Suomen energiajärjestelmää uhkaavat nyt monet riskit. Tekniikka&Talous selvitti Suomen 50 suurimman energiayhtiön taloustilanteen ja näkemykset alan tilanteesta. Jutun taulukosta näet yhtiöiden tuoreimmat talousluvut vuodelta 2025.
Suomen energiajärjestelmä on vaarassa joutua isoihin ongelmiin lähivuosina. Sähkön kysyntä saattaa kasvaa nopeammin kuin tuotantoa, sähköverkkoa ja muuta tarvittavaa infrastruktuuria ehditään rakentaa.
Riskejä on jo näkyvissä, selviää Tekniikka&Talouden tekemästä laajasta Suomen energia-alan 50 suurimman yrityksen selvityksestä.
Selvityksen yhteydessä kysyimme alan tilanteesta ja näkymistä suurimmilta energiayhtiöltä. Tämä oli jo seitsemäs kerta peräkkäin, kun T&T teki vastaavan selvityksen.
Suurimmat kymmenen yhtiötä ovat vuodesta toiseen pitkälti samat tutut, mutta vuonna 2025 niiden liikevaihtojen kutistuminen jatkui. Liikevaihdot pienenivät yhä jopa kaksinumeroisin prosenttiluvuin vuodesta 2024.
Kysynnän odotetaan kasvavan
Julkisessa keskustelussa esiin ovat nousseet etenkin datakeskukset. Myös energiayhtiöissä pohditaan, miten niiden määrän kasvu vaikuttaa Suomen sähköjärjestelmään.
”Jos datakeskukset ja muu sähköintensiivinen teollisuus toteutuvat merkittävässä määrin, sähkön kysyntä voi nousta erittäin nopeasti. Samalla uusien kantaverkkoyhteyksien, sähköasemien, tuotantolaitosten ja säätökapasiteetin rakentaminen kestää vuosia”, toimitusjohtaja Mikael Venäläinen Suur-Savon Sähkö -konsernista summaa monen muunkin käsityksen uhkista.
Jos lähivuosista haluaisi innostua ja olla myönteinen, voisi ajatella, että edessä ovat pikemminkin jännittävät ajat.
Kenties Suomessa on käynnistymässä suurin energiainvestointien aalto vuosikymmeniin.
Viime vuodet sähköstä on ollut ajoittain jopa ylitarjontaa, ja sen hinta on painunut energiayhtiöiden näkökulmasta liian alas. Vaikka kuluttajat haluavat juurikin halpaa sähköä, energiayhtiöissä se harmittaa.
Vuonna 2026 sähkön kysynnän odotetaan vihdoinkin kasvavan. Voi kysyä, eivätkö energia-ala ja koko Suomen talous ole juuri tätä odottaneetkin.
Kun kysyntä kasvaa ja sähkön hinta nousee edes hieman, energiainvestointien kannattavuus paranee ja tuotantoa alkaa tulla lisää. Energiajärjestelmä voi taas löytää tasapainon, kuten myös energiajohtajien sielunelämä.
Juttu jatkuu taulukon jälkeen. Huomaathan, että taulukossa on useampi sivu.
Todennäköisempi näkymä
Tekniikka&Talouden kyselyyn vastanneet puhuvat kuitenkin enemmän riskeistä, pullonkauloista ja epävarmuuksista kuin historiallisesta mahdollisuudesta.
Toimitusjohtajien huolet eivät ole uusia, mutta nyt riskeistä on poikkeuksellisen selkeä ja laaja käsitys useissa yhtiöissä.
Useimmat energiayhtiöt odottavat nyt, että datakeskukset, vedyn tuotanto, teollisuuden sähköistyminen ja liikenteen sähköistyminen lisäävät sähkön kulutusta nopeasti.
Samaan aikaan uuden säädettävän tuotannon rakentaminen vie vuosia.
Tästä voi seurata iso ongelma, jos kulutushankkeet ovat valmiita ennen kuin tarvittava energiainfra ehtii mukaan.
Toimitusjohtaja Jouni Myllymäki Eleaniasta sanoo, että näköpiirissä oleva uhka on, ettei sähköverkkoihin investoida riittävästi vastaamaan kasvavaa sähkönkulutusta ja erityisesti teollisten asiakkaiden sähkötehontarvetta.
”Nykyinen sähköverkkosääntely ei mahdollista riittävän ennakoivaa verkkojen kehittämistä asiakastarpeisiin. Sähkön siirto- ja jakeluverkoissa esiintyy jo nyt pullonkauloja”, hän sanoo.
EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola tiivistää ristiaallokon näin:
”Kun sähkönkulutus kasvaa nopeasti ja tuotanto muuttuu yhä sääriippuvaisemmaksi, tarvitsemme rinnalle riittävästi siirtokapasiteettia, energiavarastoja, kysyntäjoustoa ja säädettävää tuotantoa. Ilman niitä sähköjärjestelmän toimitusvarmuus ja kilpailukyky voivat heikentyä.”
TÄHÄN JOKIN TALOUSTAULUKKO?
Vuolan mukaan suurin uhka sähköjärjestelmälle ei ole sähkön riittävyys vuositasolla, sillä Suomen sähkön omavaraisuus on noussut niin vahvaksi. Ongelmaksi voi tulla sen sijaan siirtokapasiteetti. Sähköä ei välttämättä saada sinne, missä sitä tarvitaan.
Vantaan Energiasta huomautetaan, että siirtokapasiteetin kasvun esteeksi voi nousta myös hankkeiden lisääntyvä vastustus.
Vattenfallista ennustetaan, että kun sähkön kysyntä kasvaa ja investoinnit käynnistyvät nopeasti, tilanne laukeaa kuin ketsuppipullon korkki. Markkinoilla voi silloin esiintyä hetkellistä epätasapainoa.
”Suomessa valtiovallan kannattaisi nyt toimia proaktiivisesti, jotta vältymme markkinahäiriöiltä. Tarvitsemme Suomeen pitkän aikavälin energia- ja teollisuuspoliittisen vision sekä konkreettisen sähköntuotantopolun vuoteen 2040”, sanoo johtaja Heli Satuli.
Vattenfall ajaa merituulivoimaa Suomeen. Yhtiö ehdottaa, että Suomi laajentaisi kantaverkkoa merialueille muiden eurooppalaisten merituulivoimamaiden tapaan.
Datakeskukset tuovat testin
Datakeskukset ravistelevat tällä hetkellä koko Suomea ja tietenkin myös energiajohtajia.
Kun virallinen Suomi iloitsee datakeskusten tuomasta touhukkaasta taloudesta ja verotuotoista, energiajohtajat ihmettelevät, miten Suomen sähköjärjestelmä kestää niiden kulutuksen rock'n'rollin.
Tekniikka&Talouden saamien vastausten perusteella juuri datakeskuksista on tulossa testi Suomen sähköjärjestelmälle. Datakeskuksista on tehty investointipäätöksiä lähes 80 miljardilla eurolla.
Datakeskukset vauhdittavat uutta sähköntuotantoa, energiavarastoja, kaukolämmön uudistumista ja teollista kasvua. Nopea kasvu voi kuitenkin aiheuttaa myös pullonkauloja ja hintapiikkejä.
”Jos datakeskuksia rakennetaan paljon, nousee sähkön hinta väkisinkin. Sähköverkkojen herkkyys häiriöille kasvaa”, johtava asiantuntija Lars Horn Keravan Energiasta sanoo.
EPV Energian Rami Vuolan mukaan monet datakeskusyhtiöt ovat kuitenkin jo sitoutuneet hyödyntämään joustoja, osallistumaan sähköjärjestelmän tasapainottamiseen sekä tarjoamaan hukkalämpöä kaukolämpöverkkoihin.
”Tämä tukee koko energiajärjestelmän tehokkuutta ja mahdollistaa puhtaan sähkön entistä paremman hyödyntämisen. Samalla se luo uusia liiketoiminta- ja investointimahdollisuuksia Suomeen.”
Jos datakeskukset rakennettaisiin Suomen sijaan Ruotsiin tai Norjaan, vaikutukset heijastuisivat sähkömarkkinoiden kautta Suomeen joka tapauksessa.
Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Mikael Venäläinen arvioi, että datakeskukset voivat jopa laskea sähkön hintaa, jos ne kiihdyttävät uusia tuotantoinvestointeja.
”Kun kulutus kasvaa, ydinvoimahankkeet muuttuvat kannattavammiksi, maa- ja ehkä jopa merituulivoimahankkeet etenevät, energiavarastoinvestoinnit lisääntyvät ja uusi tuotanto saa pitkäaikaisia ostajia.”
Monikaan vastanneista ei ole huolissaan sähkön korkeasta keskihinnasta vaan rajusta volatiliteetista eli hintojen heilunnasta. Datakeskukset pahentavat tätä, jos ne eivät pysty joustamaan kulutuksessaan.
”Vihreä järjestelmä on selvästi fossiilista edullisempi, joskin volatiilisempi. Tästä on elävänä esimerkkinä Suomen tilanne erittäin kilpailukykyisenä sähkön hinta-alueena”, sanoo Pekka Saijonmaa Suomen Voimasta.
Hänestä sähkön hintavolatiliteetti on merkittävä mahdollisuus kaikille.
”Esimerkiksi jos teollinen toimija voi välttää kalleimmat sähkön hinnat investoimalla välivarastointiin, voi se pienentää sähkölaskuaan merkittävästi ja saavuttaa paremman aseman omilla markkinoillaan.”
Poliitikot uhkaavat
Osa energiajohtajista pitää poliitikkoja Suomen energiajärjestelmän suurimpana riskinä.
”Että poliitikot alkavat ottaa roolia pelätessään sähköpulaa”, toimitusjohtaja Esa Lindholm Kuopion Energiasta sanoo.
Toimitusjohtaja Jouni Haikarainen Lahti Energiasta uskoo, että Suomen energiajärjestelmä selviää uhkista, jos markkinoiden annetaan toimia.
”Hinnan pitää antaa nousta, jotta riittävä hintasignaali saadaan markkinoille. Poliittiset toimet hintojen hillitsemiseksi tällaisessa tilanteessa ovat tähän merkittävä uhka”, hän sanoo.
Yksi vaihtoehto olisi rakentaa nykyisen energiamarkkinan rinnalle kapasiteettimarkkina. Siinä järjestelmän turvaamiseksi hankittaisiin riittävästi säästä riippumatonta kapasiteettia.
Pekka Saijonmaa Suomen Voimasta sanoo, että markkinaehtoisuuteen puuttuminen johtaa lähes poikkeuksetta tehottomuuteen.
”Tämän hinnan maksaa loppupeleissä kuluttaja joko sähkölaskussaan tai verotuksen kautta. Joissain hyvin harkituissa tilanteissa voi olla perusteltua turvautua poliittiseen ohjaukseen esimerkiksi tehon riittävyyden turvaamiseksi. Tällöin on kuitenkin oltava valmius hyväksyä järjestelmän korkeampi kustannus”, Saijonmaa sanoo.
- Lue myös Tekniikka&Taloudesta: