Oppiminen

Oppiminen — Sehän on kivaa!

|
Blogimerkintä
Kuuntele

Elinikäinen oppiminen on nykyään hip, pop ja cool. Myös jatkuvaksi oppimiseksi nimitetty ajatus lähtee siitä, että ihminen omaksuu uusia tietoja ja taitoja koko työuransa mittaan, ei ainoastaan virallisesti koulunpenkillä.

Tällainen puhe tuntuu joskus vähän hassulta: ihminen on oppiva nisäkäs, ja harvempi yksilö lopettaa tykkänään kaiken oppimisen, kun on saanut jonkun tutkinnon suoritettua. Tekniikan ammattilaisillakin oman osaamisen päivittäminen on usein käytännössä itsestäänselvyys: se vähän niin kuin kuuluu työnkuvaan ja minäkäsitykseenkin.

Jatkuvasta oppimisesta puhuttaessa keskitytään kuitenkin usein esteisiin ja ongelmiin. Hassua kyllä, varsinaisesta oppimisen ilosta puhutaan vähän. Siis siitä tunteesta, kun saa ratkaistua aiemmin ylitsepääsemättömän tuntuisen ongelman, tajuaa osaavansa jotain, mikä ennen tuntui vaikealta tai mahdottomalta.

No, onneksi on ainakin yksi oppimistapahtuma, jossa oppimisen ilo on pääosassa! Oppimisfestivaali Dare to Learn järjestetään nyt kolmatta kertaa. Erityisen kiehtovaa on se, että tapahtumassa panostetaan oppimisesta puhumisen lisäksi myös siihen itse oppimiseen. Dare to Learn kokoaa yhteen koulutuksen ammattilaisia, yritysten johtoa ja eri alojen tulevaisuuden tekijöitä, yhdistävänä tekijänään intohimo uuden oppimiseen. Osallistujat valitsevat haluamansa teeman mukaisen oppimispolun, jota voi seurailla läpi eri näköisten puheiden, sessioiden ja työpajojen.

TEK on tänäkin vuonna mukana järjestämässä Dare to Learnia. Tällä kertaa halusimme yhdessä Insinööriliiton kanssa tuoda esille työelämän monimuotoisuutta ja sen tärkeyttä. Viime vuosina on yhä laajemmin havahduttu siihen, että työpaikoilla diversiteetti on voimavara. Monimuotoisuuden käytännön toteutus jää kuitenkin usein juhlapuheiden tasolle, ja arjessa tulee vastaan monenlaista ongelmaa ja haastetta.

Halusimme antaa osallistujille konkreettisia keinoja diversiteetin edistämiseen, ja päädyimme toteuttamaan työpajan yhdessä Includian kanssa. Luvassa on siis tutkittua tietoa ja toimivia käytännön vinkkejä siihen, miten optimoida tiimien ja työyhteisön toimintaa vähän erilaisella tavalla.

Toisessa työpajassa taas puhutaan mentoroinnista. Tai oikeastaan siitä, miten ei tarvitse olla nobelisti tai menestyksekkään yrityksen toimitusjohtaja voidakseen olla aivan hyvä mentori. Toisaalta taas mentori itsekin oppii uutta sekä itsestään että maailmasta, sillä mentorointiprosessi ei onnistuessaan ole lainkaan yksisuuntainen. Tätä ja paljon muuta puidaan usean muun akavalaisen liiton kanssa yhteistyössä järjestettävässä isommassa workshopissa.

Dare to Learn tarjoaa toki paljon, paljon muutakin pohdittavaa ja mutusteltavaa oppimisen ystäville. Jos ei itse pääse paikalle, kannattaa kuitenkin katsastaa ohjelma ja ehkä seurailla somessakin, mitä tänä vuonna Pohjois-Euroopan suurimmalla oppimisfestivaalilla tapahtuu. 

Avainsanat: