55-vuotias työntekijä, sekajätettä?

|
Blogimerkintä

”55-vuotiaat eivät ole mitään sekajätettä”, totesi rouva iltauutisissa. Työelämä on pahasti sairas, jos yli viisikymppisen koulutetun työnhakijan on perusteltava tätä muille.

Hyväksymme presidentiksi seitsemänkymppisen ihmisen, mutta minkä yhtiön toimitusjohtajaksi Sauli Niinistön ikäinen nainen tai mies valittaisiin? Suomessa hänen ikäisiään nimitetään seniorikansalaisiksi. Yhdysvalloissa, jossa pörssiyhtiöiden hallitukset ovat täynnä tämän ikäpolven ihmisiä, heitä kutsutaan kokeneiksi ammattilaiksi. Meillä olisi paljon opittavaa kokemuksen arvostamisessa.

Työelämässä on tapahtunut viime vuosikymmeninä paljon. Hierarkiat ovat madaltuneet, työnteon tahti on kasvanut ja työtiimeistä on tullut monimuotoisempia. Olemme oppineet ja opimme yhä, että meidän on tultava toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vai olemmeko tosiaan oppineet?

Mediassa syrjintä on noussut keskusteluun eläkeputkea koskevan kysymyksen myötä. Eniten näissä lehtijutuissa ällistyttää, että joudumme keskustelemaan viisikymppisistä ihmisistä ja ikärasismista samassa lauseessa. Aivan kuin viisikymppinen työntekijä olisi iäkäs työntekijä tai joutuisi perustelemaan olemistaan työmarkkinoilla. Jo tämä puhe osoittaa, että meillä on vakavan asennemuutoksen paikka.

Korona on näyttänyt, kuinka hyvin työntekijät iästä riippumatta ovat pärjänneet, kun toimistolta on siirrytty vauhdilla kotiin ja moni asia työnteossa on muuttunut. Digiloikkia on otettu ja niissä on onnistuttu, työntekijän iästä riippumatta. ”On sitä erikoisempiakin asioita nähty”, kommentoi entinen kollegani, reilu kuusikymppinen asiantuntija whatsapp-keskustelussamme. Teimme useamman vuoden työparina töitä. Hän hoiti omaa tonttiaan rautaisella ammattitaidolla ja vuosien tuomalla itseluottamuksella. Samalla hän oppi uudet ohjelmat ja ratkoi teknisiä ongelmia paremmin kuin parikymppinen minä. Työvuosien tuoma perspektiivi oli suuri apu monessa tukalassa paikassa. En olisi voinut kuvitella parempaa kollegaa.

Avainsanat: