Sopimukset kuntoon yhteistyöllä

|
Uutinen
Kuuntele

Kun pitkän uran metsäteollisuudessa tehnyt, Tampereelta diplomi-insinööriksi valmistunut Pekka Leikas sai lupaavan työtarjouksen pienestä startup-yrityksestä, hän oli valmis ottamaan haasteen vastaan. Alkoi neuvottelu työsopimuksen ehdoista. 

– Tehtävä oli yrityksessä uusi eikä työsopimuspohjia ollut. Toimitusjohtajalla ei ollut HR-osastoa eikä lakimiehiä tukenaan, ja työsopimusten laatiminen oli hänellekin melko uutta. Tuntui luonnolliselta kääntyä TEKin työsuhdelakimiesten puoleen, nyt muutosagenttina työskentelevä Leikas sanoo.

Leikas selvitti netistä, minkä alan työehto­sopimuksesta on kyse ja soitti sitten TEKin lakipalveluihin.

– Kysyin itseltäni, kannattaako googlettaa vai kysyä joltain, joka tietää. Ottamalla yhteyttä TEKiin säästin paljon aikaa ja vaivaa. Sain
yhteyden lakimieheen puhelimitse heti, ja lähetin sopimusluonnoksen hänelle sähköpostitse. Kommentoidun sopimuksen sain takaisin muutamassa päivässä, Leikas kertoo.

Lakimies poimi sopimuksesta muutamia kohtia, jotka oli syytä täsmentää. Esille nousi myös joitain asioita, joista piti vielä päästä tulevan työnantajan kanssa yhteisymmärrykseen.

– Pienessä yrityksessä on tapana tehdä asioita yhdessä. Yrityksen toimitusjohtaja koki, että lakimiehen antama palaute oli arvokasta myös hänelle. TEKin lakimiehen avulla pystyimme varmistamaan yhteisymmärryksemme työsopimuksen kohdista, Leikas sanoo.

 

TEKin lakimiehet auttavat jäseniä paitsi ratkomaan erimielisyyksiä työnantajan kanssa, myös monissa muissa työsuhteeseen liittyvissä lakiasioissa. TEKin verkkosivuilta löydät kattavan tietopankin työlainsäädännön yleisimmistä kiemuroista.

Lakimiehiin saat kätevimmin yhteyden kontaktilomakkeen kautta verkossa www.tek.fi/lakipalvelut tai puhelimitse numerosta (09) 229 12345.

Lakitietopankin löydätosoitteesta www.tek.fi/lakitieto.

 

Avainsanat: