Mitä tehdään, kun korkea-arvoinen sotilashenkilö haluaa ottaa tyypit hävittäjäkoneesta, joka teknisesti ottaen kuuluu viholliselle ja joka on tiedustelutietomielessä erittäin arvokas?
Tällaiseen tilanteeseen päädyttiin huhtikuun 26. päivänä 1984 USAF:n huippusalaisessa 4477. Koelento- ja evaluaatiolaivueessa Nevadan Tonopahissa.
Laivue operoi vuosina 1977–1988 neuvostovalmisteista hävittäjäkalustoa, joka oli tavalla tai toisella päätynyt Yhdysvaltain haltuun.
Laivueen lentäjät toimivat USAF:ssa niin kutsutussa aggressor-roolissa eli he lensivät taisteluharjoituksia muita ilmavoimien lentäjiä vastaan. Tavoitteena oli kouluttaa ilmavoimien lentäjät taistelemaan neuvostokalustoa vastaan.
Huhtikuussa 1984 laivue isännöi ilmavoimien järjestelmäkeskuksen varapäällikkö Robert M. Bondin vierailua.
Kenraaliluutnantti Bond, mitalein palkittu Korean ja Vietnamin sotien veteraani, oli käynyt alueella jo maaliskuussa tarkastamassa, miten Yhdysvaltain ensimmäisen häivehävittäjän Lockheed F-117 Nighthawkin kehitystyö edistyi.
Nyt hän oli tullut paikalle tutustumaan tulisen nopeaan ja lento-ominaisuuksiltaan kyseenalaiseen Mikojan-Gurevitš MiG-23BN -torjuntahävittäjään.
Laivueen historiasta kirjoittanut Steve Davies kertoo Red Eagles-kirjassaan, että tiettävästi Bond suostui ottamaan vastaan vain yksinkertaisen briiffauksen kokeneemmalta lentäjältä. Laivueen omat MiG-23-pilotit saivat huomattavasti perusteellisemman ja pidemmän tyyppikoulutuksen.
Ensimmäinen tutustumislento meni hyvin, mutta toisella lennolla Bond joutui vaikeuksiin. 40 000 jalan (noin 12,2 km) korkeudessa MiG-23 rikkoi äänivallin ja siipikoneena lentänyt Northrop T-38 Talon alkoi jäädä jälkeen.
On edelleen salaista, kuinka lujaa MiG-23 Bondin käsissä lopulta meni, mutta oletettavasti nopeutta oli jo yli kahden Machin.
Esimerkiksi 40 000 jalassa standardi-ilmakehän arvoilla Mach 2,0 tarkoittaa 2 125 km/h nopeutta. Mach 2,5 olisi jo 2 656 km/h.
Kun MiG jatkoi huolestuttavan nopeaa kiihdytystään, koneeseen rakennettu hydromekaaninen estotoiminto aktivoitui. Kyseessä oli turvamekanismi, joka esti lentäjää vähentämästä moottoritehoa niin nopeasti, että hidastuvuus olisi repinyt Tumanski R-29 -suihkuturbiinin irti kiinnikkeistään.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vaikka Bond olisi vetänyt tehovivun aivan taakse, moottori ei olisi tullut edes pois jälkipoltolta.
Tämä oli kiusallinen tilanne, sillä MiG-23 alkoi lähestyä nopeutta, jossa ohjaamon kuomu oli vaarassa sulaa. Lisäksi hävittäjän ohjainpintojen teho alkoi vauhdin kiihtyessä loppua.
Oikeaoppinen ratkaisu olisi ollut odottaa, kun estotoiminto hitaasti vähentäisi moottoritehoa ja samalla vetää ohjaussauvaa taakse. Kun nokka nousisi ja ilmanopeus putoaisi, lakkaisi estomekanismikin aikanaan toimimasta.
MiG-23:n lento-ominaisuuksiin kuului ikävä piirre Mach 1:n sekä yli Mach 2:n nopeusalueilla: koneen nokka alkoi heilua puolelta toiselle, mikä sekin rasitti moottorin kiinnityksiä. Lisäksi heittelehtiminen laittoi koneen kallistelemaan, mikä saattaisi johtaa hallinnan totaaliseen menettämiseen, mikä taas yli kahden Machin nopeudessa hajottaisi koneen kappaleiksi.
Oli miten oli, Bond viestitti lennonjohdolle menettäneensä koneen hallinnan.
”Minun täytyy päästä pois”, kenraaliluutnantti totesi.
Sitten hän laukaisi heittoistuimen. Huonosti kävi silti, sillä ylisooninen ilmavirtaus tarttui Bondin kypärään ja nykäisi sitä taaksepäin. Kenraalin niska murtui ja hän kuoli silmänräpäyksessä.
MiG-23 syöksyi maahan.
Useat laivueen lentäjistä pitivät Bondin toimintaa kauniisti sanottuna epäviisaana. Eräs heistä totesi vailla myötätuntoa:
”Olisi kannattanut lukea manuaali.”
