Miltä tuntuu juosta kaksitoista tuntia ympyrää? Hienolta, jos kysyy ultrajuoksija Satu Lipiäiseltä. Lajin mestarin kipinä pitkien matkojen juoksemiseen syttyi jo lapsena.
Kun Lipiäinen oli 10-vuotias, hän kuuli Spartathlon-tapahtumasta. Siinä juostaan kilpaa 246 kilometriä Ateenasta Spartaan. Koululainen päätti joku päivä osallistua. Juoksu mukailee historiallista matkaa, jonka Pheidippides juoksi 490 eKr. Hän haki Spartasta apua taisteluun persialaisia vastaan. Mainittakoon, että perinteinen maratonjuoksu pohjaa myös Pheidippidesin juoksuun, jonka hänen uskotaan tehneen Marathonista Ateenaan.
Lipiäinen on urheillut tavoitteellisesti jo 7-vuotiaasta. Hänen vanhempansa veivät häntä yleisurheilukouluun, hän hiihti Siilinjärven hiihtoseurassa ja hyppäsi seivästä. Juoksu tuntui kuitenkin omimmalta lajilta. Ensimmäistä kertaa Lipiäinen osallistui puolimaratoniin eli 21,0975 kilometrin kestävyysjuoksuun kymmenvuotiaana.
– Minua on aina kiehtonut, kuinka pitkälle voi juoksemalla päästä, hän kertoo.
Lipiäinen harjoitteli perinteisiä ratamatkoja 10 000 metriin saakka. Tavoitteet olivat kovat – jossain vaiheessa jopa olympialaiset. Käännekohta tuli kuitenkin 16-vuotiaana. Lipiäinen joutui ripustamaan piikkarit naulaan, koska oli treenannut itsensä niin pahaan ylikuntoon. Käytännössä hän lopetti juoksemisen viideksi vuodeksi.
Parikymppisenä kaverit houkuttelivat Lipiäisen mukaan Joensuu Night Run -tapahtumaan juoksemaan 12 tunnin viestijuoksun.
– Lähdin mukaan puolivitsillä, mutta ihastuinkin täysillä!
Uusi ovi juoksun maailmaan oli avautunut. Lipiäinen antoi itselleen luvan harjoittaa lajia kuten itse haluaa, eikä niin kuin muut olettavat. Hän ei palannut enää ratajuoksun pariin vaan alkoi harjoitella ultrajuoksua.
– Suomen yleisurheilupiireissä tunnutaan paheksuvan, jos nuorena juoksee maratonia. Perinteisesti maratonmatkoilla debytoidaan kolmekymppisenä. Ultrajuoksua ei pidetä tavoitteellisena urheiluna, vaan extreme-harrastuksena.
12 tuntia putkeen
Nyt 26-vuotias Lipiäinen juoksi viime marraskuussa niin Suomen kuin Pohjoismaidenkin ennätyksen 12 tunnin ultrajuoksussa. Ennätys syntyi Joensuu Night Run -tapahtumassa 6.–7.11.2021. Lipiäinen juoksi 12 tunnin aikana 140,92 kilometriä 325 metrin sisäradalla. Kunniakierroksen hän paineli Suomen lippu kädessään.
– Tämä on lempikisani! Marraskuussa osallistuin kuudetta kertaa. On hienoa, että tapahtuma juostaan yöllä. Se lisää suorituksen henkistä rankkuutta, ajatukset ovat yöllä synkempiä.
Ultrajuoksussa Lipiäistä viehättää oman kehityksen näkeminen, itsensä haastaminen ja omien rajojen etsiminen. Lyhyillä matkoilla juostaan toisia vastaan, pitkillä itseään.
– Ihmisen elimistö on fiksu ja se kehittyy sitä mukaan, kun juoksee ultria. Menestys ei tule vain juoksukunnosta. Siihen vaaditaan myös kykyä hallita omat ajatukset.
Ajatusten hallinta oli Lipiäiselle aluksi hankalaa. ”Mitä jos en jaksa tai pysty, mitä jos hajotan itseni”, hän muistaa ajatelleensa. Kokemus on rauhoittanut Lipiäisen mielen ja antanut itseluottamusta.
– Peruslenkillä viihdytän itseäni musiikilla tai äänikirjoilla. Juoksumatolla voin katsoa telkkaria tai kerrata luentomateriaaleja tai laskuharjoituksia. Kilpailussa ohitan heikot hetket keskittymällä vain yhteen kilometriin kerrallaan.
Lipiäisen kokemus on, että ultrajuoksuyhteisö on hyvää porukkaa. Kisoja on harvoin, mutta juoksijat pitävät aktiivisesti yhteyttä sosiaalisessa mediassa. Kun Noora Honkala rikkoi Lipiäisen Suomen ja Pohjoismaiden ennätykset 20.2.2022 Spartassa, Lipiäinen onnitteli häntä Instagramissa. Honkala juoksi 12 tunnin aikana 145,4 kilometriä.
– Ihmiset jakavat somessa harjoituksia ja ajatuksia. Ultrajuoksijoilla tuntuu olevan myös aika kieroutunut huumorintaju. Porukka jakaa kuvia irronneista varpaankynsistään.
Pitkillä matkoilla moni pieni asia voi romuttaa onnistuneen juoksun. Pään lisäksi vatsalta vaaditaan kestävyyttä. Jalat eivät saa olla rakkoherkkiä ja niiden pitää kestää iskuja, muuten esimerkiksi polvet kipeytyvät. Myös malttia pitää olla, ettei aloita liian vauhdikkaasti ja väsy kesken juoksun.
– Haasteeni on hankaukselle herkkä iho. Joudun aina ennen juoksua teippaamaan treenivaatteiden saumat.
Lipiäinen on todennut, että hänen fysiikkansa sopii paremmin ultrajuoksuun kuin sähäköihin ratamatkoihin.
– Kävin hiljattain elämäni ensimmäisessä mattotestissä, jossa sain tietää sykerajani ja hapenottokykyni. Peruskunnon kestävyyteni on tosi hyvä, mutta kovaa hapenottokykyä vaativille matkoille minulla ei ole lahjoja.
Juokseva tutkija, tutkiva juoksija
Kuten juoksussa, myös opinnoissa Lipiäinen on etsinyt itselleen sopivan polun vastoin ympäristön oletuksia.
– Lukiossa keskiarvoni oli 9,8. Tuntui, että ihmiset ympärilläni olettivat minun pyrkivän lääkäriksi. Abivuonna olin ihan hukassa, mitä alkaisin opiskella. Sen tiesin, ettei lääketiede ole juttuni.
Lipiäisen poikaystävä oli aloittanut vuotta aiemmin opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hän markkinoi tekniikan opintoja Lipiäiselle ja vei hänet syyslomalla tutustumaan LUT-yliopiston kampukseen.
– Tuntui, etteivät opinto-ohjaajat juuri puhuneet tekniikan alasta. Viimeistään kun LUT:in abitiimi tuli käymään lukiossamme, tekniikka alkoi kiinnostaa.
Lipiäinen luki itsensä energiatekniikan diplomi-insinööriksi. Nyt hän työskentelee yliopistossa väitöskirjatutkijana. Hänen väitöskirjansa käsittelee metsäteollisuuden energiankäyttöä ja hiilidioksidipäästöjä.
– Sekä ultrajuoksuun että väitöskirjan tekemiseen pitää olla kova palo. Molemmat ovat aika haastavia. Näen, että urheilusta on ollut minulle paljon hyötyä väitöskirjan tekemisessä. Juoksijana olen oppinut, että joka päivä teen pieniä juttuja, jotka vievät eteenpäin, ja kun kohtaan vastoinkäymisen, yritän uudestaan. Sama pätee väitöskirjaan.
Lipiäisen mukaan juoksua ja tekniikan alaa yhdistävät suunnitelmallisuus, uteliaisuus, kärsivällisyys ja halu ratkaista ongelmia. Hän onkin tavannut kestävyysjuoksun parissa monia diplomi-insinöörejä.
– Valmennan itse itseäni ja on kiehtovaa suunnitella omat harjoitusohjelmat. Ultra pitää suunnitella suorituksena tarkasti. Suunnittelen Exceliin juoksuni vartin tarkkuudella: mitä milloinkin syön, juon ja missä kohtaa matkaa minun pitää olla tiettynä hetkenä menossa. Kaikki tämä on tosi kiehtovaa ja vaikuttaa suoritukseen paljon!
Lipiäisellä on myös taulukot vuosikilometreistä ja eri tehoalueiden suhteellisista osuuksista. Kisojen kierrosvauhdeista hän piirtää kuvaajia. Datan hän saa urheilukellosta ja sykevyöstä. Lisäksi hän mittaa nukkumistaan ja leposykettä.
– Juoksen viikossa keskimäärin 100–120 kilometriä. Siihen päälle teen voima- ja liikkuvuusharjoittelua. Ymmärrän yhä paremmin lepopäivien merkityksen. Kuuntelen herkällä korvalla jaksamistani.
Lipiäinen innostuu juoksudatan pyörittämisestä, mutta varusteita hän ei jaksa hifistellä. Hän kertoo olevansa huono ostamaan mitään, mieluummin hän nappaa vaikka äitinsä kaapista jotain, joka muuten uhkaa jäädä käyttämättä. Nykyään yhteistyökumppanit pitävät huolen Lipiäisen varusteista: Garmin tarjoaa juoksukellon, Hoka juoksutossut ja -vaatteet ja Nosht urheilujuomat.
Tänä kesänä Lipiäisen ykköstavoite on sadan kilometrin MM-kisat elokuun lopussa Saksassa. Sitä ennen hänet nähtäneen huhtikuussa Kaarinassa kuuden tunnin juoksukisassa ja heinäkuussa Salossa sadan kilometrin SM-kisoissa.
Ja entä lapsuuden haave Spartathlon? Sinne Lipiäinen tähtää vuonna 2023.