Vuodenajat veivaavat mielialaa
|
Uutinen
Kirjoittaja(t):
Henrik Muukkonen
|
Kuvaaja:
Getty Images
Hyväksymällä kaikki evästeet voit kuunnella artikkelin sisällön.
Turkulaistutkimuksen mukaan vuodenajat vaikuttavat tunteisiin ja sosiaaliseen elämään siten, että kielteiset tunteet vaimenevat kesäisin.
Turun PET-keskuksen tutkijat osoittivat, että päivän pituus vaikuttaa aivojen opioidivälittäjäaineiden toimintaan, ja sitä kautta mielialaan.
Tutkimuksen mukaan vuodenajat vaikuttavat tunteisiin ja sosiaaliseen elämään siten, että kielteiset tunteet vaimenevat kesäisin, kun taas vuodenajoittain vaihteleva ahdistuneisuushäiriö on yleisimmillään talven pimeinä kuukausina.
Tutkimus perustuu Turun yliopistollisen keskussairaalan ja PET-keskuksen suureen aivotietopankkiin, johon kootaan eri tyyppisiä aivokuvia laajoja analyyseja varten.
Avainsanat:
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
Työelämä
Uutinen
Näin parannat työn mielekkyyttä
Hyvinvoivassa työyhteisössä keskustelu on suunnitelmallista, tavoitteellista ja jatkuvaa. VALAssa vastuut ja vastuulliset on määritetty tarkoin, tavoitteet on tehty näkyviksi ja edistymistä seurataan.
Työelämä
Blogimerkintä
Blogi: NASAn opeista tukea vuorovaikutukseen ja kuormituksen hallintaan
Mitä yhteistä on avaruuslennoilla ja asiantuntijatyöllä? Enemmän kuin heti ajattelisi. Process Communication Model (PCM) kehitettiin 1970-luvulla, kun NASA etsi uusia keinoja astronauttien valintaan ja tiimien toiminnan kehittämiseen. Mallin lähtökohtana oli ymmärtää paremmin sitä, miten ihmiset toimivat paineessa ja kommunikoivat keskenään. Nykyisin PCM:ää hyödynnetään laajasti työelämässä vuorovaikutuksen, johtamisen ja stressinhallinnan tukena. TEKin jäsenenä pääset tutustumaan mallin oppeihin uudessa verkkovalmennuksessa.
Työelämä
Blogimerkintä
Kolme askelta rauhaisaan syksyyn
Kesäloma on ohi, mutta hyvän olon ei kannata antaa loppua kalenterimerkintään. Rentoutta voi rakentaa myös osaksi arkea.