Volkswagen teki monen mielestä yllättävän ja uhkarohkean tempun luopuessaan omasta tonniluokan pakettiautomallista 75 vuoden jälkeen. Vietimme reilun työviikon verran lainahöyhenissä kaupattavan Transporterin ratissa. Tällainen auto se oli.
Autoja koskevien teknisten määräysten, ympäristövaatimusten ja käyttövoimamurroksen hintalappu on tällä hetkellä melkoinen. Tuotekehitykseen ja uusien järjestelmien käyttöönottoon uppoaa valtavat summat rahaa jokaiselta automerkiltä.
Tuo muutos on niin raju, ettei se voi olla näkymättä uusien autojen hinnoissa. Uudet autot maksavat tänä päivänä merkittävästi enemmän kuin vaikkapa viisi tai kymmenen vuotta sitten.
Stellantis-konsernin lukuisilla eri merkeillä kaupattavat pakettiautot ovat tuttuja jo vuosien ja oikeastaan vuosikymmenten takaa, mutta hyötyajoneuvopuolella on viime vuosina tapahtunut lähentymisiä myös konsernirajojen ylitse.
Omaa sukua Fordilainen
Volkswagenin ja Fordin yhteistyö on kantanut hedelmää aiemminkin. Fordin tekoa mallistossa on esimerkiksi Volkswagenin avolavamalli Amarok, joka Fordilla tunnetaan Rangerina, Volkswagen Caddy puolestaan kulkee Transit-mallistossa Connect-lisänimellä. Tilejä tasataan toki myös henkilöautopuolella.
Tuorein tulokas on siis Volkswagen Transporter, joka on syntynyt alun perin Ford Transit Customina ja kilpailee siis ostajista nyt monilla markkinoilla pahimman kilpakumppaninsa kanssa aivan samoilla eväillä.
Tarjolla olisi voimalinjoja vähän kaikkeen käyttöön: täyssähköä, bensiinimoottoripohjaista lataushybridiä sekä hyvin perinteinen pakettiautoratkaisu, tavanomainen turbodieselvoimanpesä. Koeajoautomme tapauksessa sitä oli maustettu vielä nelivedolla ja kevythybridilisäkkeellä, joka tuo 16 hevosvoiman lisätehon käyttöön.
Nämä ovat kuitenkin kaikki Fordin tekemiä, eikä Volkswagenin tapauksessa Suomeen tuoda ainakaan jutun kirjoitushetkellä kuin dieseleitä ja täyssähköä.
Volkswagenin tapauksessa sukujuuria ei lähdetä piilottelemaan sen kummemmin, mitä nyt moottorista se käyttää omaa suojattua tuotemerkkiään ja kutsuu Fordin moottoria TDI:ksi, samoin nelivedolle se on antanut oman 4Motion-nimensä.
Mutta jo pelkkä vilkaisu auton ikkunoihin kertoo, mistä VW on lähtöisin. Laseissa on Ford Motor Companya tarkoittavat FoMoCo-leimat ja esimerkiksi auton mittariston ulkonäkö sekä tietoviihdejärjestelmä ovat täyttä Fordia.
Valoa kansalle
Olemme koeajaneet aiemmin lataushybridiversion samaisesta autosta, Fordin merkein varustettuna. Sen kohdalla kiinnitimme huomiota pariin yksityiskohtaan: ensinnäkin auton kulutus myös akku tyhjäksi ajettuna oli hämmästyttävän alhainen, sillä Transitina se kulki tunnin siivun taajama- ja kaupunkiajoa 6,8 litran kulutuksella.
Tuo määrä on hyvin alhainen siihen nähden, että lataushybridipakettiaution konehuoneesta löytyy peräti 2,5-litrainen, vapaasti hengittävä bensiinimoottori. Akku täynnä kulutuksen olisi saanut siivutettua huomattavasti tätä alemmas ja lyhyillä matkoilla jopa nollaan.
Toinen, valitettavampi juttu liittyi auton valoihin. Kevättalvella ajetun auton varustelistalta löytyi täys-LED-valot, varustettuna kaukovaloautomatiikalla. Niiden suunnittelutyö vain oli jäänyt pahasti puolitiehen, sillä valoilta kesti käsittämättömät 10 sekuntia vaihtaa lyhyiltä pitkille vastaan tulleen auton kohtaamisen jälkeen.
Nyt koeajettuun Transporteriin oli puolestaan raksittu listalta Volkswagenin omalle brändille nimetyt IQ-Light-matriisivalot.
Niiden kanssa tilanne oli, ehkä odotusten mukaisesti, täysin erilainen kuin tavallisten automaattipitkien tapauksessa.
Vilkkaalla moottoritiellä se osaa valaista tien vasenta laitaa kohtalaisesti, tässä tapauksessa siis keskipiennarta, kun taas tien oikea laita pysyi todella hyvin valaistuna esimerkiksi ohitustilanteissa.
Valoa ei myöskään eksynyt samaan suuntaan ajavien silmiin tai peileihin, vaan Transporter osaa sammutella oikean laidan valopisteitä tarvittaessa erinomaisesti.
Erityinen kiitos pitää lähettää pitkien valojen osuuden tehosta.
Matriisivaloilla on tosin auton päästöistä riippuen hintaa alkaen 1500 euroa, mutta näin pimeänä vuodenaikana toimivia ja tehokkaita valojärjestelmiä osaa arvostaa. Ja joka tapauksessa järjestelmä on selvästi parempi käytettävyydeltään ja toimivuudeltaan kuin perusmallin automaattipitkät.
Valoa Transporterista löytyy muutenkin melkoisesti, sillä esimerkiksi ohjaamon porrasaskelmat valaistaan huiman tehokkailla valoilla. Tämä on mainio asia esimerkiksi työturvallisuuden kannalta.
Ajossa
Fordin pakettiautojen ajettavuutta on ollut helppo kehua aiemmin, eikä Volkswagen aiemmin Volkswagenina ollessaan ollut sekään lainkaan huonoimmasta päästä. Tämä puoli on onneksi tasapainossa myös uusimmassa versiossa.
Transporter kulkee stabiilisti jopa tuulisella kelillä maantie- ja moottoritievauhteja. Jos aiemmin annoimme palautetta sisarmallin rengasmelusta nastarenkailla, on Volkswagenin rengasmelu Continentalin nastattomilla kumeilla puolestaan täysin tavanomaisella pakettiautotasolla.
Ohjaus ei ole mitenkään erityisen nopea, mikä tietysti sopii pakettiauton yleiseen käyttöprofiiliin monissa tapauksissa. Toisaalta rattia saa veivata laidasta laitaan parkkialueilla ehkä enemmän kuin usein tulee tämän päivän autoilla tehtyä.
Transporterin ajoavustimista ei ole pahaa sanottavaa. Adaptiivinen vakionopeudensäädin toimii siivosti ja loogisesti, vaikka Volkswagenin ratkaisu rakentaa se joissain autoissaan erilliseen viikseen on ehkä intuitiivisempi ratkaisu kuin fordilainen tapa operoida laitetta ohjauspyörän puolaan rakennetusta nappulapatterista.
Kaistallapitoavustin on toimiva, ja muistuttaa kyllä olemassaolostaan silloin tällöin, mutta ei lainkaan niin raivostuttavasti kuin joidenkin autojen tapauksessa. Sen sijaan nopeusrajoituksen piippauksen poisto vaatii aina valikkosurffailua enemmän kuin tekisi mieli tehdä.
Pieniä ärsyttävyyksiä
Transporterin ja toki myös Transitin käytettävyydessä on muutamia pieniä ärsyttävyyksiä, joista tekisi mieli päästä eroon.
Kosketusnäytöltä operoitava käyttöliittymä on kyllä ihan selkeä ja ruutu reagoi toiveisiin sähäkästi. Ongelma on puolestaan siinä, miten selkeästi tai epäselvästi jotkin asiat esitetään.
Esimerkiksi ruudun alalaidasta aina löytyvien istuinlämmittimien painikkeet ja erityisesti niiden alapuolella olevat ”merkkivalot” ovat onnettomia. Pieni, muutaman millimetrin halkaisijaltaan oleva pallura on hyvin vaaleanharmaana silloin kun toiminto ei ole käytössä, ja likaisenvalkoisena silloin kun toiminto on kytketty päälle.
Sama haaste koskee esimerkiksi peilin- ja takalasinlämmittimen ”merkkivaloja”. Ne olisi mieluummin voinut toteuttaa vaikkapa väriä vaihtavalla symbolilla pienen, himmeän palluran sijaan.
Toinen kummallisuus on täysin digitaalisen mittariston keskiosan inforuutu. Se pitää oletusarvoisesti keskinäytössä valittua infoa, joka sattuu olemaan auton öljynvaihtovälin seuranta.
Hassua hommassa on, että näytöstä löytyy pelkästään prosenttiluku, mutta ei selitettä sille. Meidän tapauksessamme kyseessä oli 67 prosenttia, mikä taas ei ole kovin tavanomainen tapa kertoa siitä, milloin auto kaipaisi öljynvaihtoa.
Ei varsinkaan, kun myös AdBluen määrä ilmoitetaan prosentteina.
Ärsyttävyyden puolelle homma menee, kun auto unohtaa sammutettaessa kuljettajan halunneen jättää ajotietokoneen osamatkamittareineen ja kulutustietoineen keskinäytölle.
Seuraavalla kerralla startatessa ruudulta tuijottaa jälleen tuo mystinen numero, 67.
Mitä mieltä me siitä olemme?
Transporter on nyt fordilaisenakin ajettavuudeltaan miellyttävä, taloudellinen ja hyvin tehdyn tuntuinen työkalu kaikenlaiseen käyttöön.
Kun tonniluokan pakumarkkina on Euroopassa tällä hetkellä käytännössä kahden automallin varassa, on kisa melkoisen kovaa. Huolimatta siitä, että merkkejä näiden kahden pakettiauton keulalta voi löytyä peräti kahdeksaa erilaista.
Tähdet 21/30
Hinta ☆☆☆
Pitkä korimalli, mallisarjan tehokkain polttomoottori ja reilu nippu lisävarusteita nostavat hinnan melko huimaksi. Eniten kismittää pahimmillaan yli 2300 euroa maksavat matriisivalot, joiden pitäisi olla autoveroton varuste Suomessa.
Laatuvaikutelma ☆☆☆
Väliseinä pitää ajoittain pientä kitinää, muovi on harmaata ja kovaa – Transporter on todella työkalumainen.
Ajettavuus ☆☆☆☆
Ei mainittavia haasteita. Neliveto on aika etuvetopainotteinen, ja välillä voimalinja jää hieman nukkumaan nopeissa rytminvaihdoissa.
Istuimet ja tilankäyttö ☆☆☆
Sama haaste kuin Transitissa. Kovin paljon yli 190-senttisillä kuljettajilla alkaa loppumaan istuimista säätövara kesken.
Kulutus ja toimintamatka ☆☆☆☆
Moottoritiellä kulutus asettuu 7,9 litran tietämille, kaupunkiolosuhteissa päästään kuuden litran lukemiin. Hämmentävän taloudellinen laite.
Viihdejärjestelmät ☆☆☆☆
Toivosen kommentti
”Transporter on ihan mainio pakettiauto myös Fordin tekemänä. Se, onko käytännössä kahden automallin jakama markkina paras mahdollinen juttu asiakkaille, jää nähtäväksi.”
