”Se ei riitä, että suurin osa nuorista voi hyvin, koska nuoret ovat meidän tulevaisuutemme. Me tarvitsemme heitä ja meidän tarvitsisi saada kutakuinkin jokainen nuori voimaan hyvin.”
Näin sanoo Niina Junttila, joka toimii päätyökseen kasvatuspsykologian professorina Turun yliopistossa ja hoitaa professuuria myös Jyväskylän yliopistossa.
Lasten ja nuorten pahoinvoinnista on nähty tänä vuonna järkyttäviä esimerkkejä. Vantaan Koivukylässä puukotettiin helmikuussa kahta alaikäistä ja huhtikuun alussa Vantaan Viertolassa alakoululainen ampui kolmea luokkatoveriaan. Viertolan tapauksen taustalla on poliisin mukaan ollut kiusaamista tai ainakin kokemus siitä.
Yksinäisyystutkijana tunnettu Junttila on huolissaan siitä, että lapset ja nuoret kokevat ulkopuolisuutta entistä enemmän.
”Ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä tai kiusatuksi, syrjityksi ja torjutuksi tulemista on tällä hetkellä enemmän kuin aikaisempina vuosina. Se johtaa paitsi ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen, myös ulospäin oireiluun, ääritekoihin ja radikalisoitumisen riskeihin.”
”Live-elämää” vältellään
Ulkopuolisuuden tunteen kasvun syyksi Junttila mainitsee ensimmäisenä korona-ajan. Hän laati osana EduRESCUE-hankkeen tutkijajoukkoa viime vuonna Opetushallituksen julkaiseman raportin otsikolla Hiljaisia ääniä. Siinä todetaan, kuinka koronapandemia on 1990-luvun lamaan verrattavissa oleva sukupolvikokemus.
”Suurin osa kyselyyn vastanneista nuorista koki hyvinvointinsa heikentyneen koronapandemian aikana”, tutkijat totesivat ja suosittivat muun muassa matalan kynnyksen tukea nuorille kouluissa ja nuorisotiloissa sekä lisäresursseja mielenterveystyöhön.
Junttila sanoo, että koronan vaikutukset näkyvät myös tänä päivänä siten, että osa etämaailmaan tottuneista nuorista ei halua edes palata ”live-elämään”. Mieluummin eletään eristyksissä. Yksinäisyyden tunne nousi huippuunsa korona-aikana, mutta se ei ole tullut alas.
”Luulen, että se [korona] vaikuttaa meillä edelleen monenlaisiin asioihin ja toimintaan, varsinkin etäopiskeluun. Yliopistolla on vaikea saada opiskelijoita luennolle paikalle, mikä edistää sitä, että jäädään koneen äärelle tai ollaan yksin.”
Huonovointisuutta saattaa lisätä sosiaalinen media.
”Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, mutta siellä on myös paljon huonoa. Siellä ilkeät sanat ja puhe on paljon yleisempää kuin oikeassa elämässä”, Junttila pohtii.
Lasta ja nuorta saatetaan kohdella kaltoin myös sulkemalla ulos vaikkapa WhatsApp-ryhmistä, minkä tutkija nostaa yhdeksi esimerkiksi. Tämä koulukiusaamisen muoto jää helposti ymmärtämättä.
“Ulossulkemisen kokemus on lapsilla ja nuorilla hyvinkin yleistä. Me ajattelemme, että koulukiusaaminen on sitä, että lyödään tai tönitään tai puhutaan rumasti, mutta lasten ja nuorten mielestä se on myös paljon muuta.”
Tyytyväisyys elämään väheni
Keväällä 2020 alkaneen korona-ajan ongelmien jatkumisesta kertoo myös viimevuotinen kouluterveyskysely, jonka mukaan ”elämään tyytyväisten perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaiden sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden osuudet olivat pienentyneet hieman vuodesta 2021”.
Vuonna 2021 suomalaisten yläkoululaisten ahdistuneisuus kasvoi voimakkaasti koronaa edeltävästä vuodesta 2019. Viime vuonna pysyttiin samalla tasolla, ja tyttöjen osalta nähtiin edelleen jopa kehitystä huonompaan suuntaan.
Korona-ajan päälle tuli Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, mikä on myös vaikuttanut lapsiin ja nuoriin kuten myös aikuisiin. Tämä on hankaloittanut koronasta yli pääsemistä.
Opetushallituksessa korona-aikana opetusneuvoksena työskennellyt Junttila ei syytä Suomen päättäjiä siitä, että kouluja suljettiin täällä hanakammin kuin vaikkapa Ruotsissa. Silloin toimittiin sen hetken tiedon varassa, ja toisaalta kuolleisuus ainakin pandemian alkuvaiheessa oli vähemmin rajoituksin eläneessä Ruotsissa suurempaa.
Suomessa erityispiirre
Muissakin länsimaissa ollaan yksinäisyyden kasvusta huolissaan, myös Ruotsissa, jonka kanssa Suomi tekee tutkimuksellista yhteistyötä ilmiön torjumisessa. Suomessa on Junttilan mukaan kuitenkin yksi jännä erityispiirre: ennen koronaa suomalaiset sanoivat kokevansa aika vähän yksinäisyyttä verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan.
”Nyt olemme nousseet muiden maiden tasolle. OECD:n selvityksen mukaan täällä pohjoisessa Euroopassa luvut nousivat rajuiten.”
Yksinäisyyden kokemus on myös eri maissa eri asia. Tämä on käynyt ilmi haastatteluissa, joissa suomalaisten yksinäisyyden tunne näyttäytyy syvänä, ja aiheuttaa ahdistuneisuutta.
”Kreikkalaisille lapsille ja nuorille yksinäisyys oli sitä, että paras kaveri on sinä päivänä pois koulusta. Meillä nuoret kertovat, että on ihan sama, ovatko he olemassa vai ei. Jos he jäisivät pois koulusta, kukaan ei edes huomaisi.”
Uutta tietoa nuorten hyvinvoinnista saatiin tällä viikolla, kun Yleisradio julkaisi kyselytutkimuksen tuloksen, jonka mukaan neljäsosa 15–24-vuotiaista pitää mielenterveyttään vähintään melko huonona.
Tämä kaikki kuulostaa aivan toiselta kuin se, että Suomi julistettiin tänä keväänä kansainvälisessä World Happiness Reportissa seitsemättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.
Myös Israel onnellinen?
Onnellisuustutkimus perustuu kyselyyn kunkin maan kansalaisille. Suomen jälkeen sijoittuivat Tanska, Islanti ja Ruotsi. Niiden perässä tulee sotaa käyvä Israel, mikä herättää tutkija Junttilassa kriittisiä kysymyksiä tutkimuksen tuloksista.
”Ovatko israelilaiset maailman viidenneksi onnellisin kansa? Jotenkin kaikkien sotauutisen ja muun vuoksi on vaikea mieltää, että he todella ovat lähes yhtä onnellisia kuin suomalaiset. Toisaalta, tutkijat toteavat, että tulos ei ehkä päde enää tällä hetkellä. Silloinhan se ei välttämättä päde myöskään Suomessa tällä hetkellä.”
Hän pitää erinomaisena, jos suomalaiset ovat niin onnellisia kuin raportti näyttää, mutta hänen omat kokemuksensa yksinäisyystutkijana ovat erilaisia. Tuhansien vastausten perusteella yksinäisten ihmisten onnellisuus ”on aika kaukana”.
”Valtaosa on onnellisia varsinkin, jos sitä mitataan hyvinvointipalveluina, mutta mikä se tunne siellä loppujen lopuksi on? Onnellisuustutkijan näkökulma voi olla ihan erilainen kuin minun”, Junttila sanoo.
Hän on kirjoittanut takavuosina Kavereita nolla -kirjan (Tammi, 2015), joka kertoo lasten ja nuorten yksinäisyydestä. Noihin aikoihin myös Uusi Suomi haastatteli tutkijaa. Haastattelussa kirjailija harmitteli sitä, kuinka lapsella pitää olla jokin diagnoosi ennen kuin pahaan oloon saa apua ja on yhä samaa mieltä.
”Tämä on ehkä vähän ikävästi sanottu, mutta olemmeko me rakentaneet sellaisia järjestelmiä, joihin meidän lapsemme eivät sovi? Sen takia pitää antaa erilaisia määritelmiä, jotta saadaan lisää tukea”, Junttila sanoo.
Nyt pitäisi hänen mukaansa miettiä laajemmin, miten neuvola, varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus ja toinen aste parhaalla tavalla tukisivat kaikkia lapsia ja nuoria. Heidän tuntemuksiaan on syytä kuunnella ja hälytysmerkit otettava vakavasti.
“Omissakin tutkimuksissamme näkyy, että kahdeksanvuotiaiden poikien oma kokemus siitä ettei heillä ole kavereita eikä ystäviä, selittää kymmenen vuoden päähän itsetuhoisuutta, masentuneisuutta ja psyykkistä oireilua.”
Nuoret maksavat eläkkeen
Poliittisille päätöksentekijöille Junttilalla on näin hallituksen kehysriihen jälkimainingeissa selkeä viesti: lapset ja nuoret ovat kaikkien huonoin leikkauskohde.
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on pitänyt synkkänä laskelmansa tulosta, jonka mukaan nuorisoalaan kohdistuvat leikkaukset olisivat 13,5 miljoonaa euroa vuonna 2026. Viiden miljoonan euron lisäpanostusta lasten ja nuorten hyvinvointiin Allianssi pitää toki hyvänä asiana.
Junttila jakaa Allianssin huolen. Hän sanoo, että olisi itse valmis maksamaan vaikka enemmän veroja sen sijaan, että esimerkiksi opiskelijoilta leikataan tukea asumiseen. Negatiivinen asenne lapsia ja nuoria kohtaan lisää Junttilan arvion mukaan heidän tunnettaan siitä, että he ovat vain taakka.
“Pitäisi jotenkin nähdä se, että lapset ja nuoret ovat niitä, jotka tulevaisuudessa maksavat meidän eläkkeen ja niitä, jotka rakentavat Suomea yhteiskuntana.”
LUE MYÖS: