkökulman.
– Päijät-Hämeessä Hämeenkoskella sijaitseva tie numero 3171 on täynnä syviä kuoppia soralle asti, sellaisia joissa saa auton rikki ja moottoripyöräilijän hengiltä.
Jonkin verran kesälomareissuilla sekä moottoripyöräillessä ajellut pieniä teitä, enkä ole yhtä pahaan vielä aiemmin törmännyt, vaikka huonoja onkin tullut paljon vastaan. Pahimmillaan aurinko paistaa matalalta kohti, ja kuoppa on tien varjokohdassa eikä sitä näe.