News and blogs

Perjantaina 28.8. kuohahti, kun Kokkolan autohuollon Jesse Haapala julkaisi painokkaan videon ja hätähuudon sähköautojen akkujen korjaamisen puolesta. Haapalan tulkintojen mukaan uudet viranomaisohjeet käytännössä lopettavat käytettyjen sähköautojen akkukorjaukset käytetyillä akkuosilla nykymuodossaan.

Syynä Haapalan ulostuloon on suunnattoman kuormittavaksi muodostumassa oleva byrokratiakuormitus käytettyjen akkujen uudelleenkäytössä. Aiheesta on tehty myös kansalaisaloite, joka on lyhyessä ajassa saanut jo yli 30 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloitteen tekijöistä yksi on Kokkolan autohuollon Jesse Haapala.

Traficom, Lupa- ja valvontavirasto ja Tukes julkaisivat heinäkuun 3. päivänä ohjeen ajovoima-akkujen käsittelystä ja uudelleenkäytöstä. Se perustuu EU:n uuteen akkuasetukseen ja sen suomalaisviranomaisten tekemiin tulkintoihin.

Lähetimme liudan kysymyksiä Traficomille ja Lupa- ja valvontavirasto LVV:lle.

Traficomin vastauksissa epämääräisyyttä

Laitoimme aiheesta kysymyksiä Traficomin viestintään, ja sieltä Alma News Median autotoimitukselle palasi vastauksineen johtava asiantuntija Timo Ojala. On hyvä muistaa, että Traficom on vain yksi kolmesta viranomaistahosta, joka toimii uuden akkukierrätysohjeistuksen ympärillä.

Suurin esille nostettu huolenaihe uusissa säädöksissä on, että käytettyjen sähköautojen korjaaminen loppuu sellaisenaan. Traficomin mukaan näin ei käy, mutta uuden akun pitää täyttää vaatimuksenmukaisuus. Juuri vaatimuksenmukaisuuden täyttäminen on Haapalan mukaan äärimmäisen kallista ja monimutkaista.

Onko todella niin, että jatkossa käytettyihin sähkö- ja hybridiautoihin saa asentaa vain akkuja, jotka ovat autonvalmistajan itse tekemiä tai korjaamia?

– Ei. Jos kuitenkin päädytään valmistamaan oma akku, on sen vaatimustenmukaisuus pystyttävä osoittamaan.

Onko ohjeistuksen suunnittelussa mietitty käytännön tasolla, miten se vaikuttaa käytettyjen sähköautojen akkujen korjaustoimintaan?

– LVV on valmistellut ohjeistuksen yhteistyössä muiden viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Ohjeessa on paljon käytännön esimerkkejä.

Ohjeistuksen esimerkeissä on toden totta avattu esimerkkitapauksia autokorjaamoille, mutta ne melko yksiselitteisesti ohjeistavat akkujen korjaamisessa mutkikkaaseen uudelleenvalmisteluprosessiin, jota vastaan Haapala nyt julkisesti taistelee.

Mitä tämä tarkoittaa autoilijoille, joilla on jo nyt autoissaan jo käytetty akku tai kenno? Meneekö uusien ohjeistusten vastaisesti aiemmin korjattu auto enää katsastuksesta läpi ennen kuin akku vaihdetaan uuteen?

– Katsastuksessa arvioidaan ajoneuvon turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta myös korkeajännitejärjestelmän osalta. Esimerkiksi auto, jossa on valmistajan ohjeiden vastaisesti korjattu akku, ei välttämättä ole mukana akkuun kohdistuvissa takaisinkutsuissa, esim. jos akussa on valmistajan tunnistama virhe.

Traficom ei suoraan vastaa kysymykseemme, vaan kiertää sen esimerkillä toisesta mahdollisesta tapauksesta. Vastauksen voi kuitenkin tulkita niin, että aiemmilla korjausmetodeilla korjattu auto ei siis välttämättä vastaa vaatimuksenmukaisuutta, jolloin se ei läpäise myöskään katsastusta.

Onko mahdollista, että jossain muussa EU-maassa tuota direktiiviä tulkitaan eri tavalla, vai onko käytäntö tulemassa identtisenä kaikkiin EU-maihin?

– EU-asetus on sellaisenaan sovellettavaa ja velvoittavaa lainsäädäntöä kaikissa EU-maissa.

Jos tuo ulkomailta Suomeen auton, johon onkin asennettu lähtömaassa käytetty vaihtoakku tai kenno, niin voiko sellaista autoa saada jatkossa Suomessa rekisteriin?

– Kyllä. Ajoneuvo on rekisteröintikatsastettava, jossa ajoneuvon vaatimustenmukaisuus tarkastetaan.

Miten uskotte muutoksen vaikuttavan liikenteen sähköistymiseen ja sähköautokauppaan, jos akkujen korjaukset jatkossa keskittyvät vain autonvalmistajien kontolle, jotka vaihtavat autoihin vain uusia akkuja?

– Akkuasetus selkeyttää kaikkien autoalan toimijoiden akkujen kierrättämistä ja mahdollistaa akkujen elinkaaren jäljitettävyyden. Kannustamme alan toimijoita ja eri viranomaisia jatkokeskusteluihin.

Traficomin tehtävänä ei ole tietenkään toimia sähköistymisen tai autokaupan ajurina, mutta vastauksessa kehotetaan alan toimijoiden kanssa jatkokeskusteluihin, mikä lienee myös fiksua.

Kahteen viimeiseen kysymykseemme käytettyjen akkujen päätymisestä jäteakuiksi Traficomin Timo Ojala ei kommentoinut mitään, vaan ohjasi kysymykset LVV:lle, jonka toimivaltaan aihe liittyy.

Julkaisemme pian akkukorjausaiheesta toisen taustoitusjutun Lupa- ja valvontaviraston kommenttien perusteella.

I Otnäs i Esbo borrades två energibrunnar med ett djup på över sex kilometer under åren 2016–2020. Ursprungligen var det fråga om ett gemensamt projekt mellan energibolagen St1 och Fortum, som slutligen inte gick vidare till kommersiell produktion. Vattnet strömmade inte tillräckligt mellan brunnarna i berget, och planerade värmeverket skulle ha varit ekonomiskt olönsam.

St1 har meddelat om hur brunnarna utnyttjas i forskningsarbete. De undersökningar som inleddes för första gången 2024 fortsatte i maj 2026. Forskningen leds av Helsingfors universitet.

Forskningsförhållandena är unika, eftersom temperaturen i de djupa energibrunnarna stiger ända upp till 120 grader.

Den djupaste pumpningen i berggrund som utförts med finländsk utrustning

Den forskning som inleddes i maj fokuserar på noggrannare analys av vatten och gaser i berggrunden.

Genom pumpning försöker forskarna nu samla in större vatten- och gasprover än tidigare, från cirka tre kilometers djup i djupbrunnen OTN-2. De tidigare proverna från 2024 var för små för en mer omfattande analys. Pumpningen gör det nu möjligt att ta större prover.

Det rör sig om den djupaste pumpningen i berggrund som veterligen utförts med finländsk utrustning.

I den tidigare forskningen visade sig de små vattenproverna vara mycket salta och gashaltiga. Vattenproverna innehöll bland annat gaser som väte, helium och kväve. I forskningen från 2024 upptäcktes mikrobiellt liv ända ner till fem kilometers djup.

Utifrån resultaten från 2024 är vattnet homogent längs hela sträckan. Vattnet har stigit upp ur berggrunden under stimuleringsfasen år 2020, till följd av en tryckförändring, från ett djup på 4,9–6,2 kilometer.

Den nya provtagningen i maj är av tekniska skäl begränsad till tre kilometers djup.

En unik forskningsmiljö

Energibrunnarna möjliggör grundforskning som ger ny kunskap om förhållandena i berggrunden, förutsättningarna för liv på djupet samt möjligheterna med geotermisk energi, det vill säga energi som utnyttjar jordens inre värme.

De över sex kilometer djupa brunnarna utgör en forskningsmiljö som är sällsynt även internationellt sett.

"Det är mycket glädjande att St1:s djupa brunnar har hållits öppna och att vi kan använda dem för att forska i berggrundens uråldriga vatten och den djupa biosfären. Aldrig tidigare har det i Finland funnits möjlighet att undersöka så stora och representativa prover från så stora djup", berättar professor Ilmo Kukkonen vid Helsingfors universitets institution för geovetenskaper och geografi, som koordinerar projektet.

Den forskningskompetens som man fått genom projektet i Otnäs har använts i utvecklingsarbetet kring konventionella energibrunnar och geotermiska lösningar. Detta möjliggör till exempel en utsläppssnålare uppvärmning av större fastigheter, såsom köpcentrum och bostadsbolag.

Paperi- ja selluyhtiö UPM:n logistiikkajohtaja Jukka Hölsä näkee viime vuosien maailmankriisit uutena normaalina.

Metsäjätti vie paljon Aasian suuntaan. Nyt vientilogistiikka on jo sopeutunut Suezin kanavan sulkuun. Laivat reititettiin nopeasti Etelä-Afrikan kautta. Matka kestää kaksi viikkoa pidempään. Polttoainetta kuluu aiempaa enemmän, joten kuljetus maksaa enemmän.

Yksi kriittinen kapeikko on Panaman kanava.

”Panaman kanava vaikuttaa konttiliikenteen globaaliin tasapainoon, ja tämä heijastuu meihin. Ongelmat siellä vaikuttavat varustamojen suunnitelmiin, liikenteen sujuvuuteen ja konttien saatavuuteen”, hän sanoo.

Solmukohdissa satamat saattavat ruuhkautua.

Yhdenlainen kapeikko syntyy, kun Euroopassa jokien vedet ovat alhaalla ja pääsy satamiin on vaikeampaa.

Singapore on tärkeä valtamerialusten tankkauspaikka.

”Hormuzinsalmen kriisin takia siellä on ollut joidenkin polttoainelaatujen saatavuusongelmia, mikä toi ongelmia varustamoille. Siitä tuli lisäkuluja kuljetuksiin.”

Malakansalmen kautta UPM:n tavarat eivät kulje, vaikka se muuten on maailman meriliikenteen vilkkaimpia solmukohtia.

Raumalta Pohjois-Amerikkaan

UPM:n rahti lähtee Suomesta Eurooppaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Aasiassa Kiina on tärkeä päätesatama, samoin Japani, Etelä-Korea ja Australia.

Yhdysvaltoihin rahti lähtee konteissa tai hollantilaisen varustamon irtolastilaivalla Raumalta.

Raumalta alus kulkee yhtä soittoa Atlantin yli itärannikolle joko Wilmingtoniin tai etelämmäksi Jacksonvilleen. Alus Raumalta Yhdysvaltoihin lähtee joka viikko.

Aasiaan lähtee sellukontteja Kotkasta Mussalosta.

Ensin feederit eli syöttöalukset kuljettavat kontit Euroopan pääsatamiin.

Siellä kontit lastataan usean tuhannen TEU:n valtamerialuksiin. TEU on konttiliikenteen standardi ja tarkoittaa 20 jalan konttia. Kontin tilavuus on noin 33 kuutiometriä.

”Suurimmat ovat 24 000 TEU:ta. Varustamot päättävät laivakapasiteetin allokoinnista eri liikennealueille.”

Norja ei nopea ratkaisu

Entä mitä UPM:ssä ajatellaan Itämeren turvallisuudesta ja siitä, olisivatko Norjan satamat hyvä ratkaisu Itämeren riskeihin?

”Itämeren liikenteen häiriöttömyys on lyhyellä tähtäimellä avainasia. On hyvä, että mietitään vaihtoehtoja, kuten Pohjois-Norjan yhteyttä, mutta vaikka yhteys sieltä saataisiin Atlantin kautta, tavaran siirto sinne olisi valtavan ponnistuksen tulos.”

Pelkästään rautatiekapasiteetin varmistaminen sinne vaatisi valtavia investointeja.

”Voi kysyä, voisiko sinne mennä pienempiä eriä. Keskittäminen kuitenkin tuo tehokkuutta, jolloin päästään metsäteollisuudessa operatiivisesti ja kustannuksiltaan parhaaseen tulokseen.”

Kun Pohjois-Norjan satamakaupunki Narvik nousi keskusteluun, metsäteollisuuskin selvitti sen mahdollisuuksia.

”On vaikea nähdä, että se olisi vaihtoehto lyhyellä jänteellä. Kuitenkin on hyvät syyt miettiä Itämeren ja Suomenlahden riskejä. Huoli on aito.”

Koillisväylä ei ole vaihtoehto niin kauan kuin liikenne on mahdollista vain venäläisten jäänmurtajien avustuksella, sota Ukrainassa jatkuu, eikä Venäjä ole mukana kansainvälisessä yhteistyössä.

”Alueen ympäristön herkkyys on myös yksi argumentti olla menemättä Koillisväylälle. Metsäteollisuuden tuotteet eivät pilaannu, eikä kuljetusaika ole prioriteetti. Luotettava perillepääsy on tärkeintä.”

Feon tuo

UPM pääasiassa vie Suomesta tavaraa, mutta terästuotteiden maahantuoja Feon tuo 90 prosenttia myymistään terästuotteista.

Sen tavarat kulkevat lähes samoja reittejä kuin UPM:n, mutta päinvastaiseen suuntaan, maailmalta Suomeen.

Maailmalta tuotuja teräslevyjä, -putkia, -palkkeja ja -tankoja on 40 000 tonnia yrityksen varastoissa Hattulassa, Uudessakaupungissa, Seinäjoella, Forssassa ja Akaalla. Feonin omistaa Onvest.

Osa teräksen logistiikasta hoituu rekkakuljetuksina maata pitkin, mutta merikuljetukset ovat tärkein vaihtoehto.

”Kontit ovat kustannustehokkain kuljetustapa”, sanoo toimitusjohtaja Petri Kalliokoski.

Aasiasta, kuten Kiinasta ja Intiasta, tuleva teräs seilaa konteissa kiertäen eteläisen Afrikan ympäri Rotterdamin satamaan.

Suuri osa valtamerialuksista pysähtyy Espanjan satamissa Bilbaossa tai Algecirasissa. Sieltä valtamerialukset jatkavat matkaa Manner-Euroopan suursatamiin, kuten Rotterdamiin ja Hampuriin.

Ne siirtolastaavat pienempiin feeder-konttilaivoihin Itämerta varten. Vuosaari ja Kotka ovat Etelä-Suomen merkittävimmät konttien purkusatamat.

Aiemmin konttilaivat jatkoivat Pietariin.

Turkista terästuotteita tuodaan myös avolaivoilla. Saksasta terästuotteet lähtevät jokilaivoilla tai junilla maan satamiin, kuten Bremeniin ja Brakeen.

Britanniasta tuodaan joskus terästä suoraan Naantaliin.

Italiaan valtamerialukset eivät enää juuri rantaudu, koska konttilaivat eivät käytä enää Suezin kanavaa.

Suezin kanava on nyt auki, joten kysymys kuuluu, miksi kuljetukset kiertävät yhä Afrikan kautta.

Varustamot pitävät Suezin kanavaa seuraavaa Punaistamerta yhä liian isona riskinä huthikapinallisten ja Iranin sodan takia.

Energiakonserni Helenin omistama sähkönjakeluyhtiö Helen Sähköverkko on käynnistänyt 400 kilovoltin suurjänniteverkon rakentamisen Helsinkiin. Tämän hankekokonaisuuden ensimmäisenä osana yhtiö alkaa suunnitella ja toteuttaa reilun neljän kilometrin mittaista osuutta Helsingin kantakaupungin pohjoisosiin Vanhankaupungin ja Sörnäisten väliin.

Uusi kaapeliyhteys sijoittuu syvälle maan alle. Helen rakennuttaa sitä varten 4200 metriä pitkän kalliotunnelin, joka sukeltaa syvimmillään 53 metriä merenpinnan alapuolelle. Tunnelin poikkileikkaus on varsin järeät 25 neliömetriä, ja se rakennetaan myös autolla kuljettavaksi.

Helen käynnisti toukokuussa kilpailutuksen 45 miljoonan euron hintaiseksi arvioidusta louhinta- ja rakennusurakasta. Tällä hetkellä Helen arvioi, että työt ajoittuvat vuosille 2027–2029. Tunnelin tarkka reitti kartalla ei ole vielä julkinen.

Tässä vaiheessa hanketta siirtoyhteyden kapasiteetiksi on suunniteltu 1,0 gigawattia, kertoo Tekniikka&Taloudelle projektipäällikkö Pekka Pietarinen Helen Sähköverkosta. Tästä voidaan laskea, että kaapeliyhteyden kuormitettavuus on noin 2500 ampeeria, eli arkikielisesti sanoen niihin mahtuu 2500 A virta.

Uuteen ”sähkötunneliin” ei ole Pietarisen mukaan suunniteltu sijoitettavaksi muuta infraa kuin sähkölinja. Tunnelin lähellä maan alla sijaitsee kuitenkin myös muita tunneleita ja yhdyskuntahuollon tiloja. Lisäksi sähkötunneli kytkeytyy ajotunneleistaan Helsingin muuhun tunneliverkkoon.

Kaukolämpö siirtyy sähköön

400 kilovolttia on sähköverkon korkein jännitetaso Suomessa. Tällaisia linjoja suunnitellaan nyt Helsingin jakeluverkkoon lainmuutoksen myötä. Tämän vuoden alkuun asti kantaverkkoyhtiö Fingrid omisti Suomessa yksinoikeuden 400 kV linjoihin, mutta nyt sama on sallittu myös sähkön jakeluyhtiöille.

Heleniä motivoi 400 kilovoltin verkkoon sähkön tarpeen nousu samaan aikaan kun tuotanto on vähentynyt Helsingissä. Tavallista 110 kV siirtoverkkoa korkeampi jännite sallii suuremman sähkötehon siirron pääkaupungin ytimeen.

Sähkön kulutusta Helsingin keskusta-alueella lisää kaikkein eniten kaukolämmön tuotannon sähköistyminen. Myös varautuminen laivaliikenteen sähköistymiseen vaikuttaa yhtälöön.

Helen Sähköverkon toimitusjohtaja Markus Lehtonen nostaa listalle myös datakeskukset. Vaikka ne eivät olisi nykymittapuulla erityisen suuria, vaikutus voi olla tuntuva.

”Jo yksi 100 megawatin datakeskus veisi 10 prosenttia Helsingin tehontarpeesta”, Lehtonen toteaa.

Helsingin maanalaista suurjänniteverkkoa aiotaan laajentaa Sörnäisiin ulottuvan linjan jälkeen ainakin Ruoholahteen, mutta lopullista investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Koko 400 kV verkon rakentaminen Helsinkiin maksaa noin 100 miljoonaa euroa.

Suomen suurin lajissaan

Vanhankaupungin-Sörnäisten kaapelitunnelista tulee valmistuessaan Suomen suurin sähkönsiirtoon tarkoitettu kalliotunneli. Sähkölinjoja on ennenkin sijoitettu Suomessa kalliotunneleihin, mutta 400 kilovoltin linjoilla ei likimainkaan yhtä isossa mitassa.

Kansainvälisesti tällainen infra ei ole ainutlaatuista.

”Vastaavia tunneleita on suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa, lähin niistä Tukholmassa”, Pietarinen toteaa.

Sähkötunnelin pohjoispää sijaitsee Vanhankaupungin sähköasemalla noin 6 km Helsingin ydinkeskustasta luoteeseen, eteläpää Hanasaaren niin sanotussa energiakorttelissa. Kaapelit laskeutuvat varsinaiseen tunneliin molemmissa päissä pystykuiluja myöten. Tunneli louhitaan päistä alkaen.

Helen pyrkii tekemään tunnelista mahdollisimman huoltovapaan paikan, joka rakennetaan tekniset tarpeet ja välttämättömät turvallisuusvaatimukset edellä.

”Tunneli on suunniteltu ensisijaisesti sähkönsiirron käyttöön. Tämän vuoksi sinne sijoitetaan vain välttämätöntä talotekniikkaa. Ihmisten oleskeluun liittyviä ratkaisuja, kuten lämmitystä, ei toteuteta”, Pietarinen täsmentää.

Ilmanvaihto ja valaistus ovat kuitenkin välttämättömyyksiä. Tunneliin tulee myös valvontatekninen järjestelmä sekä pumppuja sen kuivana pitämiseksi.

Tunnelin pohjoispäästä lähtee historiallinen maakaapeli

Uusi sähkötunneli kytkeytyy paraikaa rakenteilla olevaan 12 kilometriä pitkään 400 kV maakaapeliin Itä-Vantaan Länsisalmen ja Helsingin Vanhankaupungin välillä – sekä hankkeena että kirjaimellisesti sähköverkon kytkentäkartalla. Nämä kaksi sähkölinjaa yhdistyvät toisiinsa tunnelin pohjoispäässä eli Vanhankaupungin sähköasemalla.

”Fingrid vastaa kantaverkosta ja toteuttaa Länsisalmen-Vanhakaupungin yhteyden, joka valmistuu tänä vuonna. Fingrid myös omistaa Vanhankaupungin sähköaseman. Helsingissä Helen Sähköverkko vastaa 400 kilovoltin verkon kehittämisestä kantaverkon liittymispisteestä eteenpäin kohti kulutuksen keskittymiä”, Pietarinen avaa tilannekuvaa.

Jo Länsisalmen-Vanhankaupungin linja on Suomessa poikkeuksellinen, sillä 400 kilovoltin johtoja ei ole ennen upotettu maahan näin pitkästi. Tätä maakaapelia ei kuitenkaan ole louhittu tunneliin, paitsi lyhyissä pätkissä. Yli 90 prosenttia linjasta on vain kaivettu auki.

Monta senttiä paksut johtimet

Sähkötunnelin yksityiskohtien suunnittelu ei ole edennyt vielä niin pitkälle, että Helen voisi julkistaa siitä esimerkiksi johdinpaksuuksien kaltaisia teknisiä tietoja.

Valistuneesti arvaten mittaluokka lienee sama kuin pian valmistuvalla Länsisalmen-Vanhakaupungin sähkölinjalla. Molemmilla linjoilla näet virtaa energiaa maksimissaan samat 1000 megawattia.

Länsisalmen-Vanhakaupungin siirtoyhteys sisältää kolme 2500 mm² eli 56 mm paksua johdinta 42 mm eristekerroksen sisässä, kukin oman vesitiiviin suojaputkensa sisään sijoitettuna. Nämä putket on niputettu yhteen.

Se tiedetään, että sähköjohtojen eristeet eivät tule olemaan perinteistä pvc-muovia vaan polyeteeniä ja/tai mineraaliaineksella seostettua palosuojattua polyeteeniä. Nykyisin Suomessa ylivoimaisesti suurin osa eristeistä uusissa julkisen sähköverkon asennuksissa on pvc-vapaita.

Nesteen uusiutuvien tuotteiden liiketoiminnan entinen vetäjä Kaisa Hietala on tehnyt urallaan poikkeuksellisen muutoksen vaihtaessaan suuren energiayhtiön johtotehtävistä kansainvälisten yritysten hallituksiin ja vihreän siirtymän sijoittajaksi.

Hietala toimii tällä hetkellä yhdysvaltalaisen energiayhtiön Exxon Mobilin ja maailman suurimman pahvipakkausfirman Smurfit Westrockin hallituksissa. Hän myös johtaa perustamaansa sijoitusyhtiö Greeencode Venturesia.

Miten tiivistäisit urasi yhteen virkkeeseen?

”Uteliaisuus, uudistumishalu ja uskallus ovat kantaneet akateemiselta uralta liike-elämään ja nyt kansainvälisiin hallitushuoneisiin ja sijoittajaksi.”

Mitä suuryrityksen johtajana oppimaasi hyödynnät nykyisessä työssäsi?

”Nesteen muutos uusiutuviin oli poikkeuksellinen juuri siksi, että siinä rakennettiin uutta liiketoimintaa, joka pitkällä aikavälillä söi tilaa yhtiön omalta perinteiseltä öljyliiketoiminnalta. Matka opetti minulle paljon muutosjohtamisesta.

Toinen asia on vielä suoremmin hyödyttänyt minua hallitustyössä ja sijoittamisessa: pitää pystyä katsomaan yhtä aikaa lähelle ja kauas. Nesteen uusiutuvissa piti huolehtia, että lyhyen aikavälin kannattavuus ja tekeminen ovat kunnossa, mutta samalla katsoa pitkälle markkinaan ja regulaatioon.

Lisäksi opin sen, että johtaja voi helposti siiloutua liikaa omaan tekemiseensä, kun maailma muuttuu nopeasti geopoliittisesti, teknologisesti ja digitalisaation myötä. Pitää pystyä ottamaan välillä lintuperspektiivi ja katsomaan, mitä muualla tapahtuu. Silloin alkaa myös nähdä uusia yhteyksiä: esimerkiksi energiamurros ja kaivosteollisuus ovat paljon lähempänä toisiaan kuin ennen. Juuri näiden yhteyksien näkeminen on nykyisessä työssäni tärkeää.”

Mikä kansainvälisessä työelämässä oli sinulle aluksi vaikeinta?

”Minulle kansainvälisyys on ollut alusta asti luontevaa. Olen opiskellut ja työskennellyt ulkomailla ja olen aina tykännyt kielistä, kulttuurista ja historiasta.

Olen opiskellut monesti kieliä myös sen kautta, että miksi jokin sanonta tai tapa ilmaista asia on juuri sellainen, ja näin samalla oppii usein ymmärtämään sen taustalla olevaa historiaa ja kulttuuria. Esimerkiksi mandariinikiinaa opiskellessa lähes kaikilla sanoilla oli tarina, joka kerrottiin merkkeinä, tosi kiehtovaa!”

Missä vaiheessa energiamurrosta olemme tällä hetkellä?

”Olemme alun jälkeisessä siirtymätilanteessa, jossa meillä alkaa näkyä paljon alueellisia eroja. Kiina on tässä jo pitkällä, erityisesti aurinkoenergian, akkujen ja niiden materiaalien jalostuksessa.

Keski-Euroopassa ollaan heräämässä sääntelyvuosien jälkeen omavaraisuuden tärkeyteen. Keskustelu on siirtynyt vahvasti siihen, miten energiasta ja kriittisistä materiaaleista saadaan omavaraisempia.

Yhdysvalloissa taas pakitetaan lainsäädännössä, mutta kyllä murrosta tapahtuu, koska osa uusiutuvista teknologioista on taloudellisesti kannattavampaa kuin fossiilinen energia.

Suomen vahvuutena on korkea uusiutuvan energian osuus mutta haasteena se, mitä vihreällä sähköllä pitäisi tehdä. Pitäisi pystyä jalostamaan halpa ja puhdas sähkö korkeamman arvon tuotteiksi. Onko ne sitten datakeskuksia, akkuteollisuutta tai vaikka tämä Kokkolaan suunniteltu Euroopan suurin vihreä alumiinitehdashanke, niin kaikki ne vaativat investointeja infraan ja osaamiseen sekä ennen kaikkea poliittista tahtoa.”

Uusiutuvat ja biopohjaiset polttoaineet ovat puhuttaneet paljon viime aikoina. Mitä mieltä olet alan nykytilanteesta ja miten näet sen tulevaisuuden?

”Uskon, että kaikkia ratkaisuja tarvitaan. Sähköistyminen etenee vauhdilla, ja akkuteknologiassa kehitys on ollut nopeaa. Esimerkiksi henkilöautojen akuissa toimintamatkat ovat muutamassa vuodessa kasvaneet merkittävästi ja yhtä aikaa latausnopeus parantunut.

Mutta kaikessa liikenteessä sähkö ei ole vielä paras ratkaisu. Lentoliikenteessä ja raskaassa liikenteessä tarvitaan todennäköisesti myös uusiutuvia polttoaineita, jos halutaan vaihtoehtoja fossiiliselle polttoaineelle. Lentokoneissa akkujen käyttöön on vielä pitkä matka, kun taas uusiutuvilla polttoaineilla voidaan edetä jo nyt.

Lopulta teknologiakehitys ratkaisee, mitkä ratkaisut voittavat missäkin käyttötarkoituksessa. Esimerkiksi aurinkoenergia on jo kilpailukykyistä fossiilisen energian kanssa. Siksi en usko yhteen voittavaan teknologiaan, vaan siihen, että sähköistyminen ja uusiutuvat polttoaineet täydentävät toisiaan murroksen aikana.”

Mikä on mielestäsi suurin konkreettinen este vihreän siirtymän etenemiselle tällä hetkellä?

”Suurin hidaste on tällä hetkellä se, että olemme ison mittakaavan teknologiakehityksessä niin riippuvaisia suurvalloista ja geopoliittinen tilanne heikentää yhteistyötä. Kilpailu kiihdyttää kehitystä, mutta esimerkiksi tullit ja kaupan rajoitteet voivat hidastaa sitä, kun teknologiat eivät pääse kehittymään vapaasti markkinoilla.

Uskon kuitenkin, että kun teknologia kehittyy, hinnat laskevat ja infrastruktuuri valmistuu, voi syntyä nopeasti läpimurto, jonka jälkeen uusi ratkaisu muuttuu vähitellen itsestäänselvyydeksi. Matkapuhelimet ovat tästä hyvä esimerkki: Afrikassa pystyttiin aikanaan loikkaamaan lankapuhelinverkkovaiheen yli suoraan mobiiliteknologiaan.”

Mitkä teknologiat muuttavat energiasektoria kaikkein eniten seuraavan 10–20 vuoden aikana?

”Aurinkovoima tulee olemaan yksi vihreän siirtymän tärkeimmistä ratkaisuista, erityisesti seuraavan 10–20 vuoden aikana.

Sen rinnalle kehittyvät lyhytaikaiset, noin 18–36 tuntia energiaa varastoivat akut, jotka mahdollistavat yrityksille suuremman energiaomavaraisuuden ja suojaavat sähkön hintapiikeiltä. Se tarkoittaa käytännössä, että yritys voisi varastoida päivällä tuotettua aurinkosähköä ja käyttää sitä muuna vuorokauden aikana tai sähkön hintapiikkien aikaan.

Erityisesti pienissä ja keskisuurissa teollisuusyrityksissä aurinkopaneelien ja akkujen yhdistelmä voi yleistyä nopeasti, kun teknologiat halpenevat ja sähkön hinnan vaihtelut jatkuvat.”

Perustit Terhi Vapolan kanssa vuonna 2023 pääomasijoitusyhtiö Greeencode Venturesin, joka sijoittaa vihreän siirtymän tekoälypohjaisiin ratkaisuihin energian, teollisuuden ja infran arvoketjuissa. Mitä olet oppinut nykyisessä firmassasi, mitä et olisi voinut oppia suuressa korporaatiossa?

”Meillä jokaisen sijoituksen kohdalla pitää ymmärtää syvällisesti sekä teknologia että toimiala, joten jatkuva perehtyminen ja uuden opiskelu on iso osa työtä. Olen päässyt seuraamaan läheltä, kuinka hiilensidonnan markkinapaikkaa rakennetaan tai kvanttilaskennan perustein parannetaan datan energiatehokkuutta.”

Mikä Greeencoden kautta kohtaamistasi teknologioista tai yrityksistä on herättänyt sinussa eniten kiinnostusta?

”Yksi kiinnostava esimerkki on saksalainen Liveeo, joka hyödyntää tekoälyä satelliittidatan analysoinnissa esimerkiksi sähkölinjojen ja putkistojen valvontaan. On kiinnostavaa nähdä, miten nopeasti tällaiset teknologiat kehittyvät ja löytävät uusia käyttökohteita.”

Mikä on sellainen energiamurrokseen liittyvä asia, josta olet itse tällä hetkellä erityisen innostunut? Mikä taas vihreässä siirtymässä huolestuttaa sinua eniten?

”Kiinasta voi olla montaa mieltä, mutta energiamurroksen kannalta sen rooli on ollut valtava. Se on tehnyt aurinkoenergiasta ja sähköautojen akuista niin kilpailukykyisiä, että koko maailma hyötyy siitä.

Vihreässä siirtymässä huolestuttaa kuitenkin se, että monta isoa murrosta tapahtuu yhtä aikaa: ilmastonmuutos, luontokato, digitalisaatio ja väestön ikääntyminen vaativat kaikki investointeja. Kysymys onkin, löytyykö valtioilta kykyä rahoittaa nämä kaikki samanaikaisesti ilman että joudutaan tekemään vaikeita valintoja.”

Mitä opiskelisit nyt, jos sinun pitäisi vaihtaa alaa?

”Jos nyt lähtisin opiskelemaan jotain uutta, yhdistäisin liikunnan, terveyden, luonnon ja teknologian. Erityisesti kiinnostaa se, miten teknologiaa voidaan hyödyntää kehon ja hyvinvoinnin mittaamisessa ja miten esimerkiksi luonnossa liikkumisen vaikutuksia voidaan ymmärtää paremmin. Eli kokonaisvaltainen hyvinvointi olisi se teema, johon haluaisin perehtyä.”

Lue myös:

Ne tulevat pimeällä ja alkavat järsiä albatrossin poikasta. Hiiri painaa reilut 30 grammaa, lintu useita kiloja.

Gough-saarella ei ole luonnostaan petonisäkkäitä, ja albatrosseille ei ole kehittynyt minkäänlaista puolustuskykyä tai edes puolustustajua. Ne kököttävät pesässä ja antavat hiiren syödä itsensä hengiltä.

Lintu kuolee verenvuotoon. Se voi selvitä vielä päivän tai pari, mutta mutanttihiiret palaavat seuraavana yönä ja jatkavat. Viimeistään tulehdus tappaa albatrossin.

Muutama vuosi sitten tutkijat havaitsivat, että hiiret käyvät jo aikuisten albatrossien kimppuun. Tästä raportoi muun muassa tiedejulkaisu Biological Invasions.

Rajaton ravintolähde

Britannialle kuuluva Gough on yksi maailman eristyneimmistä saarista. Se sijaitsee eteläisellä Atlantilla, noin 350 kilometriä Tristan da Cunhasta kaakkoon. Saaren löysi portugalilainen Gonçalo Álvares vuonna 1505.

Saarelle tuli 1800-luvun alussa hylkeen- ja valaanpyytäjiä, ja he toivat mukanaan linnuille tuhoisiksi osoittautuneet kotihiiret (Mus musculus).

Saarella ei ollut hiirille luontaisia vihollisia. Niinpä kanta kasvoi nopeasti. Ehkä liian nopeasti.

Hiiret syövät normaalisti siemeniä, kasvien osia, hedelmiä, marjoja ja hyönteisiä. Kun ravinto alkoi käydä niukaksi, kotihiiret oppivat syömään albatrossin poikasia, vaikka saalis on hiiriin verrattuna valtava.

Linnunpoikasista muodostui käytännössä rajaton energiapitoinen uusi ravintolähde. Kasvissyöjistä tuli saalistajia.

Goughin saaren hiiret eivät toki ole kissankokoisia jättiläisiä, mutta ne voivat olla jopa neljä kertaa kookkaampia kuin mantereella elävät lajikumppaninsa.

Kyse ei ole siitä, että ”hiiret söivät paljon ja kasvoivat isoksi”. Kyse on Charles Darwinin esittelemästä luonnonvalinnasta.

Saaren eristyneessä ympäristössä suuri koko on auttanut selviämään kylmästä talvikaudesta. Myös lintuja saalistamaan oppineet hiiret ovat pärjänneet paremmin, ja niiden geenit ovat lisääntyneet populaatiossa.

Hiiret yritettiin hävittää

Vuonna 2014 tehdyssä seurannassa 20 Tristanin albatrossin poikasesta vain viisi selviytyi lentokykyiseksi. Kuolleista 15 poikasesta 14 oli hiirien tappamia. Useimpien kimppuun oli käynyt vain yksi tai kaksi hiirtä.

Ilmiö on koskenut myös muita saarella pesiviä lintulajeja.

Vuonna 2021 brittiläinen luonnonsuojelujärjestö RSPB yritti hävittää Gough-saaren hiiret.

Helikopterit levittivät koko 65 km²:n saarelle viljapohjaisia syöttejä, joiden vaikuttava aine oli jyrsijöille tappava brodifakumi. Syötti levitettiin kahteen kertaan, ja lisäksi ongelmallisiksi arvioiduille alueille tehtiin kolmas levitys. Operaatiota oli valmisteltu lähes 15 vuotta.

Tavoite oli poikkeuksellisen vaativa: yksikään hiiri ei saanut jäädä henkiin. Jos saarella selviäisi edes muutama lisääntymiskykyinen yksilö, kanta voisi elpyä.

Ehkä yritys oli jo etukäteen epäonnistumaan tuomittu. Joulukuussa 2021 valvontakamera kuvasi elävän hiiren, ja tammikuuhun mennessä niitä oli havaittu tai pyydystetty useampia eri puolilla saarta. Hävittämisyritys oli epäonnistunut.

Hiiret tappavat taas saaren ainutlaatuisia lintuja. Tristaninalbatrosseja ei käytännössä pesi missään muualla kuin Gough-saarella.

Jos keskellä englanninkielistä tekstiä esiintyisi sana ’pinnoite’, suomalainen lukija saattaisi luulla sitä virheeksi tai jostakin oudosta syystä mukaan eksyneeksi suomalaisperäiseksi lainasanaksi. Näin ei kuitenkaan ole – ainakaan välttämättä. Pinnoiitti on nimittäin todellinen mineraali, ja englanniksi se kirjoitetaan mainitussa muodossa: pinnoite.

Seuraavassa perehdymme tähän harvinaiseen mineraaliin, jolla on suomalaisesta näkökulmasta oma kuriositeettiarvonsa.

Eräiden suolajärvien kerrostumissa esiintyvä pinnoiitti muodostaa läpinäkyviä, lasinkiiltoisia, valokuvissa aavistuksen vetiseltä näyttäviä kiteitä. Jos kiteet kasvavat riittävän isoiksi, ne näyttävät varsin hienoilta – suorastaan kristallimaisilta. Tämä käy ilmi Mindat-mineraalitietokannasta.

Puhtaana tämä boraattimineraali on väritön, mutta käytännössä usein hieman kellertävä tai jopa keltavihreä. Pinnoiitti liukenee kiehuvaan veteen hyvin, ja sen tiheys on Mindatin mukaan 2,27 kg/L.

Pinnoiitin löysivät vuonna 1884 eli 142 vuotta sitten saksalaiset erään kaliumsuolakaivoksen kasoista muiden suolojen päältä. Kaivos sijaitsi Stassfurtin pikkukaupungin vieressä noin 140 kilometriä lounaaseen Berliinistä. Stassfurtia ympäröivä piirikunta on myöhemmin nimetty osuvasti ”Suolamaaksi” (Salzland).

Löydöstä tieteellisen artikkelin aikanaan kirjoittanut H. Staute nimesi aineen ylivuorineuvos Johann Pinnon mukaan. Pinno toimi tuolloin kaivosten pääkanslerina Hallessa, joka on Stassfurtista katsoen läheinen keski-iso kaupunki.

Pinnoiitti kirjoitetaan ranskaksi samaan tapaan kuin englanniksi, mutta tarkemerkin kera: pinnoïte. Saksaksi mineraalin nimi on Pinnoit, espanjaksi pinnoita. Jos venäjänkielinen sana translitteroidaan länsimaisille aakkosille, on lopputulos sama kuin saksaksi eli pinnoit.

Esiintyy aavikoilla ja kiinnostaa Kiinassa

Pinnoiittia esiintyy Wikipedian mukaan alkuperäisen löytöpaikan ohella muun muassa Da Qaidam -suolajärvellä Qinghain maakunnassa Tiibetin ylängön pohjoislaidalla, Inderin boraattiesiintymässä Kazakstanissa sekä eräillä suolajärvillä Yhdysvaltain länsiosien aavikoilla. Päätellen esiintymien määrästä pinnoiitti ei vaikuta ääriharvinaiselta mineraalilta, vaikka se harvinaista onkin.

Esiintymistä Da Qaidam vaikuttaa olevan tärkein. Kiinalaiset tutkimusryhmät ovat kirjoittaneet yhtäältä tästä esiintymästä ja sen geologiasta sekä toisaalta pinnoiitin teknistieteellisistä ominaisuuksista ja sen synteesistä laboratoriossa eri menetelmin ehkä hämmästyttävänkin monta tieteellistä artikkelia viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. (Teksti edellä sisältää linkit kahdeksaan eri artikkeliin. Myös vanhempia kiinalaisia tutkimuksia aiheesta on.)

Tällainen rakenne sillä on

Vaikka saksalaiskemistit löysivät pinnoiitin aikanaan kaliumkaivokselta, aine ei itsessään sisällä kaliumia lainkaan. Kemiallisesti pinnoiitti kuuluu boraattimineraaleihin. Mindat ilmoittaa sen kaavaksi Mg[B₂O(OH)₆], mikä vastaa systemaattista kemiallista nimeä magnesiumheksahydroksidiboraatti.

Magnesiumatomit esiintyvät tässä rakenteessa tavallisina positiivisesti varautuneina ioneina (Mg²⁺). Boraattikompleksi koostuu kahdesta negatiivisesti varautuneesta –B(OH)₃ -ryhmästä, jotka kytkeytyvät toisiinsa kiinni happiatomin välityksellä. Tämä kemiallinen rakenne on tietyin osin hieman erikoinen, mistä lisää jutun lopussa (*).

Pinnoiitin rakenne on todennettu spektroskooppisin mittauksin ja röntgendiffraktiolla, ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla.

Ei mitään varsinaista käyttöä

Pinnoiitille ei ole tiettävästi keksitty mitään oleellista kaupallista käyttöä itsenäisenä aineena. Tämä mineraali puuttuu esimerkiksi boorikaivosyhtiö Eti Madenin kaupallisten boorimineraalien listauksesta, vaikka luettelo on pitkä ja sisältää myös hyvin vähäiselle käytölle jääviä mineraaleja.

Toisaalta boorin raaka-aineena käytetyt boraattimalmit saattavat sisältää yleisempien boraattien seassa myös hieman pinnoiittia. Tästä syystä pinnoiitti kuuluu tavallaan epäsuoraan kaupallisesti hyödyllisten boraattien joukkoon – toisin kuin suurin osa boorimineraaleista, joiden teollinen käyttö on kategorisesti nolla, eräässä tuoreehkossa kiinalaisessa artikkelissa huomautetaan.

Mitkä boorimineraalit sitten ovat tärkeitä?

Teollisuudessa ja kaupassa ylivoimaisesti tärkeimmät booria sisältävät mineraalit ovat kaikki boraatteja. Nämä aineet ovat colemaniitti (Ca₂B₆O₁₁ · 5 H₂O), kerniitti (Na₂B₄O₆(OH)₂ · 3 H₂O), booraksi eli natriumtetraboraatti eli tinkali (Na₂B₄O₅(OH)₄ · x H₂O) sekä uleksiitti eli niin sanottu tv-kivi (NaCaB₅O₆(OH)₆ · 5 H₂O).

Näiden neljän mineraalin osuus maailman boorintuotannosta kattaa Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS:n mukaan noin 90 prosenttia.

Maailman maista selkeästi eniten booria tuottaa Turkki, joka pitää hallussaan noin kolmea neljäsosaa tunnetuista boorivaroista ja noin puolikasta tuotannosta. Edellä mainittu kaivosyhtiö Eti Maden on Turkin valtion omistama booriteollisuuden monopoliyhtiö ja sitä myötä myös koko maailman tärkein booriyritys.

Toiseksi tärkein boorintuottajamaa maailmassa on Yhdysvallat. Siellä tuotanto keskittyy maantieteellisesti Kaliforniaan.

(*) Mikä pinnoiitin rakenteessa yllättää?

Kuten edellä kerrottiin, pinnoiitti sisältää heksahydroksidiboraatti-ionin B₂O(OH)₆²⁻. Sen kaava voidaan kirjoittaa myös hieman pidemmin, niin että kaavasta käy tiivistetysti ilmi ionin rakenne: [(HO)₃BOB(OH)₃]²⁻.

Heksahydroksidiboraatti on siis johdannainen kahdesta tetrahydroksiboraatti-ionista B(OH)₄⁻, jotka ovat liittyneet yhteen. Samalla välistä on vapautunut yksi vesimolekyyli:

2 B(OH)₄⁻ --> [(HO)₃BOB(OH)₃]²⁻ + H₂O

Sekä lähtöaineessa että reaktion tuotteessa on erikoista negatiivisen varauksen sijainti. Poiketen useimmista happianioneista – eli happea sisältävistä negatiivisesti varautuneista molekyyli-ioneista – sähkövaraus ei majailekaan happiatom(e)issa vaan rakenteen keskellä booriatom(e)issa.

Tämä saattaa äkkiseltään yllättää. Rakenne, jossa molekyylin kaikki OH-ryhmät ovat ”ehjät” eli ionisoitumattomat, voi näyttää sähköisesti neutraalilta, mutta tällä kertaa asia onkin toisin.

Näennäinen paradoksi johtuu boorin elektronikuoresta. Koska booriatomeilla on vain kolme ulkokuoren elektronia, tarkoittaa neljän sidoksen muodostuminen väistämättä negatiivisen varauksen vastaanottamista.

Sen sijaan esimerkiksi sulfaatti-ionien negatiiviset varaukset sijaitsevat normaaliin tapaan happiatomeilla, samoin nitraatti-, karbonaatti- ja fosfaatti-ionien (kaavat SO₄²⁻, NO₃⁻, CO₃²⁻ ja PO₄³⁻). Näitä anioneja vastaavien happojen eli rikki-, typpi-, hiili- ja fosforihapon tapauksessa pätee se yleinen peukalosääntö, että ”kaikki OH-ryhmät ehjänä tarkoittaa sähköisesti neutraalia molekyyliä”.

Boori muodostaa myös ”tavallisia” boraatteja. Esimerkiksi ortoboraatti-ionissa BO₃³⁻ sähkövaraukset jäävät tavalliseen tapaan happiatomien kannettaviksi. Tässä ionissa booriatomi muodostaa kemiallisia sidoksia vain kolme.

Toisaalta kemian oppikirjoista tuttu oktettisääntö eli täysi ulkoelektronikuori ei toteudu ortoboraateissa.