Ylempien toimihenkilöiden työehdoista neuvotellaan parhaillaan

|
Uutinen
Kuuntele

TEKin jäsenten työehtosopimuksia neuvottelee Ylemmät toimihenkilöt YTN. Seuraa tilannetta osoitteessa ytn.fi/ajankohtaista/.

Työehtosopimusneuvotteluja on käyty syksystä saakka. Osa YTN:n sopimuksista on päättynyt jo viime lokakuussa ja viimeisimmätkin vielä voimassaolevat sopimukset päättyvät tammikuun lopussa. Toistaiseksi ei neuvottelutuloksia uusista sopimuksista ole saatu.

TEKin jäsenten työehtosopimuksia neuvottelee Ylemmät toimihenkilöt YTN. Voit seurata päivän tilannetta osoitteessa ytn.fi/ajankohtaista/. Neuvottelujärjestössä vaikuttavat monet TEKin työntekijät, lakimiehistä ja neuvottelijoista viestinnän asiantuntijoihin.

TEKin neuvottelujohtaja Teemu Hankamäki, toimit myös YTN:n puheenjohtajan tehtävässä.

Missä työehtosopimusneuvotteluissa nyt mennään?

Mediassa paljon huomiota saanut Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden päänavaussopimus ei näyttänyt saavan sopimussumaa liikkeelle. Tähän vaikutti erityisesti työnantajien vahva linjaus siitä, että vaikka kiky-tunnit poistuivat Teollisuusliiton sopimuksesta, ne eivät mitenkään automattisesti poistuisi muista sopimuksista. Kaiken kaikkiaan vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Teknologiateollisuuden työehtosopimusten piirissä olevasta henkilöstöstä lähes 70 prosenttia eli noin 200 000 ylempää toimihenkilöä ja toimihenkilöä on edelleen ilman sopimusta.

 YTN:n neuvottelut jatkuvat kuitenkin useissa eri sopimuspöydissä ensi viikolla, kuten teknologiateollisuudessa, suunnittelualalla, tietoaloilla, kemianteollisuudessa ja energiateollisuudessa. Myös palvelualoilla on useita neuvotteluja käynnissä, kuten ICT-alalla, rahoitusalalla ja arkkitehtisuunnittelualalla.


Miten kuvaisit neuvottelujen sujumista?

Työehtosopimusneuvotteluja jatketaan työnantajapuolen kanssa asiallisessa ja ratkaisuhakuisessa hengessä. Neuvotteluissa kuitenkin junnaavat kaksi tuttua asiaa, eli palkankorotukset ja niiden toteutusmuoto sekä kiky-tunnit.

Työajanpidennyksen kohtalo  lienee suurin vastus sopimisen tiellä. Työnantaja tarjoaa palkattoman lisätyön tekemistä edelleen ylemmille toimihenkilöille, vaikka se Teollisuusliiton sopimuksesta loppuu. Ajatus on monestakin syystä mahdoton hyväksyä. Työaikatilastoista epäilyksettä selviää, että asiantuntijat tekevät jo nyt paljon enemmän töitä kuin heidän työsopimuksensa edellyttäisi. Suomen kilpailukyky ei siis mitenkään voi olla kiinni siitä, että ylemmiltä toimihenkilöiltä edellytetään palkattoman työn tekemistä sopimuksella.

Juuri nyt tilanne neuvottelujen etenemisen suhteen on odottava, sillä lähipäivät ovat ratkaisevia, toteutuvatko laajat kemianteollisuutta, metsäteollisuutta ja teknologiateollisuutta koskevat työntekijöiden ja toimihenkilöiden lakot. YTN:llä ei ole tällä hetkellä lakkouhkia annettuna, vaan ainakin toistaiseksi olemme edenneet normaalia neuvottelutietä.

Neuvottelutilanne elää. Lisätietoa neuvotteluista löytyy YTN:n verkkosivuilta: www.ytn.fi/neuvottelut