Opelin malliston toiseksi edullisin tuote, keskikokoluokan katumaasturi Frontera tuli markkinoille vuosi sitten kovalla kohinalla. Syy ilmiöön oli sen mainostettu hintapariteetti – siis mikä?
Vuosi sitten ensimmäistä kertaa koeajettua ja hieman sen jälkeen Suomeenkin saapunutta Opel Fronteraa voi pitää eräänlaisena merkkipaaluna, ainakin tietyssä kapeassa kehyksessä.
Se ei ollut teknisesti mitenkään mullistava auto, ei sinne päinkään, eikä se jää historiaan mitenkään muotoilullisena jalokivenäkään.
Mutta tuo kapea kehys oli se, että Frontera oli ensimmäinen Suomessa myytävä automalli, joka oli saman hintainen niin täyssähköisenä kuin polttomoottorillakin varustettun.
Toki tempun mahdollisti Suomessa 2300-2700 euron väliin sijoittuva, hybridiversioille langetettava autovero, mutta osansa oli myös paikallisen maahantuojan neuvottelutaidoilla.
Tämän jutun kirjoittamisen hetkellä halvimmillaan Fronteran ratin taakse pääsee 27 390 eurolla.
Täyssähköversiota olemme koeajaneet ensimmäisenä suomalaisena mediana jo vuosi sitten, sekä hieman sen jälkeen myös Suomessa. Mutta millainen se toinen vaihtoehto on, se kevythybridi?
Hybridiksi kevyt
Frontera on konseptina erikoinen. Se perustuu samaan tekniikkaan ja perusrakenteeseen kuin vaikkapa Stellantis-konsernin toisen sisarmerkin, Citroënin C3/ë-C3, mutta niin, että saksalaisversio on melkein 40 cm pidempi kokonaismitaltaan ja 13 cm akselivälinkin osalta.
Näin pienestä, nelimetrisestä ja ehdottomasti B-segmentin ytimestä on samoilla komponenteilla venytetty B-SUV-segmentin ylälaitaa kolkutteleva tuote. Sisätiloiltaan Frontera on selkeästi muita vastaavan kokoisia tilavampi, eikä takapenkillä tule lainkaan tunnetta siitä, että kyseessä olisi pieni kaupunkiauto.
Hybridiversiota on tarjolla 110- ja 145-hevosvoimaisina versioina. Jos joku nyt muistelee Fronteran tehoiksi ilmoitetun aiemmin 100- tai 136 hevosvoimaa, niin on sinänsä oikeassa. Kyseessä oli vain pelkän polttomoottorin teholukema.
Sen seurana on eräänlainen kevythybriditekniikka, sillä sähköjärjestelmä on 48-volttinen. Se kuitenkin pystyy liikuttelemaan autoa pieniä matkoja pelkällä sähköllä, toisin kuin kevythybrideiksi laskettavat ratkaisut yleisesti.
Fronteraa ei siis tarvitse ladata, vaan se luo sähkönsä käytännössä bensiinillä, kuten muutkin ”itselataavat” hybridiautot.
Karkea ja kulmikas
Hintapariteetin voisi kuvitella olleen sen kohdan, jossa sähköautojen kysyntä alkaisi kasvaa, tai jonkin logiikan mukaan se olisi ainakin lähes sama kuin samanhintaisen polttomoottoriversion.
Näin ei kuitenkaan ole Fronteran kohdalla. Opelin maahantuojalla merkin viestinnästä vastaavan Max Langen mukaan Frontera-kaupasta 90 prosenttia on osunut hybridiversioon, eli vain joka kymmenes kaupasta ulos lähtenyt auto on ollut täyssähköinen.
Tieto on siinä mielessä hämmästyttävä, että kuten monen edullisemman pään automallin kohdalla, Fronteran täyssähköversio on monin tavoin miellyttävämpi ajettava kuin pienestä polttomoottorista ja matalajännitteisestä sähkövoimalinjasta voimansa ammentava hybridiversio.
Fronteran tekniikka on nimittäin melko karkeatoiminen ja käytökseltään kulmikas.
Kolmesylinterisen, 1,2-litraisen bensaturbon pörinä kantautuu vähääkään ripeämmissä kiihdytyksissä sisään selvästi. Voimalinja on tavanomaiseen liikkumiseen riittävä, mutta isommassa lastissa siitä saa piiskata kyllä jokaisen hevosen hommiin.
Lisäksi voimansiirto on monin paikoin toiminnaltaan melko kulmikas. Se tahtoo välillä unohdella, millä vaihteella olisi ihanteellista lähteä vetämään vaikkapa risteykseen hidastamisen jälkeen, ja ampaisee kevyestä hölkkävauhdista äänestä päätellen ykkösen tupaan, mutta vain hetkeksi.
Tasaisemmassa ajossa laatikko on paremmin ajan tasalla, mutta nopeat rytminmuutokset hitaasta vauhdista ovat sille myrkkyä.
Sitä kuuluisaa kovaa muovia
Sisältä Frontera Hybrid vastaa täysin jo aiemmin koeajettua täyssähköversiota. Kovaa, tummanharmaata muovia on viljelty autoon kauttaaltaan, mikä tietysti ei ole kovin suuri yllätys hintaluokka huomioiden.
Istuimet ovat kuitenkin edelleen positiivinen yllätys. Niissä on aivan perussäädöt, mutta penkillä on kokoa reilusti ja istumamukavuus on tämän hintaluokan autojen paremmasta päästä. Aivan parempien Opelien AGR-istuinten tasolle ne eivät pääse, mutta toisaalta ei Frontera kisaakaan 10 000-15 000 euroa kalliimpien mallien kanssa muutenkaan.
Tavaratila on reilun kokoinen ja käytettävyydeltään hyvin asiallinen.
Hinta/laatu tuntuu
Fronteran kanssa matkanteko on alustan ja ohjauksen puolesta ihan kelvollista. Auto kulkee helposti ja vaivattomasti suoraan, sen ohjauksessa on ihan asiallinen tuntuma varsinkin kun vauhtia on vähän enemmän. Hitaassa pyörityksessä ja parkkipaikalle autoa veivatessa tehostus on todella kevyt, mikä tietysti on mukava juttu.
Melutason osalta autolle ei kuitenkaan voi antaa täysiä pisteitä. Rengasmelu on jopa uusilla kitkarenkailla jonkinlainen, ja korvakuulolta voisi sanoa auton muuttuvat selvästi miellyttävämmäksi vaikkapa kotelosuoja-aineella tai lisä-äänieristysmatoilla.
Melua kantautuu korviin myös ohittavista ja ohitettavista autoista.
Alusta on säädöiltään asiallinen ja ihan mukava, ei lainkaan niin jämäkkä kuin vaikkapa isoveli Grandlandissa.
Toisaalta Fronteran kohdalla auton lähtökohta ja hintapiste tuntuvat selvästi. Jousituksen liikkeet kuuluvat matkustamoon, ja erityisesti hidastetöyssyjen ylittäminen on sitä kautta myös auraalinen kokemus takapään narahdellessa liikkeiden mukaan.
Kulutus nousee käytännön ajossa viiden litran tuntumaan taajamassa, 7,2 litraan moottoritiellä. Ei mitään mullistavaa siis, ei suuntaan eikä toiseen.
Mitä mieltä me siitä olimme?
Fronterassa on paljon hyvää: se on lähtöhinnaltaan suorastaan halpa, tilaa on hintalappuun peilattuna melkoisen paljon ja samaan rahaan saa valita ottaako hyvin perinteisen tuntuisen hybridimallin vai ensiaskeleen sähköautomaailmaan.
Täyssähköversiossa on omat haasteensa: siinä ei ole ja siihen tuskin koskaan tuleekaan akun esilämmitystä, eikä se 44 kilowattitunnin akulla kulje pitkiä matkoja ilman välilatausta.
Toisaalta täyssähkö vie hybridiversiota kuin litran mittaa, mitä tulee voimalinjan toimintaan ja auton yleiseen ajettavuuteen. Hybridi tosin on reilusti rivakampi liikkumaan, mutta jos sille ei anna painoarvoa, menee sähköversio selvästi ohitse ajettavuudessa ja yleisessä käytön mukavuudessa.
