Tekkiläisille räätälöityjä urapalveluita

|
Uutinen
Kuuntele

Oululainen Eero Lepistö liittyi LinkedInissä TEKrekryyn, laittoi CV:nsä kuntoon ja keskusteli uravalmentajan kanssa. Aktiivisuus työnhaussa tuotti tulosta.

Kun tieto Microsoftin irtisanomisista saavutti työntekijät kesällä 2014, Oulussa ei vaivuttu epätoivoon. FM Eero Lepistö kollegoineen alkoi miettiä, minkälaista osaamista heillä olisi tarjota oululaisille työnantajille. Lepistö oli kerännyt kokemusta it-alalta jo noin 20 vuotta, josta merkittävän osan Nokian ja Microsoftin palveluksessa. 

– Ajattelin, että tässä on nyt hyvä hetki miettiä, mitä uraltani haluan. Halusin löytää työpaikan, joka kiinnostaa minua aidosti, Lepistö sanoo.

LinkedInin kautta Lepistö sai yhteyden TEKin uravalmentajaan, joka jakoi Lepistön kautta ohjeita ja vinkkejä työnhakuun oululaisten perustamassa keskusteluryhmässä. Lepistö liittyi myös TEKrekry-ryhmään, jossa hän selasi työpaikkoja ja luki ura-asiantuntijoiden jakamia artikkeleita. 

– Kun olin itse ehtinyt vähän miettiä CV:täni uusiksi, lähetin sen vielä TEKin urapalveluiden CV-klinikalle kommentoitavaksi. Ratkaisukeskeisen uravalmentajan kanssa kävimme sitten enemmänkin keskustelua uratavoitteistani, Lepistö kertoo. 

– Koin, että TEKistä saamani palvelu oli proaktiivista ja ammattitaitoista. Sain asiantuntijalta käytännönläheisiä vinkkejä, joilla pääsin eteenpäin. Keskustelut vahvistivat omia ajatuksiani uran jatkosta. 

Nyt Lepistö työskentelee Operation Development Managerina oululaislähtöisessä VividWorksissa, joka kehittää tuotekonfigurointi-ohjelmistoja globaaleille asiakkaille.

– Oli tietoinen päätös hakea pienempään yritykseen. Uudessa työssäni pystyn hyödyntämään suuryrityksessä hankittua kokemustani laaja-alaisesti, Lepistö sanoo. 

– Työnhakuprosessin aikana huomasin, että CV:n hiomiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä työnantaja ei ehdi katsoa yhtä CV:tä monta sekuntia. Kannattaa esimerkiksi käyttää CV:ssä kieltä, joka aukeaa mahdollisimman monelle ihmiselle. On tärkeää olla oma itsensä, mutta itseään ei pidä aliarvioida.

 

TEK on tukenasi läpi koko työuran. Kaikki urapalvelumme löydät osoitteesta: www.tek.fi/urapalvelut

CV-Klinikka

Tehokkaalla CV:llä tuot oman osaamisesi esille ja erottaudut muista. TEKin uravalmentajien ohjeilla päivität CV:si ajan tasalle. Hyödynnä ensin verkosta löytyviä CV-malleja ja ohjeita, ja lähetä CV sitten asiantuntijoidemme kommentoitavaksi. www.tek.fi/urapalvelut/cv-klinikka

Uravalmennus

Mietitkö, mitä haluat työuralta ja miten voisit kiteyttää osaamisesi? Työnhaku- ja uravalmennus auttaa sinua ratkaisukeskeisesti kirkastamaan ammatillisen profiilisi ja etenemään kohti tavoitteitasi. 
www.tek.fi/urapalvelut/uravalmennus

TEKrekry

TEKrekryn LinkedIn-ryhmästä löydät avoimia työpaikkoja tekniikan akateemisille, kohtaat työantajat ja rekrytointiyritykset sekä keskustelet urasta ja työnhausta muiden tekkiläisten ja asiantuntijoidemme kanssa. Ryhmän löydät helpoiten LinkedInistä haku-sanalla TEKrekry.

 

 

Avainsanat: