Sisällöt avainsanalla: yliopisto

Hallituksen budjettiriihi on paketissa. TKI-puolelta löytyy kehuttavaa, koulutuksen rahoituksesta hyvää ja huonoa sekä vakuutusmaksujen alennuksen käsittelystä moitittavaa.
Blogimerkintä
|
20.9.2023
Avainsanat:

Naisten osuus tekniikan alan yliopistokoulutukseen hakeutuvista on noussut tasaisesti viime vuodet. Vuonna 2022 hakijoiden ja opintonsa aloittaneiden joukossa oli enemmän naisia kuin koskaan. Ennätysmäärä ei kuitenkaan riitä: naisten osuus on noussut kolmannekseen, mutta tekniikan osaajia tarvitaan edelleen lisää.
Blogimerkintä
|
19.9.2023
Avainsanat:

Odotamme hallituksen budjettiriihestä päätöksiä, jotka tukevat aidosti Suomen TKI-tavoitteiden toteutumista.
Uutinen
|
18.9.2023
Avainsanat:

Hallituksen panostukset budjettiesityksessään esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä Business Finlandiin ovat positiivisia. Valitettavasti osaajien riittävyyden varmistamisessa toimet jäävät puolitiehen.
Blogimerkintä
|
12.9.2023
Avainsanat:

Yliopistojen on kasvatettava vihreän osaamisen painoarvoa.
Uutinen
|
30.5.2023
Avainsanat:

Ylioppilastutkinnon pisteytys on liikkunut sen uudistusehdotuksessa oikeaan suuntaan, mutta kuten niin usein käy, parannettavaa löytyy edelleen.
Blogimerkintä
|
3.5.2023
Avainsanat:

Kestävyysopettajien verkosto kokoaa yhteen tekniikan yliopistokoulutuksen kestävän kehityksen sisällöistä kiinnostuneet opettajat, hallintohenkilökunnan ja sidosryhmät.
Avainsanat:

Tarvitsemme määrällisesti lisää insinöörejä kestävyysmurroksen toteuttamiseksi. Lisäksi tarvetta on niin matemaattis-luonnontieteelliselle osaamiselle kuin monille muille taidoille, esimerkiksi systeemiajattelulle ja dataosaamiselle. TEKin Graduate Survey -kyselystä selviää, että kestävyysosaamisen taso kuitenkin vaihtelee paljon koulutusaloittain.
Uutinen
|
24.4.2023
Avainsanat:

14 professoria neljästä yliopistosta väistyy huhtikuun lopussa päiväksi ja antaa nuorten kokeilla professorin työtä. Päivä professorina -palkinnot jaettiin 6.4. Tutki-Kokeile-Kehitä-tiedekilpailussa Espoossa.
Uutinen
|
12.4.2023
Avainsanat:

Yleiskorotukset nostavat palkkoja yhteensä 5,5 prosenttia. Toukokuussa yliopistojen kokoaikaiset työntekijät saavat vähintään 400 euron kertaerän.
Uutinen
|
30.3.2023
Avainsanat: