Uutiset ja blogit

Viime vuosikymmenten aikana Kiinassa on istutettu valtavasti puita hankkeissa, joiden tavoitteena on ollut torjua maan aavikoiden laajenemista. Nyt tutkijat ovat huolissaan siitä, että uudet metsävyöhykkeet vaikuttavat luonnolliseen vesikiertoon ja sen kautta vesivarojen jakautumiseen eri alueiden välillä, Live Science uutisoi.

Kiina aloitti vuonna 1978 jättimäisen hankkeen, jonka tavoitteena oli istuttaa noin 4 800 kilometrin pituinen metsävyöhyke vuoteen 2050 mennessä. Kiinan hallitus kertoi vuonna 2019, että hankkeessa oli istutettu arviolta 66 miljardia puuta.

Viime vuonna hankkeen keskeinen osuus valmistui, kun Taklimakanin aavikon ympärille suunnitellun 3 000 kilometrin mittaisen metsävyöhykkeen viimeisetkin puut saatiin istutettua.

Reutersin mukaan 46 vuoden aikana Kiinassa istutettiin kokonaisuudessaan 30 miljoonaa hehtaaria metsää ja maan metsäpinta-ala ylitti 25 prosentin rajan. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että metsäpinta-ala oli noin 10 prosenttia vuonna 1949.

Hiljattain Earth’s Future -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa kuitenkin varoitetaan, että puiden istutus voi vaikuttaa oleellisesti siihen, miten vesivarat maassa jakautuvat.

Kiinalaisen Tianjinin yliopiston, Kiinan maatalousyliopiston sekä hollantilaisen Utrechtin yliopiston tutkijat havaitsivat, että vuosina 2001–2020 lisääntynyt kasvillisuus vähensi vesivaroja eri alueilla.

Käytännössä muutoksen on aiheuttanut lisääntynyt kokonaishaihdunta, joka kuvaa veden siirtymistä maa-alueilta ilmakehään. Kokonaishaihduntaan kuuluu haihtuminen maaperästä sekä kasvien transpiraatio eli kasvien kautta tapahtuva veden haihdunta.

Tuulet liikuttavat vettä alueelta toiselle, ja siksi kokonaishaihdunnan muutokset näkyvät esimerkiksi Tiibetin ylängöllä, jossa sademäärät ovat kasvaneet. Samalla veden saatavuus on heikentynyt Kiinan pohjois- ja luoteisosissa.

Tutkijoiden mukaan maan pohjoisilla alueilla asuu noin 46 prosenttia väestöstä ja siellä sijaitsee yli puolet viljelykelpoisesta maasta. Alun perin vain noin 20 prosenttia vesivaroista sijaitsee maan pohjoisosassa.

Työkoneet louhivat nyt kiveä ja maata kiihtyvällä tahdilla Vantaan Kuusikonmäessä. Maanantaina alkaneessa louhinnassa yli miljoona kuutiota louhetta siirretään pois Kehä III:n alta, kun Vantaan Energia rakentaa Kuusikonmäkeen kooltaan ja kapasiteetiltaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa – Varantoa.

Louhinta kestää noin kolme vuotta. Valmista pitäisi tulla viimeistään vuonna 2029, jolloin Varanto saataisiin käyttöön. Varastoon säilötään vesijohtovettä, jonka lämpötilamuutokseen saadaan varastoitua energiaa kaukolämpökierron avulla.

Noin 300 miljoonan euron hanke kertoo valtavasta muutoksesta Suomen energiajärjestelmässä, mutta tässä tapauksessa ennen kaikkea kaukolämpöjärjestelmässä. Lämmityksessä näyttää tapahtuvan nyt muutamassa vuodessa enemmän kuin on tapahtunut moneen vuoteen.

”Näin juuri”, sanoo Vantaan Energian liiketoimintajohtaja Kalle Patomeri.”Tässä on jo useampi vuosi haettu ratkaisua siihen, miten pystymme hoitamaan lämmityksen suuressa kaupungissa ilman perinteistä fossiilisen tai edes biopolttoaineen polttamista.”

Lämmitystarve voi kymmenkertaistua vuoden aikana

Haaste on valtava, sillä kaupunkien ja taajamien suurin ongelma on hanskata talven kovimpien pakkasten aiheuttama lämmityksen huippukulutustilanne. Asiaa voi suhteuttaa siten, että todellisuudessa lämmitystarve voi yli kymmenkertaistua kesästä huippupakkaseen, vaikka sähkönkulutus ainoastaan kaksinkertaistuu.

Vantaalle nyt rakentuvan lämpövaraston 1,1 miljoonan kuution tilavuutta voi verrata koko maan tilanteeseen. Energiateollisuuden uusimmassa tilastossa kaikkiaan erityyppisiä lämpövarastoja on eri yhtiöillä noin 409 000 kuutiota. Niiden yhteenlaskettu maksimikapasiteetti on 26,2 gigawattituntia. Varannon maksimikapasiteetti on 90 gigawattituntia.

”Määrää voi verrata siihen, että Varannon kapasiteetti riittäisi keskikokoisen kaupungin lämmitystarpeisiin vuodeksi. Vantaan tarpeisiin tarvittaisiin kyllä 17 Varantoa”, Patomeri hymähtää.

Patomeren mukaan moni asia on ehtinyt muuttua 4,5 vuotta sitten aloitetun hankkeen suunnittelussa.

Varannon louhiminen ja rakentaminen piti alkaa jo vuosi sitten. Investoinnin hinta-arvio oli aiemmin 200 miljoonaa euroa. ”Tämä luola on suunniteltu käyttöön seuraavaksi sadaksi vuodeksi.”

”Alun perin tämän piti olla puhdas lämmön kausivarasto, jossa vesi olisi ollut sata-asteista, kuten kaikissa muissa lämpövarastoissa on.”

Edessä energian hybridijärjestelmä

”Nyt kun veden lämpötila on mahdollista nostaa jopa 140 asteeseen, tästä tulee lämmön ja sähkön joustoelementti. Tämä mahdollistaa meidän toimimisen pääkaupunkiseudun lämpömarkkinoilla, kun olemme yhteydessä Helsinkiin, Espooseen, Keravaan ja Tuusulaan.”

Jousto tarkoittaa sitä, että Varannon, sähköisen tuotannon, hukkalämpöjen ja kaukolämmön älykkään ohjaamisen avulla syntyy järjestelmä, jossa Vantaa pystyy entistä tarkemmin optimoimaan, millä tuotantomuodolla lämpöä tuotetaan milläkin hetkellä.

Patomeri puhuukin hybridijärjestelmästä, jossa lämpöpumput, sähkökattilat, hukkalämpö ja suuret varastot pitää saada toimimaan mahdollisimman tehokkaasti keskenään.

”Jos euroja miettii, niin Varannon liikevaihdosta yksi kolmasosa tuloista tulee siitä, että varastoimme lämpöä kausivarastoon ja kaksi kolmasosaa tuloista saadaan lämpö- ja sähkömarkkinoiden säätämisestä.”

Hyvinkää varastoi lämpöä soramonttuun

Kaikki energiayhtiöt joutuvat pohtimaan samoja peruskysymyksiä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Hyvinkäällä Hyvinkään Lämpövoima rakentaa parhaillaan vanhaan soramonttuun valtavaa katettua vesiallasta, jonka suunniteltu koko on 380 000 kuutiometriä ja varastointikapasiteetti 18-20 gigawattituntia.

Kyseessä on maailman suurin lämmön niin sanottu kuoppavarasto (PTES = Pit Thermal Energy Storage) ja samalla ensimmäinen laatuaan Suomessa. Investoinnin koko on 33 miljoonaa euroa ja se valmistuu syksyllä 2027.

Lämpö varastoidaan sorakuopalla suureen pinnoitettuun altaaseen, jossa on puhdasta vesijohtovettä. Lämpövarasto varustetaan kelluvalla kansirakenteella, jotta lämpö ei haihdu vesialtaasta ilmaan. Lämpövarastossa hyödynnettävä lämpö on peräisin Hyvinkäällä ja sen lähialueilla syntyvistä teollisista hukkalämmöistä.

Hyvinkään Lämpövoiman Sanna Kytömäki sanookin, että lämpövarasto on merkittävä osa Hyvinkään tulevaisuuden kaukolämpöjärjestelmää, jossa lämpö tuotetaan kokonaan hukkalämmöillä ja uusiutuvilla lämmönlähteillä.

Hyvinkään investointi on suhteessa selvästi halvempi kuin Vantaan investointi, mikä johtuu selvästi vähemmän vaativista rakentamisolosuhteista.

LUT-yliopiston energiajärjestelmien emeritusprofessori Esa Vakkilainen kehuukin erityisesti sitä, että energiavarastointi on siirtynyt tunneista ja vuorokausista koko vuoden mittakaavaan.

”Kun lämpöä voidaan siirtää kesästä talveen, säästetään polttoaineita ja hinnat pysyvät paremmin kurissa”, Vakkilainen sanoo tiedotteessa.

Datakeskusten hukkalämpö sopii tähän kuvioon täydellisesti. Datakeskukset tuottavat lämpöä ympäri vuoden, ja kun se saadaan varastoitua tehokkaasti, puhutaan aidosta kiertotaloudesta.

Vesivarastot ovat suurissa ratkaisuissa tällä hetkellä teknisesti ja taloudellisesti järkevimpiä. Veden etuna on, että ne toimivat varmasti.

Hiekka-akuilla on oma markkinansa

Vakkilaisen mukaan paljon puhutut hiekkavarastot ovat lupaavia, mutta vielä kooltaan pieniä.

Silti ne voivat toimia ja olla pienemmillä paikkakunnilla juuri oikea ratkaisu. Esimerkiksi Pornaisissa Loviisan Lämpö sai kesällä valmiiksi Polar Night Energyn (PNE) kehittämän teollisen mittakaavan hiekka-akun Pornaisten kaukolämpöverkolle. Hiekka-akku vihittiin käyttöön elokuussa.

Vaikka hiekka-akun teho on vain 1 megawatti ja varastointikapasiteetti 100 megawattituntia, se on silti noin kymmenen kertaa suurempi kuin alunperin Kankaanpäässä vuonna 2022 Vatajankoskelle rakennettu hiekka-akku. Loviisan Lämmön arvion mukaan Pornaisten kaukolämpöverkon päästöt tulevat laskemaan tälläkin järjestelmällä noin 70 prosentilla.

PNE:n hiekka-akkuun uskotaan myös Lahdessa. Lahti Energia kertoi muutama viikko sitten investoivansa Vääksyn kaukolämpöverkkoon Pornaista suuremman hiekka-akun, jonka teho on kaksi megawattia ja varastointikapasiteetti 250 megawattituntia.

Työt alkavat ensi vuonna ja valmista pitäisi tulla kesällä 2027. Hiekka-akun avulla Vääksyn kaukolämpöverkon lämmön tuotannon fossiiliset päästöt vähenevät yhtiön arvion mukaan noin 60 prosenttia vuodessa.

Hiekka-akut näyttävätkin toimivan sopivasti juuri pienten taajamien päästöjen vähentäjinä.

Kauppa kirjataan Enersensen Power-liiketoimintayksikön vuoden 2025 neljännen kvartaalin tilauskantaan. Yhtiö ei kerro tiedotteessa tilauksen arvoa.

Energiateollisuutta palveleva Enersense kertoo voittaneensa urakan, jossa rakennetaan uusi 400/30 kV Kanniston tuulipuiston sähköasema Halsualle Keski-Pohjanmaalle.

Sähköasema on osa tuulivoimayhtiö OX2:n laajaa kokonaisuutta, johon kuuluu kolme merkittävää tuulipuistohanketta Etelä-Pohjanmaalla.

Kanniston tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 20 tuulivoimalaa. Puiston kokoluokan vuoksi liityntä tehdään suoraan Fingridin 400 kV kantaverkkoon, mikä vaatii erillisen sähköaseman, jossa voimaloiden tuottama sähkö muunnetaan kantaverkon jännitetasolle. Lisäksi sähköasemalta rakennetaan uusi voimajohto Fingridin sähköasemalle.

Enersensen urakka sisältää sähköaseman suunnittelun, hankinnat, rakentamisen, asennukset, testaukset ja käyttöönoton.

Kauppa kirjataan Enersensen Power-liiketoimintayksikön vuoden 2025 neljännen kvartaalin tilauskantaan. Yhtiö ei kerro tiedotteessa tilauksen arvoa.

Sähköaseman suunnittelu alkaa tammikuussa 2026 ja sähköasema otetaan käyttöön loppuvuodesta 2027.

Terveysteknologiayhtiö Nexstim on saanut tilauksen kahdesta NBS 6 -laitteistoista suomalaiselta asiakkaalta.

Asiakas on yksityinen terveyspalvelujen tarjoaja, joka korvaa uusilla laitteilla aiemmat Nexstimin laitteistonsa.

NBS 6 -laitteistoa käytetään vakavan masennuksen hoitoon ja leikkausta edeltävään aivojen tiettyjen alueiden kartoitukseen.

Tanskalainen tuulivoimaloiden valmistaja Vestas ilmoitti tiistaina 16. joulukuuta saaneensa merkittävän tilauksen Suomesta. Yhtiö toimittaa tuulivoimahankkeita kehittävälle OX2:lle yhteensä 44 tuuliturbiinia kolmeen eri tuulipuistoon. Niiden yhteenlaskettu teho on 277 megawattia.

Suurin kokonaisuus eli 124 megawatin toimitus suuntautuu Kanniston tuulipuistoon. Sinne asennetaan 20 kappaletta Vestas V162 -turbiineja, joiden yksikköteho on 6,2 megawattia. Toimitukset alkavat vuoden 2027 toisella neljänneksellä. Käyttöönotto on suunniteltu alkavaksi saman vuoden kolmannella neljänneksellä.

Toiseksi suurin toimitus menee Korkeamaan tuulipuistoon, jonne tulee yhteensä 17 turbiinia: 15 6,4 megawatin V162-mallia sekä kaksi 6,2 megawatin V162-turbiinia. Toimitukset ja käyttöönotot ovat aikataulutettu alkamaan vuoden 2027 toisella neljänneksellä.

Kolmas toimitus kohdistuu Salo-Ylikosken tuulipuistoon, joka saa seitsemän 6,4 megawatin tehoista V162-turbiinia.

Kaikkiin kolmeen hankkeeseen kuuluu lisäksi 25 vuoden mittainen huoltosopimus.

Ukrainan Venäjän rajojen sisään tekemät iskut ovat luoneet mielikuvan, jonka mukaan venäläinen ilmapuolustus ei olisi erityisen tehokasta. Tämä on harhaanjohtavaa, kirjoittavat brittiläisen Rusin (Royal United Services Institute) tutkijat tohtori Jack Watling, Nikolay Staykov, Maya Kalcheva, Olena Yurchenko, Bohdan Kovalenko, Olena Zhul, Oleksii Borovikov, Anastasiia Opria, Roman Rabieiev, Nadiia Reminets ja Alex Whitworth tuoreessa, Venäjän ilmatorjunnan teollista pohjaa ja logistisia ketjuja käsittelevässä raportissaan.

Tutkijoiden mukaan Venäjä on kyennyt ilmatorjunnallaan rajoittamaan Ukrainan sotilaallista toimintaa merkittävästi, minkä lisäksi sen suorituskyky on merkittävästi kohentunut sodan kuluessa. Toisaalta mitenkään voittamattomana tutkijat eivät Venäjän ilmapuolustusta pidä.

Aivan Ukrainan sodan alkupäivinä venäläinen ilmatorjunta oli saanut ohjeet kohdella kaikkia ilma-aluksia omina joukkoina. Tämä osoittautui tuhoisaksi, minkä jälkeen ilmatorjuntaa kohennettiin ja Ukrainan taistelukonetappiot kasvoivat.

Ukrainalaisten periaate on nyt se, että ainoastaan matalalla lentäminen on perusteltua kun operoidaan maksimissaan 80 kilometrin etäisyydellä etulinjasta. Matalalennolla tarkoitetaan tässä alle 250 jalan (noin 80 m) korkeutta.

Tämäkään ei takaa mitään: tutkijoiden mukaan venäläiset ovat pudottaneet 150 kilometrin etäisyydeltä ukrainalaisen taistelukoneen, joka lensi alle 50 jalan (noin 15 m) korkeudessa.

Venäjä kykenee rajoittamaan ukrainalaisten lentotoimintaa, minkä lisäksi se edelleen onnistuu aika ajoin pudottamaan ukrainalaiskoneita. Vastaavasti Ukrainan taistelukoneet ovat ilmasta maahan -toiminnassaan riippuvaisua kaukovaikutteisista aseista.

Lyhytaikaisesti Ukraina onnistui tukahduttamaan Venäjän ilmatorjuntaa käyttämällä tutkasignaaliin lukittuvia AGM-88 HARM -ohjuksia, mutta venäläiset ovat sittemmin mukautuneet tilanteeseen. Ohjukset ammutaan nyt alas tai tutkat pidetään tarvittaessa pois päältä.

GMLRS-raketinheitinten ja Atacms-ohjusjärjestelmien käyttö oli sekin vuonna 2022 ukrainalaisille menestyksekästä, mutta sittemmin venäläiset ovat oppineet torjumaan näitäkin aseita.

GMLRS:n tehokkuus oli tutkijoiden mukaan 70 prosentin luokkaa vuonna 2022, seuraavan kahden vuoden aikana noin 30 prosenttia ja tänä vuonna enää vajaat kymmenen prosenttia. Tarvitaan 10 Atacms-ohjusta tuhoamaan yksi ilmatorjuntatutka.

Luvut ovat kuitenkin siinä suhteessa harhaanjohtavia, että huolellisen valmistelun sekä tiedustelun ja elektronisen sodankäynnin tukemana onnistuneet iskut ovat edelleen mahdollisia. Reunaehdot kuitenkin hidastavat ohjusiskujen tahtia sekä vähentävät suotuisten maalien määrää.

Ukraina on tehnyt paljon julkisuutta saaneita onnistuneita pitkän kantaman lennokki-iskuja venäläisiin kohteisiin. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että Venäjä ei kykene puolustamaan kaikkia potentiaalisia maaleja. Toisaalta Venäjällä on merkittävä määrä sotilaskohteita, joihin Ukraina ei kykene tehokkaasti iskemään.

Toimivan ilmatorjunnan tukahduttamiseen tarvitaan tyypillisesti 100–150 lennokkia, joista kymmenkunta osuu maaliin. Lennokit maksavat 20 000–80 000 dollaria kappaleelta, minkä lisäksi niiden taistelukärjet ovat pieniä, eli iskujen vahingot voidaan nopeasti korjata.

Vahvasti suojattuihin kohteisiin tehdyt iskut vaativat usein sataa lennokkia vain ilmatorjunnan tukahduttamiseen, minkä jälkeen varsinainen isku tehdään esimerkiksi risteilyohjuksella.

Tutkijoiden mukaan edistyneiden länsiohjusten, kuten Storm Shadow -risteilyohjuksen, tehokkuus osana näitä monimutkaisia operaatioita on vain noin 50 prosentin luokkaa.

Ukrainan sodassa Venäjä on käyttänyt säästeliäästi joitakin kyvykkäimpiä torjuntajärjestelmiään: 48N6-torjuntaohjuksia sangen vähän, pitkän kantaman 40N6-torjuntaohjuksia taas ei ollenkaan.

Vanhemmista järjestelmistä esimerkiksi 9K33- ja Pantsir-ohjuksia Venäjä kuitenkin käyttää tällä hetkellä enemmän kuin mitä se kykenee tuottamaan. Pantsir-ohjusten valmistusmäärää se pyrkiikin merkittävästi nostamaan.

Tutkijoiden mukaan venäläisen ilmatorjuntakaluston teollisessa tuotannossa on kuitenkin havaittavissa merkittäviä haavoittuvuuksia, joita Ukraina ja sen länsiliittolaiset voisivat hyödyntää.

Tehokkaampien pakotteiden avulla voitaisiin heikentää Venäjän teollisia kykyjä ja siten ilmapuolustuksen toimintaa.

Hyödyllisiä olisivat myös aseteollisuuden tietojärjestelmiin suunnatut kyberhyökkäykset sekä haavoittuviin aseteollisuuden maaleihin suunnatut konventionaaliset ilmaiskut.

Lue myös:

Hirmumyrskyt maapallolla alkavat vaikuttaa myrskyiltä vesilasissa, kun niitä vertaa NGC 3783 -spiraaligalaksissa sijaitsevassa mustassa aukossa puhaltaviin puhureihin. Tämä supermassiivinen musta aukko sijaitsee 135 miljoonan valovuoden päässä meistä, ja massaltaan kuin 30 miljoonaa Aurinkoa.

Tähtitieteilijät kiinnittivät huomiota mustaan aukkoon sen erittäin voimakkaan röntgensädepurskeen ansiosta. Kun purkaus oli ohi, sen havaittiin aiheuttaneen noin 60 000 km sekunnissa eli noin 216 miljoonaa kilometriä tunnissa puhaltavan avaruustuulen, jossa kulkee silkan säteilyn sijaan ainehiukkasia. Nopeus on noin viidennes valonnopeudesta tyhjiössä.

”Emme ole koskaan nähneet mustan aukon aiheuttavan näin kovaa tuulta”, vastikään julkaistun tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Liyi Gu Alankomaiden avaruusjärjestöstä Sronista sanoo.

Käsittämättömän nopea avaruustuuli havaittiin XMM-Newton ja XRISM -avaruusteleskoopeilla, jotka havainnoivat nimenomaan röntgenalueen säteilyä. Näistä ensin mainittu on ollut avaruudessa jo joulukuusta 1999, jälkimmäinen syyskuusta 2023. XMM-Newton on Euroopan avaruusjärjestön Esan teleskooppi, XRISM puolestaan Japanin avaruusjärjestön Jaxan missio, johon Esa ja Nasa osallistuvat.

Supermassiivinen musta aukko on osa NGC 3783 -spiraaligalaksin aktiivista galaksiydintä, joka lähettää voimakkaita valo- ja ainepurkauksia ympäröivään avaruuteen.

”Tätä mustaa aukkoa ympäröivät tuulet näyttävät syntyneen aktiivisen galaksiytimen sotkuisen magneettikentän ’oikaistessa itsensä’, samaan tapaan kuin aurinkotuuli syntyy Auringossa. Tämä vain tapahtuu mittakaavassa, joka on melkein liian suuri käsitettäväksi”, tuoreeseen tutkimukseen osallistunut Esan XRISM-projektitutkija Matteo Guainazzi sanoo.

Nämä ”mustan aukon tuulet” muistuttavat rakenteeltaan Auringon koronan massapurkauksia, joissa Auringosta kulkeutuu avaruuteen todella kuumaa ainetta. Tuore Astronomy and Astrophysics -lehdessä julkaistu tutkimus siis osoittaa kiehtovasti, että mustat aukot käyttäytyvät toisinaan meidän maapallon asukkaiden keskustähden tavoin.

Koronan massapurkaus Auringosta havaittiin viimeksi niinkin äskettäin kuin 11.11.2025. Tässä tapauksessa aurinkotuuli puhalsi niinkin vaatimattomasti kuin 1 500 km sekunnissa – hurja nopeus maapallon tuuliin verrattuna, muttei juuri mitään NGC 3783:n mustan aukon hönkäyksiin nähden.

”Tuuliset aktiiviset galaksiytimet ovat tärkeässä osassa siinä, miten nämä ytimelliset galaksit kokonaisuudessaan kehittyvät ja muodostavat uusia tähtiä”, tutkimusryhmän jäsen Camille Diez toteaa.