Vuoden nuori tutkijayrittäjä tuo lisätyn todellisuuden kiipeilyseinälle

|
Uutinen
Kuuntele

Vuoden 2016 nuoreksi tutkijayrittäjäksi on valittu TkT Raine Kajastila, jonka kehittämä teknologia muuttaa tavallisen kiipeilyseinän lisättyä todellisuutta hyödyntäväksi pelialustaksi.

Augmented Climbing Wall tekee kiipeilyseinästä ison interaktiivisen kosketusnäytön, jolle voi luoda kiipeilyreittejä ja pelata erilaisia yksin- tai kaksinpelejä.

– Käytännössä ihmisestä tehdään peliohjain, josta tulee osa peliä, Raine Kajastila sanoo.

– Projektorin avulla kiipeilyseinään heijastetaan kuvioita, ja syvyyskamera seuraa kiipeilijän liikkeitä seinällä.

Ajatus lisättyä todellisuutta hyödyntävästä kiipeilyseinästä syntyi Kajastilan työskennellessä Aalto-yliopistossa. Hän tutki, miten teknologian avulla voidaan motivoida ihmisiä liikkumaan. Kun pelit viedään tietokoneen näytöltä paikkoihin, joissa ihmiset urheilevat, he saavat pelaamisesta viihteen lisäksi tehokasta liikuntaa.

– Olen harrastunut kiipeilyä yli 15 vuotta ja siksi kiipeily oli luonnollinen tutkimuskohde. Viisivuotias poikani on auttanut minua Augmented Climbing Wallin kehittämisessä testaamalla kiipeilyseinälle suunniteltuja pelejä, Kajastila kertoo.

Tutkimus lähti kehittymään yritystoiminnaksi, kun Kajastila julkaisi ryhmänsä kanssa videon Augmented Climbing Wallin prototyypistä. Tutkimusvideo sai hyvää palautetta ja Kajastila pyyntöjä kehittää tutkimuksensa pohjalta tuote.

Rahoituksen järjestyttyä Kajastila perusti Augmented Climbing Wallin ympärille yrityksen nimeltä Valo Motion.

Nyt Kajastilan kehittämiä lisätyn todellisuuden kiipeilyseiniä on mm. kiipeilykeskuksissa. Kiipeilyn harrastajien lisäksi esimerkiksi koululaisryhmät käyvät tutustumaan niihin liikuntatunneilla. Opettajat ovat kertoneet Kajastilalle, että Augmented Climbing Wallilla pelaaminen on ollut palkintona liikuntatunnin lopuksi.

– Tämä on hyvä tapa innostaa ihmisiä liikkumaan, Kajastila vakuuttaa.


Aiemmin palkittu mm. nyhtökauaura ja Relex

Vuoden nuori tutkijayrittäjä valittiin nyt neljättä kertaa. Vuonna 2015 palkinto myönnettiin nyhtökauran kehittäjälle elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelälle Gold&Green Foods Ltd:stä. Palkinnon myöntämisen jälkeen nyhtökaurasta tuli suoranainen ilmiö ja sen kysyntä ylitti kaikki odotukset. Syksyllä 2016 Paulig Oy osti 51 prosenttia Gold&Green Foods Ltd:stä.

Vuonna 2014 tunnustuksen sai tekniikan tohtori Johanna Småros perustamallaan Relex-yritykselle. Toimitusketjun hallintaohjelmistoja kehittävä Relex on listattu alansa nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon Euroopassa ja noussut ruokakaupan alalla toimitusketjun hallinnan markkinajohtajaksi Pohjoismaissa.

Vuoden nuori tutkijayrittäjä on 5 000 euron tunnustus, joka myönnetään tutkimukseen perustuvaa yritystoimintaa synnyttäneelle tutkijalle. Palkinnon jakaa KAUTE-säätiön Akateemisen yrittäjyyden rahasto. KAUTE-säätiö tukee kaupallis- ja teknillistieteistä opiskelua, opetusta ja tutkimusta. Säätiön tavoitteena on edistää elinkeinoelämän uudistumista.

Avainsanat: