Vilma Saari on LUTin tuotantotalouden 4000:s diplomi-insinööri

|
Uutinen
Kuuntele

Reilut 40 prosenttia kaikista Suomessa valmistuneista tuotantotalouden diplomi-insinööreistä on Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta LUTista.

Tekkiläisestä Vilma Saaresta tuli neljästuhannes Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta LUTista valmistunut tuotantotalouden diplomi-insinööri, kun hän sai tutkintotodistuksen kesäkuun lopussa.

Miltä nyt tuntuu?

– Hyvältähän se tuntuu, kun on saanut tutkinnon maaliin.

Mitä opit?

– Tuo on aika laaja kysymys. Opin paljon tuotannon johtamisen eri osa-alueista ja sain ymmärrystä liiketoiminnan organisointiin ja kehittämiseen. Lisäksi sain työkaluja ongelmanratkaisuun ja systeemien hahmottamiseen. Toki opin myös sivuaineiden kautta jonkun verran ympäristö- ja tietotekniikasta.

Mikä oli parasta?

– Itse tutkinnon kannalta se, kun saimme ratkoa yritysten ongelmia ryhmätöissä kivassa porukassa.

Miten korona vaikutti opintoihin?

– Omalta osalta aika vähän, kun olin saanut suoritettua opinnot ennen koronaa ja tein vain dippatyön koronan aikana. Toisaalta olisi ehkä ollut mukava punnertaa isoa työtä muutenkin kuin yksin etänä.

Joko työpaikka löytyi?

– Löytyi jo opiskeluaikana kesätöiden kautta. Työskentelen TietoEVRYssä, johon tein myös dippatyönikin. Sen aihe oli Collaborative ecosystems in the decarbonization of cities : main drivers, barriers and requirements.

Miten opiskelukaverisi ovat saaneet töitä?

– Kyllä kaikki kurssikaverit, jotka tunnen, ovat päässeet oman alan töihin. Ehkä nuoremmilla on ollut vaikea löytää kesätöitä.

Miten neuvoisit nyt aloittavaa fuksia?

– Opiskele avoimin mielin, ja uskalla ottaa kursseja laajasti. Osallistu myös kiltasi ja yhdistysten toimintaan.

Miten kehittäisit tuotantotalouden tutkintoa?

– Tutkintoa pitäisi kehittää siihen suuntaan, mihin maailmakin on menossa. Opetuksessa pitäisi huomioida enemmän kestävyysteemat, kuten miten yritykset voivat luoda kestävästi kasvua.

Tuotantotalouden diplomi-insinööritutkinnot yhteensä (1974–6/2021)

LUT-yliopisto             4026
Tampereen yliopisto 2707
Aalto-yliopisto           1856
Oulun yliopisto            693
Vaasan yliopisto            18
Yhteensä                    9302

Lähde: LUT 2021