Toyota seurasi nätisti perässä, kun sen pakettiautotoimittaja Stellantis teki kasvojenkohotusleikkauksen keskikokopakulleen.
Toyotan nykyinen, nyt jo 13 vuotta kestänyt pakettiautostrategia Euroopassa on lainata kaikki mahdollinen yhdestä lähteestä, pois lukien tietysti sen omaan ydinosaamiseen perustuva avolava-Hilux.
Takana ovat ajat, jolloin Suomi kuljetti Japanissa valmistetuilla Hiaceilla ja LiteAceilla putkimiehen työkalupakit remonttityömaalle tai pelargoniat kukkakauppaan.
Nämä on korvattu kolmen eri kokoluokan autoilla: massiivisella Proace Maxilla, vanhastaan tonniluokkaiseksi kutsutulla Proacella sekä sen alapuolelle sijoittuvalla Proace Cityllä.
Omaa sukua näistä suurin voisi olla vaikkapa Fiat Ducato, keskikokoinen tunnetaan esimerkiksi nimellä Opel Vivarona, ja pienintä pystyy ostamaan vaikkapa Citroën Berlingona.
Millainen on Toyotan merkillä myyty pikkuluokan pakettiauto loppuunvarusteltuna versiona?
Työkalun tuoksu
Proace Cityä on tarjolla useilla voimalinjoilla ja kahtena koripituutena. Näistä pidempi, 4,7-metrinen L2 osui meille koeajoon. Kuormatilan vetoisuus siinä on 4,4 kuutiota, kantavuudeksi ilmoitetaan tasan 1000 kg.
Tämä on siis, tavallaan, uusi ”tonniluokka”. Ennen Volkswagenin Transportereita ja sen aikakauden Transiteja kutsuttiin tonniluokaksi, nyt ne istuvat pykälää ylempänä.
Pitkäkorista Proace Cityä liikuttaa 1,5-litrainen turbodieselmoottori, jonka jatkeeksi on naitettu 8-nopeuksinen automaattivaihteisto. Suurimmaksi tehoksi ilmoitetaan 130 hevosvoimaa ja vääntömomentiksi 300 Nm.
Kuormatilan lattiassa on kuusi sidontalenkkiä, väliseinässä kaksi. Aitoranskalaiseen tyyliin myös tavaratilaa pidempien tavaroiden kuljettaminen onnistuu avattavan väliseinän luukun kautta.
Operaatiossa tosin on kaadettava apukuljettajan penkin selkänoja, mutta suosta syntyneestä aukosta läpilastaus hoituu.
Takapään pariovet on varustettu myös mekanismilla, joka mahdollistaa vielä tätäkin pidempien tavaroiden kuljettamisen, sillä ”päällimmäiseksi” sulkeutuvan, leveämmän oven voi lukita muovihakasella lattiaan kiinni.
Ajossa
Proace City on tien päällä ja kaupungissa pakettiautomainen ajettava, mutta kuten jo aiemmin koeajetun sisarmalli Berlingon kohdalla, asettuu ajettavuus jonnekin henkilöauton ja pakun väliin.
Käyntiääni kuuluu kyllä kylmänä paikallaan, mutta katoaa ajossa rahtitilasta kuuluvan kumun ja kohinan alle.
Erikoista on, että kartturin paikalla istuessa oikean korvan tienoille kantautuu ajomelua, joka vaikuttaisi kuuluvan kuin raollaan olevasta ovesta, mutta ei ole sitä.
Yli 10 vuoden ikäinen perusrakenne ei ole mitenkään tavatonta hyötyajoneuvoissa, ja myös Proace Cityn peruskivi on valettu jo vuonna 2015.
Niiden ajettavuudessakaan ei tosin sitten tapahdu noiden vuosien aikana kovin suuria muutoksia. Lähelle samaa kokoluokkaa osuvista pakuista esimerkiksi paljon tuoreempi Volkswagen ID.Buzz on huomattavasti henkilöautomaisempi ajaa.
Mutta se painii lähtökohtaisesti jo aivan eri luokan ostajista, koska se on selvästi kalliimpi laite, ja sitä paitsi täyssähköinen.
Tämän automalliperheen suurin ongelma on sen nihkeä näkyvyys takaviistoon. B-pilarit tulevat melko eteen, ja auton ympäristöä näyttävien kameroiden näyttämä on melko pieni.
Digitaalia ja manuaalia
Kallein Comfort Pro -varusteversio tuo kuljettajalle täysikokoisen, kymmentuumaisen ja värillisen digitaalimittariston, kun muiden versioiden ostaja joutuu tyytymään mustavalkoiseen ja huomattavasti pienempään LCD-mittaristoon.
Auton malli-ikä näkyy muuten ohjaamossa, eikä välttämättä huonoilla tavoilla. Vaikka osa hallintalaitteista on ranskalaiseen tapaan piiloteltu vähän sinne tänne, on esimerkiksi ilmastointilaitteen käyttö ihastuttavan helppoa, koska kaikki on toteutettu mekaanisesti.
Kuten muissakin saman sisarusparven malleissa, myös Proace Cityn kojelaudassa on melko vähän säilytyslokeroita. Matkapuhelimen lataus onnistuu kahdesta USB-C-portista.
Kojelaudan päällä on iso asiakirjalokero, johon tosin A4-kokoinen asiakirjanippu mahtuu hieman heikosti.
Taloussankari
Ihastelimme jo viime syksynä sisarmalli Citroën Berlingoa koeajaessamme auton hämmästyttävän pientä kulutusta, eikä asia tietysti ole muuttunut Toyotan tapauksessa mihinkään.
Moottoritiellä reippaalla kesänopeudella Proace City kulkee seitsemällä litralla sadan kilometrin matkan.
Sen sijaan, kun vauhtia pudotetaan tuon alle, tapahtuu dramaattinen muutos. Kehä III:n sisäpuolelle saavuttaessa ja korkeintaan 80 km/h nopeusalueella tavanomaisesti ajettaessa Toyotan kulutus painuu sen ihmeemmin asiaa miettimättä 4,6 litran lukemiin keskinopeudella 58 km/h
Viime syksynä hieman pienemmällä 46 km/h keskinopeudella Berlingo imaisi 5,2 litraa satasella, mikä toki tarkoittaa että sen silloinen koeajolenkki osui hieman enemmän kaupunkiolosuhteisiin.
Joka tapauksessa litramääräinen kulutus on niin hämmentävän pieni, että sitä on mahdoton olla arvostamatta.
Toyotan 50-litrainen polttoainesäiliö riittää ajotyylistä hieman riippuen 800-1000 kilometrin ajosuoritteisiin.
Riittääkö kevytpaku?
Suomessa totuttiin vuosikymmenten ajan siihen, että pakettiauto kannatti ostaa tarpeettoman suurena, koska pienemmät eivät lainsäätäjien silmissä olleet pakettiautoja, ja niitä oli rangaistava isolla autoverolla.
Nykyään olisi toisin, mutta tänä päivänä nämä pikkupakutkin ovat jo riittävän isoja myös tiloiltaan.
Eniten Proace Cityssa kuitenkin vetoaa sen hämmästyttävä polttoaineenkulutus. Toki jokainen pakunkäyttäjä on erilainen, eikä tonnin tai edes puolikkaan kuormalla voi kuvitella pääsevänsä alle viiden litran kulutukseen, mutta jonkunlaisen mittakaavan lukemat kuitenkin antavat.
