Prosessitekniikan ja biotuoteteknologian opinnot Oulun yliopistossa veivät Joonas Ryhäsen teekkarina ensin Stora Ensolle, Outokummulle ja Metsä Fibrelle töihin. Opintojen loppuvaiheessa opiskelukaveri kehui Chilen-kokemustaan.
Ryhänen haki harjoitteluun suureen chileläiseen metsäteollisuusyritykseen, Araucoon. Vaihdossa hän tapasi tulevan vaimonsa ja palasi seuraavana vuonna tekemään lopputyön Araucon tehtaalla. Vuonna 2018 hän valmistui, aloittiAFRYllä prosessi-insinöörinä ja puoliso muutti Suomeen.
Sitten iso projekti Uruguayhin tarjosi tilaisuuden lähteä työmaakomennukselle vuonna 2021. Reilun kahden Uruguayn vuoden jälkeen toiveissa oli elämä vaimon kotimaassa Chilessä. Ryhänen keskusteli työnantajan kanssa ja perhe muutti Santiago de Chileen heinäkuussa 2023.
– Venezuelalaisten runsas maahanmuutto Chileen oli ruuhkauttanut lupaprosessin. Muutimme jo etukäteen tilapäisjärjestelyin: piti välillä käydä ulkomailla ja tulla takaisin. Ilman oleskelulupaa ei kuitenkaan saa henkilökorttia eikä pankkitiliä avattua. Pelastus oli chileläisen puolison pankkitili.
Kaivosteollisuus talouden veturi
Chile on maailman suurin kuparin tuottaja, toiseksi suurin litiumin ja kolmanneksi suurin molybdeenin tuottaja.
– Kaivosala tuo leipää isolle määrälle ihmisiä. Suunnitellut kaivoshankkeet, vihreä siirtymä ja kriittisten metallien rooli globaalissa sähköistymisessä näkyvät täällä uutisissa.
Kuvaaja: João Paulo Dias
AFRY on maailman suurimpia suunnittelu- ja konsultointiyhtiöitä. Vuoden 2025 globaali liikevaihto oli noin 2,3 miljardia euroa, ja henkilöstöä on yli 18 000 ympäri maailmaa.
Nyt vanhempana projekti‑insinöörinä Joonas Ryhänen vastaa investointihankkeiden kustannusarvioinneista ja projektikokonaisuuksien hallinnasta erityisesti suurissa kaivos- ja prosessiteollisuuden projekteissa.
Hän kerää yhdessä suunnittelijoiden kanssa projektin teknisiä lähtötietoja – kuten minkälaisia määriä putkistoja ja rakennetöitä tarvitaan – ja sitä kautta muodostetaan kokonaiskuva projektista ja sen arvioidusta hinnasta.
– Kun hankkeissa on useita osapuolia, on tärkeää, että kaikki asiat on huomioitu, tarkkuus ja luotettavuus ovat ne mitä haetaan, ja että kustannusarvio on asiakkaalle läpinäkyvä ja selkeä.
Asiakkaat ovat isoja teollisuusyrityksiä ja valtionyhtiöitä etenkin sellu-, biotuote- ja kaivosteollisuudesta, joskus myös investoijia.
– Kun hankkeissa on useita osapuolia, on tärkeää, että kaikki asiat on huomioitu, tarkkuus ja luotettavuus ovat ne mitä haetaan, ja että kustannusarvio on asiakkaalle läpinäkyvä ja selkeä.
Asiakkaat ovat isoja teollisuusyrityksiä ja valtionyhtiöitä etenkin sellu-, biotuote- ja kaivosteollisuudesta, joskus myös investoijia.
Tällä hetkellä Ryhänen tekee töitä Chilestä pääasiassa AFRYn Suomen tiimiin, ajoittain Chilen toimiston paikallisiin projekteihin. Kustannusarviointitiimissä Vantaalla on kuusi henkilöä, Santiagossa projektitilanteen mukaan kymmeniä. Ryhäsellä voi olla viisikin projektia samaan aikaan ja tekijöitä eri puolilta maailmaa.
– Tässä näkee montaa tapaa tehdä työtä – ei ole oikeaa ja väärää, mutta erilaisia.
Kieli haltuun ja palkasta neuvottelemaan
Kokeneille teknologiaosaajille on Chilessä paljon työpaikkoja. Isoja aloja ovat kaivosteollisuus, maa- ja metsätalous, kalastus, uusiutuva energia sekä vähittäiskauppa. Töitä voi etsiä LinkedInistä, työpaikkaportaalista www.chiletrabajos.cl ja kontaktien kautta.
– On myös uudelleenjärjestelyjä ja vaihtuvuutta. Ihmiset ovat aina vähän varuillaan, lähtökuopissa.
Espanjan taito on tarpeen.
– Chilen murretta voi silti olla aluksi vaikea ymmärtää: puhutaan nopeasti ja käytetään sanontoja, vertauskuvia ja paikallista slangia töissäkin. Teknisen alan sanasto on espanjankielisissä maissa hieman erilaista.
Oikeaa palkkatasoa tiedustellaan usein alalla toimivilta tutuilta.
– Palkkasuosituksia tai -taulukkoa ei ole, itse neuvotellaan. Voi olla todella isoa vaihtelua toimialojen välillä ja samankin tehtävänimikkeen alla. Yleisenä tietona kaivosalalla on hyvät palkat.
Chilen opetusministeriön palkkatilaston mukaan kaivosrakennustekniikassa viidennen työvuoden keskipalkka syyskuussa 2025 oli 4 230 975 pesoa eli 3 920 euroa kuussa, ja parhaiten palkattu kymmenys sai 7 605 401 pesoa eli 7 046 euroa.
Metallimalmikaivostoiminnassa viidennen työvuoden keskipalkka oli 3 724 054 pesoa eli 3 450 euroa, ja parhaiten palkattu kymmenys sai 7 882 793 pesoa eli 7 303 euroa.
Pakolliseen sairausvakuutusmaksuun menee seitsemän prosenttia palkasta ja voi valita, kuuluuko julkisen terveydenhuollon piiriin vai ottaako yksityisen vakuutuksen. Yksityisellä terveydenhoito on melko edullista, ja Ryhäset käyttävät sitä. Työnantaja voi antaa lisävakuutusetuja.
Lakisääteinen vuosiloma on kolme viikkoa. Viikkotyöaikaa alettiin vuonna 2023 lyhentää 45 tunnista, nyt on 42 tuntia ja vuonna 2028 se laskee 40 tuntiin ilman lounasta.
– Työpaikalla nautitaan myös sosiaalisesta elämästä, lounastauko ei ole puolen tunnin suoritus.
Tulokkaatkin otetaan lämpimästi mukaan
Santiago de Chilen metropolialueella on noin seitsemän miljoonaa asukasta.
– Kaupunginosien valtava eriarvoisuus näkyy ympäristössä, turvallisuudessa ja kaikessa infrassa. Suosittuja, turvallisia ja vihreämpiä alueita ovat Providencia, jossa asumme, sekä Vitacura ja Las Condes, Joonas Ryhänen kertoo.
Providenciassa on myös hyvät pyöräverkostot ja hän ajaa toimistolle nopeimmin pyörällä.
Ryhänen arvostaa chileläisten vieraanvaraisuutta, avuliaisuutta ja solidaarisuutta.
– Tuntemattomia ja uusia tuttavuuksia kutsutaan mukaan tapahtumiin ja porukoihin, otetaan lämpimästi vastaan yhteiskuntaan ja yhteisöön.
Keskusteluissa mennään henkilökohtaisiin asioihin ja kysellään kursailematta.
– Ei ole mitenkään outoa kysyä palkkaa. On vitsailua, kuittailua, ystävällistä piikittelyä. Kannattaa uskaltaa olla avoin, jakaa vähän enemmän, olla utelias paikallisia ja kulttuuria kohtaan.
Vaimon vanhemmat, suuri osa suvusta ja ystäväpiiri asuvat Santiagossa. Ryhästen 6-vuotiaan pojan ja kohta 3-vuotiaan tyttären kautta tapaa muita vanhempia.
– Esikoulu alkaa 5-vuotiaana ja kouluopetus 6-vuotiaana. Vaatimustaso on aika kova, läksyjä tulee jo ensimmäisellä luokalla ja kokeita myös. Päiväkoti- ja koulupäivät ovat pitkiä, kuten vanhempien työpäivät.
Harkitsetko ulkomaille töihin lähtöä?
Olemme tukenasi työurasi kansainvälistymisessä. Tutustu esimerkiksi Mielitkö maailmalle? -verkko-valmennukseen, josta saat vinkkejä, mistä löydät parhaiten tietoa niin ulkomailla työskentelyyn kuin työnhakuun liittyen. Valmennuksesta on hyötyä myös ulkomaille lähetetyille työntekijöille.
Tutustu palveluihin: www.tek.fi/mielitko-maailmalle