Maailman eniten myyty automalli on valmistajalleen tärkeä, vaikka vuonna 2021 Corolla putosikin 1,1 miljoonan auton myynnillä rekisteröinneissä toiseksi. Toyotalla ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä ykköseksi nousi RAV4.

Euroopassa Corollan kokoluokka on edelleen suosiossa, sillä viime vuonna melkein kolmasosa täällä rekisteröidyistä henkilöautoista kuului C-segmenttiin. Toyotalla on siivusta yhdeksän prosenttia, josta yli puolet on saavutettu juuri Corollalla. Se jäi omassa luokassaan vain niukasti kakkoseksi, vaikka on Suomen lisäksi viidessä muussakin maassa rekisteröintitilaston kärjessä luokassaan. Suomessahan Corolla on aivan ylivoimainen ykkönen myös kaikki muut luokat mukaan lukien.

Toyotan ja Corollan menestyksen syyksi on arvioitu, että valmistaja on pystynyt toimittamaan autoja asiakkaille heidän toivomaansa tahtia. Totuus on kuitenkin toinen. Corollan rekisteröintiluvut olisivat vielä hulppeammat, jos autoja vain olisi saatu enemmän niin Suomeen kuin muualle Eurooppaan. Toyotan oli nimittäin pakko varhentaa Corollan elinkaaren puolen välin päivityksen esittelyä, kun myytävä alkoi loppua. Suomessa ennakkomyynti alkaa heinäkuun alkupuolella, kunhan hinnat saadaan viimeisteltyä kohdalleen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Valtavalla menestyksellä on myös se niin sanottu mitalin kääntöpuoli. Mihinkään kovin radikaaleihin liikkeisiin ei kannata ryhtyä, vaan muutokset pidetään hyvin hillittyinä. Tuo pätee etenkin Corollan ulkonäköön, joka on lähes ennallaan nykyiseen verrattuna. Edessä etusäleikkö, -puskuri, -valot ja sumuvalot ovat hivenen erilaiset kuin ennen. Sivulta katsottuna voi huomata uudet vanteet ja takana valot. Helpointa on, jos valitsee Corollaansa jonkin uusista väreistä.

Ohjaamossa on jo vähän enemmän muutosta, vai pitäisikö sanoa parannusta. Active-varustetasosta alkaen kuljettajan edessä on monipuolisesti muunneltava 12,3-tuumainen digitaalimittaristo ja kojelaudan keskellä on kahdeksasta tuumasta 10,5-tuumaiseksi kasvanut kosketusnäyttö.

Tietenkin samalla järjestelmän toimintaa on päivitetty uudella käyttöjärjestelmällä ja autoon voi jatkossa tuoda valmistajan kehittämiä parannuksia pilven kautta. Kuljettajaa avustavia turvallisuutta lisääviä järjestelmiä on parannettu, ja nyt ne on yhdistetty myös muihin järjestelmiin entistä tiiviimmin.

Tärkein ero aiempaan on kuitenkin konepellin alla, mistä löytyvät nyt viidennen sukupolven hybridit. Tavoitteena niitä kehitettäessä on ollut auton parempi ajettavuus ja suorituskyky samalla taloudellisuus säilyttäen tai sitä jopa parantaen.

Eroa on etenkin suomalaisten suosimassa 1,8 Hybridissä, jossa teho on kasvanut 14 prosenttia, minkä myös huomaa. Nollasta sataan kiihdytykseen kuluva aika on lyhentynyt melkein kahdella sekunnilla, joka on käytännössäkin tuntuva ero.

Koeajo oli rakennettu taitavasti niin, että ensin ajettiin nykyisellä neljännen sukupolven hybridillä ja tietoiskun jälkeen jatkettiin viidennen sukupolven hybridillä. Tavoitteena on ollut siirtyä luontevaan kaasupolkimen vaikutukseen ja siinä on myös onnistuttu. Sekin on tärkeä asia, että moottori käy aiempaa alhaisemmalla käyntinopeudella. Siitä kiittävät sekä korvat että kukkaro.

Toyotan ajatuksena on tarjota sopiva Corolla kaikille. Sen takia valikoimassa ovat kuten ennenkin viisiovinen pystyperä, neliovinen porrasperä ja farmari, jonka osuus Suomen rekisteröinneistä on neljä viidesosaa. Pian joukkoon liittyy vielä jatkoksi katumaasturimainen Corolla Cross. Siinä asiakkaat pääsevät ensimmäisenä tutustumaan uuteen hybridisukupolveen, sillä uudistuneet Corollat ehtivät Suomeen vasta vuoden 2023 alkupuolella.

Juttu on julkaistu alun perin 30.5.2022 Kauppalehdessä.

Kulutuksen optimointi on veneessä monen tekijän summa, mutta eniten siihen vaikuttavat nopeus, moottorin oikea trimmaus ja pohjan puhtaus. Yleensä kulutusta mittaillaan litroina meripeninkulmaa kohti. Yksi meripeninkulma on noin 1,8 kilometriä.

Trimmausmahdollisuus ajon aikana löytyy puolestaan kaikista suuremmista, yli 25 hevosvoiman moottoreista. Pienemmissä moottoreissa on vain kippi, jolla moottoria voi kallistaa veneen ollessa paikallaan.

”Trimmauksessa moottorin ja perälaudan välinen kulma kasvaa, keula nousee ja veneen vesilinja lyhenee, jolloin veteen koskettava pinta-ala ja veden vastus vähenevät. Eli käytännössä vene nousee ensin oman keula-aaltonsa päälle ja sen jälkeen voidaan trimmauksella säätää veneen kulkuasentoa", avaa aihetta Mika Särkijärvi , joka vastaa muun muassa Busterin ja Yamarinin viestinnästä.

Käytännössä trimmauksella on merkitystä vain niissä veneissä, jotka on suunniteltu liukuviksi, ja juuri näitä valtaosa veneistä on.

Uppoumarunkoisia ei paljon trimmata, ne puskevat veden läpi ja vauhdin lisääntyessä kulutus kasvaa vääjäämättä. Liiallisella koneteholla ja nopeudella keula nousee, perä painuu aaltoon ja kulutus voi kasvaa jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi.

Puoliliukuvalla veneellä taloudellisin nopeusalue voi puolestaan olla lähempänä liukunopeutta.

Joissakin veneissä voi olla myös trimmitasot. Niillä voidaan tasata veneen kallistumista esimerkiksi kuorman mukaan tai voimakkaassa sivutuulessa.

Kulku kevyeksi

Oikea trimmi on aina venekohtainen ja sitä kannattaa säätää myös matkan aikana kuorman, sääolosuhteiden ja aallokon muuttuessa. Jos trimmi on pielessä ja veneellä ajaa samalla liian nopeasti tai liian hitaasti, polttoaineen kulutus voi jopa kaksinkertaistua.

”Trimmin löytämisessä auttaa kulutusmittarin seuraaminen. Tyypillisesti polttoaineen kulutus kasvaa ensin jyrkästi, mutta laskee melko nopeasti, kun vauhti taloudellisimmalla alueella. Alkuun pääsee veneen valmistajan antamilla tiedoilla”, Särkijärvi muistuttaa.

”Eli hitaasti ajaminen ei välttämättä ole taloudellisin tapa ajaa. Iso osa taloudellista ajamista on sekin, että pitää veneen pohjan puhtaana. Monilla asemilla on jo harjapesureita tai veneen voi nostaa ylös ja pestä painepesurilla.”

Paras nopeusalue vaihtelee jokaisen rungon, moottorin ja potkurin yhdistelmällä. Esimerkiksi Yamaha F60 -moottorilla varustetulla Buster Lx:llä se on kahden hengen kuormalla noin 15–23 solmua, jolloin kulutus polttoainetta kuluu noin puoli litraa meripeninkulmalla. Huippunopeudella 30 solmun vauhdissa kulutus nousee 0,7 litraan.

Pienimmät ja kevyimmät mallit ovat vähemmän herkkiä vauhdille, mutta suurissa veneissä kulutus nousee jopa puolitoista- tai kaksinkertaiseksi, kun lähestytään huippunopeutta.

Yamarin 67 DC:n ja Yamahan F250 -perämoottorin yhdistelmässä kulutus on suurimmillaan 2,1 litraa merimaililla 7-11 solmun nopeudessa 2 000-2 500 kierrosluvuilla. Liukukynnys on 2 800-3 000 kierrosta, jolloin vene on kevyessä liu´ussa ja nopeutta on noin 20-26 solmua. Tällöin kulutus putoaa 1,2 litraan merimaililla.

Vielä noin 32 solmun nopeudella voi ajaa varsin taloudellisesti 25 prosentin trimmillä, mutta optiminopeus 20-26 solmun alueella. Kaasu pohjassa kulutus nousee 1,9 litraan meripeninkulmalla.

Traficomin mukaan suomalaiset veneilevät kesän aikana keskimäärin 17 päivänä ja kauden ajomäärät jäävät noin 30-40 tuntiin.

Asuntolainoja tulee myöntää nykyistä tiukemmalla seulalla, arvioi Finanssivalvonta (Fiva).

Fivan johtokunta suosittelee, että pankit myöntävät asuntolainoja tästä lähtien lähinnä sellaisille lainanhakijoille, joiden kaikki lainanhoitokulut pysyvät alle 60 prosentissa heidän nettotuloistaan korkojen noustessa kuuteen prosenttiin 25 vuoden laina-ajalla.

Suositus tulee voimaan 1.1.2023.

Fiva on aiemmin kehottanut pankkeja myöntämään pitkiä ja suuria lainoja harkiten. Johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen toteaa tiedotteessa, että suositus täsmentää aiempia kehotuksia.

”Kotitalouksien liiallinen velkaantuneisuus ja sen kasvu ovat rakenteellinen riski, jota näköpiirissä oleva yleinen korkotason nousu osaltaan korostaa. Täsmennetyllä suosituksella vastataan myös Euroopan järjestelmäriskikomitean suosituksiin", Nykänen kertoo.

Finanssiala kummeksuu

Finanssialan yrityksiä edustava Finanssiala ry (FA) kummeksuu Fivan julkaisemaa suositusta.

”Vaikka kyseessä on suositus, on selvää, että sillä on merkittävä ohjausvaikutus pankkien luotonantoon aivan samaan tapaan kuin jo kymmenkunta vuotta voimassa olleella asuntolainan ottajan stressitestillä on ollut”, sanoo FA:n johtaja ja pääekonomisti Veli-Matti Mattila .

Mattilan mukaan heikentyvässä taloussuhdanteessa on vältettävä toimia, jotka vaikeuttavat luotonantoa ja jarruttavat työvoiman liikkuvuutta.

Mattila arvioi, että Fivan tuloihin sidottu velkaantumisrajoite ei ota riittävästi lainanhakijoiden todellista maksuvaraa.

”Olennaista on asiakkaalle velanhoitomenojen jälkeen käyttöön jäävä euromäärä. Siten korkeammilla tulotasoilla velanhoitomenojen prosenttiosuus nettotuloista voi olla suurempi kuin matalilla tulotasoilla ilman, että asiakkaalle koituu ongelmia velanhoidon kanssa”, Mattila sanoo.

Tekniikka&Talouden kolmiosaisessa autovisassa tunnistetaan takavuosien urheiluautoklassikoita, joista osa on todellisia harvinaisuuksia. Tunnistusvisassa on kolme osaa ja ne vaikeutuvat osa osalta.

Oletko kiinnostunut autoista? Tilaa T&T:n autokirje tästä

Autojen muodoista ovat vastanneet aikakautensa kuuluisat suunnittelijat ja suunnittelutoimistot, kuten Bertone, Pininfarina, Ghia jne.

Tunnistatko nämä vanhat urheiluautoklassikot? Se selviää toisessa osassa T&T:n autovisaa. Kolmas ja viimeinen osa ilmestyy torstaina 7.7.2022 kello 09:15.

Aloita visa tästä.

Alkoholin kokonaiskulutus on viime vuosina vähentynyt, mutta alkoholiriippuvuudesta kärsiviä ihmisiä on edelleen Suomessa paljon. Iso osa alkoholiriippuvaisista henkilöistä on mukana työelämässä.

”On arvioitu, että jopa joka kymmenes mies sairastuu alkoholiriippuvuuteen elämänsä aikana. Heistä 70 prosenttia on työelämässä. Siten alkoholiin ja päihteisiin liittyviin ongelmiin törmätään edelleen merkittävissä määrin, vaikka tilanne on parantunut”, sanoo työterveyshuollon erikoislääkäri Matti Palomäki Terveystalosta.

Alkoholihaittojen on arvioitu aiheuttavan työpaikoille vuositasolla noin puolen miljardin euron kustannukset. Sairauspäivistä noin seitsemän prosenttia on Palomäen mukaan sellaisia, että ne saattaisivat liittyä alkoholin käyttöön.

Työterveys kuulee myöhään

Ilmarisen johtava asiantuntija Heidi Furu sanoo, että työterveys kuulee työntekijän päihteiden käytössä vasta 5-7 vuotta sen jälkeen, kun ongelma on alkanut kasautua. Avainasia olisikin varhainen puuttuminen. Se antaisi paremman ennusteen päihdeongelmasta parantumiselle.

”Kun alkoholi näkyy työssä tai työsuorituksessa, se ei ole yksityisasia”, Furu huomauttaa.

Vastuu puuttumiseen on esihenkilöllä, ja tehtävä on monesti vaikea. Puheeksi ottaminen koetaan usein vaikeaksi ja kiusalliseksi. Siksi esihenkilöille olisi Matti Palomäen mukaan tärkeää antaa koulutusta siihen, miten päihdeasia otetaan työpaikalla puheeksi.

”Peräänkuuluttaisin sitä, että esihenkilöitä koulutetaan puheeksi ottamisessa sekä yleensä että erikseen vielä päihdeasiassa. Puheeksi ottaminen on kuin polkupyörällä ajaminen, aluksi se tuntuu vaikealta, jopa mahdottomalta, mutta kaikki voivat sen oppia.”

Kesän kunniaksi T&T julkaisee uudelleen parhaita lukemistojuttuja. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin maaliskuussa 2022.

Hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista (CCS) puhutaan keinona ilmastokriisin torjuntaan, jos päästövähennykset eivät riitä. Nykytodellisuudessa kuitenkin enemmistö maailman suurimmista CO2:n talteenottolaitoksista on tiiviisti osa fossiilista energiantuotantoa: teollisuudesta kerättyä, nesteytettyä hiilidioksidia käytetään öljyn- ja kaasuntuotannon tehostamiseen pumppaamalla sitä öljy- tai kaasumuodostumaan. Hiilidioksidi auttaa tuottamaan kovemman paineen näihin maanalaisiin esiintymiin, jolloin niiden saanto paranee.

Projekteissa, joissa tavoitteena on nimenomaan pysyvä varastointi ilmastosyistä, vanhoja öljyn- ja kaasuntuotantopaikkoja hyödynnetään niin ikään. Sopivia paikkoja loppusijoitukseen maan uumenissa ei ole ihan missä vain, mutta tyhjiin pumpatuissa öljylähteissä piisaa sopivaa tilaa.

Toisin kuin ydinjätteen loppusijoitukseen, Suomen kova ja tiivis kallioperä ei tarjoa kovin hyviä paikkoja hiilidioksidin loppusijoitukseen.

”Täältä nesteytetty hiilidioksidi pitäisi käytännössä kuljettaa rekoilla ja laivoilla loppusijoituspaikkaan, mikä tuo lisää sekä kustannuksia että ympäristövaikutuksia”, johtava asiantuntija, tekniikan tohtori Anna Pääkkönen insinööritoimisto Enmacista huomauttaa.

Tällaisia suunnitelmia on öljy-yhtiö Nesteellä, jonka Porvoon jalostamon tuottamaa hiilidioksidia laivattaisiin tulevina vuosina miljoonia tonneja varastoitavaksi Pohjanmerelle vanhoihin öljylähteisiin.

”Hiilidioksidin talteenotto ei välttämättä vie erityisen paljon energiaa, mutta paineistus ja kuljetus kyllä”, Pääkkönen sanoo.

”Paineistusta tarvitaan, jotta hiilidioksidi saadaan nestemäiseen muotoon, jossa sitä on järkevintä siirtää: kaasumaisena se veisi turhan paljon tilaa, ja siirtäminen ja varastointi olisi kalliimpaa.”

Pääkkösen mukaan raha on keskeinen syy siihen, ettei CCS ole jo yleistä: se ei ole nykyisin läheskään kaikissa olosuhteissa taloudellisesti kannattavaa.

Erityisen hyvä paikka CCS:lle globaalissa mittakaavassa on ainakin Islanti. Islannissa on runsaat määrät päästötöntä, geotermistä energiaa. Siksi sinne on myös keskittynyt esimerkiksi terästeollisuutta, jonka tuottamia CO2-päästöjä voidaan ottaa talteen. Lisäksi laavakivimaaperä tarjoaa mahdollisuuden varastoida hiilidioksidia mineralisoituna: se voidaan viedä huokoisen kiven sisään nestemäisenä, kuten öljylähteisiin, mutta mineralisaation avulla hiili saadaan loukkuun vielä vakaampaan muotoon kuin nesteenä.

Geoterminen energia alentaa talteenoton kustannuksia ja sen omia päästöjä niin paljon, että Islannissa on tätä nykyä myös maailman suurin hiilidioksidia suoraan ilmasta nappaava laitos, Orca. Ilmassa CO2:n konsentraatio on hyvin pieni verrattuna siihen, mitä saisi teollisuuslaitoksen ”piipunpäästä”, alle puoli promillea. Tämä vähentää väistämättä talteenottoprosessin tehoa ja saa isot toimijat maailmassa keskittymään enimmäkseen talteenottoon sieltä, missä hiilidioksidia tuotetaan merkittävästi.

Orca ottaa talteen 4 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa, maailman suurimmat kaupalliset CCS-laitokset ”piipunpäästä” noin tuhatkertaisesti, muutamia miljoonia tonneja.

”Norjassa on meneillään suuren kokoluokan Northern Lights -hanke, jossa vanhoihin öljylähteisiin sijoitetaan hiilidioksidia”, Pääkkönen kertoo.

Hankkeessa CO2 viedään putkea pitkin 2 600 metriä merenpohjan alapuolelle. Vuonna 2024 pitäisi päästä puolentoista miljoonan tonnin vuosivarastointivauhtiin, myöhemmin vielä viiteen miljoonaan tonniin. Vertailun vuoksi Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat 2020 noin 48,3 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Vaikka teollisen mittakaavan talteenottolaitoksia on maailmassa vähän, projekteissa on kuhinaa. Global CCS Instituten tietojen perusteella suunnitteilla tai rakenteilla on reilusti yli sata CCS-laitosta joko teollisessa mittakaavassa tai vähintään isona tutkimuspilottina.

Toinen hiilidioksidin talteenotossa yhä merkittävämpi käsite on CCU, talteenotto käyttöön, jatkojalostettavaksi esimerkiksi metaaniksi tai metanoliksi polttoainekäyttöön.

”CCU on vielä selvästi vähäisempää kuin CCS. Hiilen sitominen synteettisiin polttoaineisiin on siinä yleisintä. Yksittäisissä hankkeissa Japanissa ja Hollannissa hiilidioksidia viedään kasvihuoneisiin. On myös joitakin tutkimusprojekteja, joissa siitä tehdään kiinteää hiiltä”, Anna Pääkkönen kertoo.

CCU viittaa siis tällaiseen uudenlaiseen hyötykäyttöön, josta saadaan myös ilmastohyötyjä, perinteistä käyttöä öljyteollisuudessa ei kategoriaan kelpuuteta.

Kaikki kaupallisessa mittakaavassa toimivat CCS-laitokset nappaavat hiilidioksidin talteen niin sanotulla amiinitekniikalla, jossa CO2 absorboituu amiiniyhdisteisiin. Muut tekniikat ovat vasta tutkimus- tai korkeintaan pilotointivaiheessa.

LUT-yliopistossa on tutkittu hiilidioksidin talteenottoa energiantuotannon ja teollisuuden savukaasuista jo yli kymmenen vuoden ajan. Siellä on keskitytty kahteen päämenetelmään, jotka ovat hapenkuljetusmetallioksideihin ja kalkkikiertoprosessiin perustuvat tekniikat. Molemmissa hyödynnetään teollisuuden muissa prosesseissa yleisesti käytössä olevaa kiertoleijuteknologiaa.

”Vallitseva amiinierotusprosessi pystytään integroimaan helposti erilaisiin olemassa oleviin laitoksiin, mutta sen haasteita ovat kustannukset ja myös päästöjä aiheuttava amiinimateriaalin valmistus”, LUTin apulaisprofessori Tero Tynjälä sanoo.

Amiiniprosessissa hiilidioksidi liukenee nesteeseen. Tynjälä kollegoineen tutkii amiiniprosessien ohella kaasu-kiintoainekontaktiin perustuvia kuiva-adsorptioprosesseja.

”Näistä uusista menetelmistä kalkkikiviprosessi on lähimpänä käytäntöä. Kalkkikivi on halpaa ja helposti saatavilla. Siitä saadaan tiettyjä integrointietuja, kun sitä prosessoidaan jo yleisesti esimerkiksi sementinvalmistuksessa ja paperiteollisuudessa”, Tynjälä kertoo.

Hapenkuljetusmetallioksideihin perustuva kemikaalikiertoprosessi vaikuttaa Tynjälän mukaan paperilla vieläkin tehokkaammalta ja lupaavammalta kuin kalkkikiviprosessi. Hapenkantajametallimateriaalit ovat kuitenkin kalkkikiveä huonommin tunnettuja, joten opittavaa riittää.

LUTin CCS-tutkijat ovat osallistuneet useaan laajoihin EU-hankkeisiin, joissa on ollut myös yrityksiä mukana. Tynjälän mukaan tutkimuspiloteissa hiilidioksidin talteenotto on ollut korkeintaan 10 000–20 000 tonnin tasolla vuodessa, noin sadasosan isoimmista kaupallisista laitoksista. Talteenottoa on tehty esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa megawatin tai parin kokoisissa tuotantolaitoksissa.

Ovatko nämä LUTissakin tutkitut pari menetelmää ainoat CCS:n tulevaisuudenlupaukset lähitulevaisuudessa?

”Happipolttoprosessi on jo vanhempi ja testattu kymmenien tai satojen kilotonnien luokassa. Siinä polttoainetta poltetaan puhtaalla hapella, jolloin hiilidioksidi on helppo erottaa. Se on hyvin tunnettu ja olisi mahdollinen, mutta puhtaan hapen valmistaminen on kallista ja vaatii paljon energiaa”, Tynjälä sanoo.

”Jos paljon puhuttu vetytalous yleistyy, on kuitenkin olemassa mahdollisuus, että happea alkaa saada halvemmalla, kun sitä syntyy joka tapauksessa erotettaessa vetyä vedestä”, hän pohtii.

Tynjälä mainitsee mahdollisina erotuskeinoina myös membraaniratkaisut. Ne vaikuttavat teoriassa hyvin potentiaalisilta, mutta kovin isossa mittakaavassa niitä ei ole vielä kokeiltu.

Sadan vuoden historia

Hiilidioksidin talteenottoa on tehty jo 1920-luvulta alkaen. Aluksi sitä käytettiin erottamaan maakaasun joukossa monissa esiintymissä oleva CO2 kaupallisesti arvokkaasta metaanista. Hiilidioksidi öljyntuotannon työaineena otettiin käyttöön Teksasissa 1970-luvun alkupuolella. CO2 oli peräisin maakaasulaitoksesta, josta se kulki putkea pitkin läheiselle öljykentälle. Kun sitä pumpattiin öljylähteeseen, öljyntuotanto tehostui.

Terrellin maakaasunkäsittelylaitos (entinen Val Verden maakaasulaitos) Teksasissa on maailman vanhin toimiva laitos, josta hiilidioksidia kerätään öljyntuotannon tehostamiseen. Talteenotto käynnistyi 1972.

Nykyään hiilidioksidia käytetään öljyntuotantoa avittamaan miljoonia tonneja vuodessa eri puolilla maailmaa. Toisinaan se on peräisin teollisuuslaitoksista, toisinaan maanalaisista esiintymistä. Koska puhdas hiilidioksidi on kallista, sama CO2 tyypillisesti kierrätetään uudelleenkäytettäväksi samalla öljy- tai kaasukentällä. Kun tuotanto kentällä loppuu, hiilidioksidi on mahdollista varastoida tyhjään öljylähteeseen.

Hiilidioksidin varastoimista talteenoton jälkeen eli varsinaista CCS:ää (carbon capture and storage) ilmastosyistä ehdotettiin ensi kertaa tiettävästi vuonna 1977. Tekniikkaa siihen oli jo olemassa, mutta kannattavuus oli tietysti eri asia.

Vuonna 1991 perustettiin Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n alainen tutkimusohjelma IEAGHG, joka pääasiassa tutkii ja edistää hiilidioksidin talteenotto- ja varastointitekniikoita.

Lue myös:

Maailmantaloutta piinaava pula puolijohteista on johtanut verkkopetosten ennätykselliseen lisääntymiseen viime vuoden aikana. Epätoivoiset yhtiöt ovat luottaneet hämäräperäisiin myyjiin ja siirtäneet rahaa tuotteista, jotka eivät koskaan saapuneet, kertoo siruteollisuuden piirissä tapahtuvia huijauksia seuraava ERAI .

Reutersin mukaan ERAI:lle raportoitiin vuonna 2021 yhteensä 101 internetin tai muiden yhteyksien välityksellä tehtyä petosta. Vuonna 2020 näitä petoksia ilmoitettiin vain 70 ja viisi vuotta sitten 17.

ERAI:n johtajan Mark Sniderin mukaan suurin osa petoksista liittyi kiinalaisiin sirumyyjiin. Maassa myydään myös huomattavia määriä väärennettyjä siruja.

Hänen mukaansa Kiinan kovat koronarajoitukset ovat kuitenkin vaikeuttaneet siruväärentäjien toimintaa. Silti väärennöksistä on tullut viime vuosina kehittyneempiä.

Väärennettyihin siruihin liittyviä tilanteita raportoitiin ERAI:lle yhteensä 504 vuonna 2021 ja 463 vuonna 2020. Siruväärennyksiä on nyt paljon vähemmän liikkeellä kuin aikaisemmin, sillä vuonna 2019 tapauksia raportoitiin huimat 963.

Petosten ja siruväärennösten todelliset määrät ovat luultavasti korkeammat, sillä jotkut yhtiöt jättävät mainehaittojen pelossa kertomatta tapauksista.

ERAI:n tietokanta petoksista ja väärennöksistä on alan merkittävin, sillä yhtiö sallii myös anonyymin raportoinnin. Yhdysvaltojen ja Kanadan virallinen ilmoituskanava on menettänyt merkitystään yritysten silmissä, sillä sinne ei voi jättää ilmoituksia nimettömänä.

Helsingissä Clarion -hotellin katolla 78 metrin korkeudessa valmistuu hunajaa kahdessa pesässä. Valkoiseen suojapukuun sonnustautunut mehiläistarhaaja Teemu Aittamaa houkuttelee mehiläisiä esiin koloistaan savun avulla. Mehiläisten dna tietää, että savu indikoi ruohikkopaloa, joten ne syövät hunajaa, jotta jaksavat lentää tarvittaessa paloa karkuun. Täydellä vatsalla mehiläiset ovat leppoisampia.

”Tänään on pilvinen päivä, joten ne viihtyvät pesässään. Mehiläiset ovat rauhallisella tuulella”, Aittamaa sanoo ja ottaa yhden tottuneesti kädelleen.

Seitsemän vuotta sitten mehiläiset veivät Aittamaan mukanaan, kun kaveri pyysi häntä vitsillä Loimaan työväenopiston järjestämälle kahdeksantuntiselle mehiläiskurssille. Aittamaa oli luonnosta etääntynyt ja kaupunkilaistunut insinööri.

”Se oli minusta hyvä vitsi, mutta menin. Ensimmäisten kahden tunnin aikana tajusin, että tämä on käsittämätön Rubikin kuutio. Saman tien tilasin mehiläishoidon oppikirjan. Pänttäsin sitä viikkoja ja yritin ymmärtää.”

Aittamaa kertoo mehiläisistä häkellyttävällä innolla. Silmät loistavat ja juttua ja kiinnostavia faktoja mehiläisistä on niin paljon, että välillä hän tahtoo unohtaa, mistä aluksi puhuttiin.

Aittamaa aloitti mehiläistarhauksen kahdella pesällä. Hän oli kuitenkin niin täpinöissään, ettei malttanut jättää pesiä rauhaan, vaan kävi jatkuvasti katsomassa niitä.

”Mehiläiset eivät pitäneet jatkuvasta häiriköinnistä, joten seuraavana vuonna hankin 14 pesää. Siitä yritys lähti vähitellen muotoutumaan.”

Ei oranssia purkkia kaupan hyllylle

Aittamaa lähti tuotteistamaan mehiläisiä, mutta ei perinteiseen tyyliin hunaja edellä. Sen sijaan Korpikuusikon Hunaja myy yrityksille omia mehiläispesiä, joista saadusta hunajasta valmistetaan liikelahjoja. Liikelahjat ovat ylellisiin pakkauksiin käärittyä hunajaa ja huulirasvoja.

“Mehiläiset eivät ajattele itseään, vaan tekevät asiat pesän parhaaksi ja ymmärtävät olevansa osa isompaa kokonaisuutta. Ne tekevät hyvää ympäristölle ja luonnolle pölyttämällä. Siksi en halunnut tehdä oranssia muovipurkkia Prisman hyllylle, vaan lähdin yhteistyöhön yritysten kanssa, koska tiesin, että ne ymmärtävät nämä arvot.”

Pesiä on nykyään noin 150. Ne sijaitsevan Clarionin lisäksi muun muassa Koneen hissitehtaan katolla Hyvinkäällä ja Finlaysonin tehdasalueella Tampereella. Aittamaa käy itse hoitamassa pesiä viikoittain.Tarkoituksena ei ole myöskään jatkossa laajentua kuluttajapuolelle.

”En kilpaile normaalien mehiläistarhaajien kanssa enkä halua kauppojen hyllyille. Korpikuusikon hunaja on jossain määrin pioneeri tässä niche-alalla.”

Itse mehiläistila sijaitsee Kanta-Hämeessä Jokioisilla, mistä Aittamaa on kotoisin. Siellä hunaja jalostetaan ja purkitetaan sekä lopulta toimitetaan asiakkaille.

Insinööri kehittelee jatkuvasti jotain uutta

Aittamaa on koulutukseltaan paperi-insinööri jayrittämisen ohella työskentelee kemikaalifirmassa. Siellä työt vähenevät kesällä, joten työ sopii hyvin kesään painottuvan mehiläistarhauksen kylkeen. Hunajasato korjataan talteen elokuussa.

Aittamaa nauttii mehiläistarhaajan työssä etenkin siitä, että mehiläiset haastavat hänen ajatteluaan. Hän näkee myös yhtymäkohdan insinöörin työn kanssa: kumpikin on ongelmanratkaisua.

Aittamaa on keksijäluonne. Harrastuksenaan hän kehittelee yhdessä Metsä Groupin kanssa biohajoavaa kuppia. Kyseessä on vuosien projekti, joka on nyt etenemässä ensimmäisen demokupin valmistukseen.

Lisäksi tänä kesänä Aittamaa on kehittänyt yhdessä A-Insinöörien kanssa Pölyttäjäpenkin. Se on puistoihin sijoitettava penkki, jonka sisällä mehiläiset asuvat. Pilottiyksilö on nyt asennettu Tampereen Eteläpuistoon.

Mikäli konsepti toimii, jatkossa penkkejä on tarkoitus tarjota myös yrityksille, joiden toimistojen katoille mehiläispesän asentaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

Aittamaa on palkannut yhden työntekijän ja puoliso auttaa yrityksen kanssa. Lisäksi sesonkiaikaan elokuussa mukaan tulee apukäsiä.

Arvio tämän vuoden liikevaihdolle on noin 150 000 euroa, mikä on reilua kasvua edellisvuoteen verrattuna.

”Korona on ollut hyvä mittari. Koronavuosista huolimatta on kasvettu tasaisesti.”

Aittamaa on tehnyt tietoisen päätöksen, ettei aseta yritykselle tavoitteita. Tärkeää on myös, että yrityksen omistus säilyy hänellä itsellään.

”Teen itse optimaalisimmat ja ekologisimmat valinnat materiaaleista mehiläisten hoitoon asti. Silloin ei tarvitse tinkiä omista arvoista.”

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina muuttaa työsuhdeasuntojen vuokranmääritysmallia.

Syyskuussa voimaan tulevan mallin on tarkoitus alentaa uusien vuokrasopimusten vuokratasoa keskimäärin kymmenen prosenttia.

Uudistusta perustellaan sillä, että kaupungin työsuhdeasuntojen vuokrataso ei vastaa markkinahintoja eikä siksi ole kilpailukykyinen. Palvelussuhdeasuntoja käytetään tukemaan henkilöstön saatavuutta erityisesti työvoimapula-aloilla.

Uusi malli ottaa kaupungin mukaan entistä paremmin huomioon asunnon iän, kunnon ja sijainnin.

Vuokraa tarkistetaan vuosittain elinkustannusindeksin muutosta vastaavalla määrällä. Lisäksi uusiin sopimuksiin kirjataan mahdollisuus enintään neljän prosentin korotuksista aiemman 10 prosentin kertakorotuksen sijaan.

Nykyisille asukkaille tehdään kokonaan uusi sopimus tai jo olemassa olevan vuokrasopimuksen ehtoja muutetaan.

Helsingin kaupungin työnantajapolitiikan asiantuntija Helena Wendorf sanoo, että vapaana olevien palvelussuhdeasuntojen määrä on nyt aiempaa suurempi, kun markkinoilla on tarjolla on runsaasti edullisia vuokra-asuntoja.

”Korona-aika on vaikuttanut siihen, että etenkin pieniä vuokra-asuntoja on tarjolla aikaisempaa enemmän. Työntekijät voivat tehdä töitä etänä, jopa eri kaupungista käsin, jolloin tarvetta asunnon hankkimiseen pääkaupunkiseudulta ei ole entiseen tapaan.”

Kaupungin nykyinen vuokranmääritysmalli perustuu vuonna 2007 vahvistettuun määrittelytapaan.

”Runsas uudistuotanto asuntomarkkinoilla on myös nostanut tilastollisesti vuokratasoja ja pääosin 1980-luvulla rakennetut palvelussuhdeasunnot ovat muuttuneet vähemmän houkutteleviksi, kun esimerkiksi rakennusvuotta ei ole otettu huomioon vuokran määrityksessä”, Wendorf sanoo.

Aiempi malli otti huomioon vain alueen ja huoneistotyypin. Alueet jaettiin neljään laajaan hintavyöhykkeeseen, joiden sisällä markkinavuokrien erot pystyivät vaihtelemaan suuresti.

Yleisesti ottaen vuokriin odotetaan nyt korotuksia laukkaavan inflaation takia.