Lukijat kertoivat kyselyssä jatkuvasta harmituksesta ja arjen haittavaikutuksista polttoaineiden kallistumisen takia. Lisäksi paljastui, mitkä ovat bensan hinnan yleisimmät kipurajat. Rakennusyrittäjä Jarmo Kukkonen Joensuusta ja armeijasta kotiutunut Onni Ronkainen Kokemäeltä kertovat, mitä tilanne tarkoittaa heille.
Viime viikkoina ja päivinä bensapumpuilla on nähty paikoin bensiinille yli 2,40 euron litrahintoja ja dieselille yli 2,50 euron litrahintoja, jotka ovat roimasti kalliimpia kuin vielä aiemmin kesällä.
Polttoainehintojen nousu kismittää suomalaisia ja on saanut monen karsimaan arjen liikkumista ja muuta kulutusta. Moni kokee myös työnsä tai yritystoimintansa kannattavuuden heikentyneen. Tämä kävi selväksi kyselystä, jossa Kauppalehden lukijat avasivat tuntojaan aiheesta. Kyselyyn tuli 408 vastausta syyskuun 10. ja 14. päivän välillä.
Yksi kyselyn vastaajista on yrittäjä Jarmo Kukkonen, joka on joensuulaisen rakennus- ja saneerausyrityksen Vesa ja Jarmo Kukkonen Oy:n toimitusjohtaja. Laajalla alueella toimivalla yrityksellä on 20 autoa, joista lähes kaikki toimivat dieselillä.
Kukkosen mukaan yrityksen polttoainekulut ovat nousseet pelkästään viime kuukausina merkittävästi.
”Kuukaudessa vaikutus on äkkiä parin, kolmen tonnin luokkaa, ja onhan se vuositasolla aikamoinen hinta, jos sitä ajatellaan. Se on ihan vain pois katteesta, ja silloin pitää miettiä, mistä sen rahan ottaa takaisin.”
Itä-Suomessa etäisyydet ovat pitkiä, ja kilometrejä voi tulla autoa kohti päivässä jopa 200. Uusissa sopimuksissa polttoainehintojen vaikutusta on pystytty ottamaan huomioon, joskin asiakkailta löytyy asiaan vaihtelevasti ymmärrystä, Kukkonen kertoo.
Neuvotteluvaraa on löytynyt esimerkiksi pakettiautomaattien huollossa, jota yritys tekee lyhyellä varoitusajalla satojen kilometrien säteellä, kartalla leveyssuunnassa Kuopiosta Lieksaan.
”Se on sitten hankalampaa, että meillä on joidenkin asiakkaiden kanssa ennalta tehtyjä sopimuksia. Niissä polttoaineen hinnan nousu menee omaksi tappioksi.”
Sähköä autoihin ja kevyempää kaasujalkaa
Yrityksessä on ryhdytty toimiin, joilla polttoainehintojen vaikutusta on saatu myös vähennettyä. Merkittävin on ollut se, että yritys on hankkinut kaksi sähköpakettiautoa. Niiden käyttö on tuonut selvää säästöä, mutta pitkiin ajomatkoihin sähköautot eivät sovellu.
Jos sähköautoja otettaisiin käyttöön useampia, latauspisteiden lisääminen vaatisi yrityksen toimipaikalla isompia muutostöitä maassa oleviin kaapeleihin.
Työntekijöitä Kukkonen on neuvonut katsomaan tarkkaan läpi mukaan lähtevät tarvikkeet, jotta edestakaisilta hakumatkoilta vältytään. Lisäksi huomiota on kiinnitetty ajotyyliin.
”Meillä jokainen auto on seurannassa, josta näkee, millainen ajotyyli kuljettajalla on. Jos siellä näkyy punaisella, että on kuluttava ajotyyli, voidaan sitten sanoa, että pitäisi ajella hieman hellemmällä kaasujalalla.”
Myös polttoainehintojen tarkkailu on Kukkosen mukaan tiivistynyt. Hän on esimerkiksi havainnut, että alueella hinnat ovat usein alimmillaan keskiviikkoisin.
Kipurajana dieselin hinnalle Kukkonen pitää kolmen euron litrahintaa, joka on Suomen huippuhinnoista tällä hetkellä 40–50 sentin päässä.
”Sen ylittyminen tarkoittaisi, että pidemmän matkan rakennusurakoita, vaikkapa päivän tai parin hommia 150 kilometrin päässä, täytyisi karsia pois. Niitä ei enää kannattaisi lähteä tekemään.”
Jarmo Kukkonen pitää toivottavana, että yrittäjille saataisiin luotua jonkinlainen helpotus nykytilanteeseen.
”Yrittäjille arvonlisävero voisi olla polttoaineissa jonkin aikaa pienempi kuin muille, eli alvista saisi vähän palautusta takaisin. Siihen pitäisi sitten määritellä, millaiset yritykset siitä pystyisivät hyötymään”, hän pohtii.
Harmitusta ja isoja arjen muutoksia
Kauppalehden kyselyn vastaajista 55 prosenttia kertoi kokevansa jatkuvaa harmitusta ja stressiä nykyisten polttoainehintojen vuoksi.
38 prosenttia kertoi joutuneensa rajoittamaan autolla liikkumista merkittävästi ja 21 prosenttia jonkin verran. Muusta kulutuksesta on joutunut karsimaan merkittävästi 40 prosenttia ja hieman 17 prosenttia vastaajista.
Erityisesti dieselautoilijat ovat vastausten perusteella ahtaalla, ja dieselin hinta onkin nyt poikkeavan kallista.
Eniten dieselillä ajavista 73 prosenttia kertoi kokevansa hinnoista jatkuvaa harmitusta tai stressiä, bensa-autoilijoista puolestaan osuus oli 48 prosenttia. Dieselautoilijoista ajamistaan on hintojen takia rajoittanut merkittävästi 50 prosenttia ja hieman 23 prosenttia.
Toinen suurista haittavaikutuksista kertova ryhmä ovat ne, jotka nimesivät ammattiasemakseen työntekijän. Heistä autoilua on joutunut rajoittamaan merkittävästi 59 prosenttia ja hieman 20 prosenttia, ja jatkuvaa harmitusta korkeista hinnoista kokee 73 prosenttia.
Lähes 21 prosenttia kaikista vastaajista ilmoitti työnsä tai yritystoimintansa muuttuneen heikosti kannattavaksi tai kannattamattomaksi polttoainehintojen takia. 32 prosenttia kertoi harkinneensa työn tai yritystoiminnan vähentämistä tai niistä luopumista väliaikaisesti. 16 prosenttia mainitsi harkinneensa työ- tai asuinpaikan vaihtoa.
Sähköautoilijat nousivat kyselyssä odotetusti ryhmäksi, jota polttoainehinnat eivät juuri hetkauta. Sähköautoilijoista ani harva kertoi myöskään rajoittaneensa autoiluaan.
Kysely toteutettiin avoimena verkkokyselynä, eikä tuloksia voi yleistää kaikkiin suomalaisiin. Tulokset kertovat silti siitä, että korkeat polttoainehinnat tuovat monien arkeen nyt merkittäviä haittavaikutuksia ja paljon huolta.
Jatkuvaa hintojen kyttäystä
Kauppalehden kyselyyn vastasi myös Onni Ronkainen. Hän kertoi kokemuksistaan keskiviikkona eli samana päivänä, jolloin oli kotiutumassa asepalveluksesta.
”Nyt kun katsoo bensan ja dieselin hintaa, arjen perusaskareiden suorittamista, harrastamisia ja kaikkia tällaisia perustarpeita, pitää hiljalleen ruveta pohtimaan, että onko niissä järkeä. Kaikki raha menee bensaan”, Ronkainen sanoo.
Bensaan menee rahaa ihan hirveästi.
Ronkainen kertoo ajavansa vuodessa noin 30 000 kilometriä. Kokemäellä Satakunnassa auto on hänen mukaansa välttämätön arjen liikkumisessa, sillä kauppamatkakin on parikymmentä kilometriä.
”Bensaan menee rahaa ihan hirveästi”, hän sanoo.
Ronkainen sanoo vähentäneensä omaa autoiluaan huomattavasti. Kesäillan huviajelut jäivät kuluneena kesänä minimiin. Perheenjäsenten ja kavereiden kanssa pidempiä matkoja on taitettu kimppakyydeillä. Perheen autoista käytetään yleensä sitä, joka kuluttaa vähiten.
Myös Ronkainen kertoo seuraavansa tarkkaan sitä, milloin ja missä kannattaa tankata.
”Se on sellaista kyttäämistä, että koska on halpaa ja missä kuuluu tankata ja missä ei, että pääsee kaikkein halvimmalla. Varusmiehenä ja ilman työ- ja opiskelupaikkaa täytyy auttamatta kytätä, milloin ja mistä ostaa”, hän sanoo.
Tilanne menossa tukalaksi
19 vuotta pian täyttävälle Ronkaiselle auton hankinta on tulossa ajankohtaiseksi. Hän sanoo, että hankinnan on nyt pakko olla järkipäätös, joka huomioi kulutuksen. Hän arvelee päätyvänsä käytettyyn polttomoottoriautoon, sillä esimerkiksi lataushybridit ovat käytettyinäkin liian kalliita.
Ronkainen nimeää kipurajakseen 2,60 euron bensalitran. Jos hinta nousee sinne asti, hän sanoo luopuvansa kaikista muista paitsi täysin välttämättömistä ajoista.
”Jos bensan hinnat jatkavat vielä nousuaan, tilanne rupeaa menemään aika tukalaksi, vaikka kuinka yrittäisi säästää.”
Vaikka polttoaine ei ole ainoa kallistunut arjen kustannus, Ronkainen sanoo sen osuneen häneen eniten.
Ronkainen ajattelee, että Suomessa pitäisi tehdä ”jotakin radikaalia”, jotta valtiontalous ja järjestelmä saataisiin oikaistua ja ihmiset tulisivat palkoillaan toimeen.
”Siitä, mikä se radikaali ratkaisu on, jolla saadaan taas Suomi nousuun, päättäköön ne, jotka ovat hakeutuneet valtaan”, hän sanoo.