Merina Salminen katsoo kameraan.

Parannetaan maailmaa yksi nuori kerrallaan

|
Blogimerkintä

Miten voimme auttaa työmarkkinoille tulijoita? Voimme valjastaa verkostomme tutun nuoren työllistämiseksi.

Jokainen meistä muistaa ihmisen, joka on auttanut meitä eteenpäin elämässä. Ehkä se on ollut vanhempi, isovanhempi, opettaja, valmentaja tai joku satunnaisempi aikuinen. Opettaja on sanonut jotain innostavaa, joka on ohjannut oikealle urapolulle. Sukulainen on rohkaissut huonolla hetkellä. Näistä ihmisistä on jäänyt positiivinen muistijälki. Heidän ansiostaan olemme jaksaneet jatkaa.

Mekin voimme jättää positiivisen muistijäljen. Erityisen tärkeää se on nyt, kun nuoret joutuvat kohtaamaan historiallisen vaikeat työmarkkinat. Vertailukohtaa joutuu hakemaan kaukaa 1990-luvulta, jolloin valmistuttiin suoraan kortistoon.

Tuntuu, että nuoret on jätetty yksin selviytymään valtavien haasteiden kanssa. Vaikeana jatkuva taloustilanne ja tekoäly vievät työpaikkoja, isommista haasteista puhumattakaan. Ilmastonmuutoksesta ei puhu juuri kukaan vaikka se ongelmana jyrää alleen kaiken muun.

Miten voimme auttaa työmarkkinoille tulijoita? Voimme valjastaa verkostomme tutun nuoren työllistämiseksi. Voimme kertoa, miten itse aikanaan löysimme töitä. Ihan perusasioiden kertominenkin auttaa: kuinka tehdään hyvä CV ja hakemus, miten työpaikkahaastattelussa erottuu edukseen ja niin edelleen. Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä. 

Tuntuu, että nuoret on jätetty yksin selviytymään valtavien haasteiden kanssa.

Jokainen tekee lopulta itse ratkaisevan työn työpaikan saamisessa. Tärkeintä apua, jota me muut voimme antaa, on henkinen tuki: tsemppaaminen, isomman kuvan maalaaminen, mitä milloinkin tarvitaan.

Henkistä tukea opiskelija saa myös meiltä TEKistä. Kahdeksalla kampuksella opiskelijoiden apuna ovat opiskelijayhdyshenkilöt eli tykit. TEK julkaisee myös Työkirjaa, työnhaun ja urasuunnittelun opasta. Työkirjaa on jaossa fyysisenä kirjana esimerkiksi yliopistojen urapalveluissa, Tampereen, Turun ja Lappeenrannan TEK Loungeissa sekä joillakin kiltahuoneilla. Verkkoversio löytyy täältä: www.tek.fi/tyokirja. Lisää tietoa opiskelijan jäseneduista löytyy täältä: www.tek.fi/opiskelija.

Jos jokainen TEKin aikuisjäsen auttaa yhtä nuorta, se tarkoittaa yli 50 000 autettua. Se on valtava määrä. Eiköhän ryhdytä hommiin. Tehdään maailmasta parempi paikka yksi nuori kerrallaan.

Optimistista syksyä!

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.