Työelämä ja työsuhteet
Mihin ja millä palkalla tekkiläinen työllistyy?
Opiskelijat ja koulutus
Miten tekniikan alan opiskelijoilla ja vastavalmistuneilla menee?
Kansainväliset osaajat
Miten tekniikan alan kansainväliset osaajat työllistyvät Suomessa?
Hyvinvointi ja jaksaminen
Mitä tekniikan osaajille kuuluu?
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Yhdenvertaisuus on tekkiläisten työpaikoilla vaihtelevasti esillä.
Kestävä kehitys
Vihreä siirtymä vaatii uudenlaista osaamista. Miten se vaikuttaa tekkiläisten työelämään?
Innovaatiot ja teknologia
Miten tekoäly näkyy tekkiläisten elämässä? Miten Suomen TKI-toiminta voi?
Nostoja TEKin tutkimuksista
Yhteiskunta
Blogimerkintä
Blogi: Tekniikan yliopistokoulutettujen työttömyys karmaisevalla tasolla
DI-työttömyyden kasvu on ollut hurjaa. Vuodesta 2022 työttömien diplomi-insinöörien määrä on kasvanut vääjäämättömästi noin 1700:sta yli 3300:een. Työttömyys TEKin jäsenillä on huomattavasti pienempää kuin ammattikunnassa keskimäärin, kirjoittaa TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen.
Opiskelijat
Blogimerkintä
Kolumni: Otetaan tavoitteeksi, että jokaisella sateenkaarinuorella on vapaus kasvaa
Tuoreissa tutkimuksissa näkyy sateenkaariopiskelijoiden vahva kuuluminen kiltakulttuuriin ja positiiviset kokemukset työharjoitteluista. Suurinta osaa opiskelijoista kuitenkin jännittää työelämään siirtyminen.
Työelämä
Uutinen
Tekoälyn käyttö nostaa selvästi palkkaa
Aktiivisimmat tekoälyn käyttäjät ansaitsevat jopa kahdeksan prosenttia enemmän.
Työelämä
Uutinen
Puhu palkkasi paremmaksi
Esihenkilön kanssa palkastaan säännöllisesti keskustelevat saavat muita useammin palkankorotuksen, paljastaa TEKin tuore työmarkkinatutkimus. TEKin palkkatutkija Tuunia Keränen kertoo, miten palkasta kannattaa neuvotella.
Työelämä
Uutinen
Vastavalmistuneiden kansainvälisten osaajien työllisyystilanne on heikentynyt edelleen
Vain noin puolella tekniikan alan yliopistoista valmistuneista kansainvälisistä osaajista oli työpaikka valmiina tai tiedossa valmistumishetkellä. Tilanteen parantamiseksi on kehitettävä sekä opiskelijoiden kielitaitoa että verkostoja, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia tehdä diplomitöitä yrityksissä.
Työelämä
Blogimerkintä
Kolumni: Suomi nousuun työaikaa lisäämällä ja etätyöt kieltämällä – vaiko sittenkin ihan jollain muulla?
Yleinen taloustilanne Suomessa on jo pitkään ollut alavireinen. Viimeaikaisissa keskusteluissa on ehdotettu, että lääkkeitä tilanteeseen olisivat esimerkiksi työaikojen pidentäminen tai etätöiden kieltäminen. TEKin työmarkkinatutkimuksen tulokset viime vuosilta kertovat, että työn tuottavuutta voitaisiin parantaa paremmin muilla keinoilla.
Opiskelijat
Blogimerkintä
Kolumni: Opiskelijakulttuuri muuttuu – ja hyvä niin
Opiskelijatoiminta tarjoaa parhaimmillaan merkityksellisyyttä ja toimeliaisuus näissä yhteisöissä rakentaa toivoa. On merkittävää, että jatkuvasti laajempi joukko erilaisia opiskelijoita on kokenut olonsa tervetulleeksi ja löytänyt paikkansa yhteisöstä, kuten TEKin Opiskelijatutkimuksen tulokset osoittavat.
Työelämä
Uutinen
Yrittäjien tulot laskivat
Päätoimisten yrittäjien bruttovuosiansion mediaani oli TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan 54 000 euroa.
Työelämä
Uutinen
Taapero torpedoi tulot – mutta vain naisilta
Lapsen saanti pudottaa huomattavasti naisten tuloja ja vaikutus kestää pitkään. Isille lapsen saanti taas tuo rahallista hyötyä, kertoo tuore tutkimus. Työpaikoilla ei aina osata optimaalisesti tukea urakehitystä perheellistymisen jälkeen.
Käynnissä olevat tutkimukset
Toistuvat tutkimukset
Ota yhteyttä tutkijoihin