7.-13. syyskuuta järjestettävä Helsinki Pride -viikko on ollut vuosittainen tapahtuma vuodesta 2006 lähtien. TEKin viestintäjohtaja Merina Salminen iloitsee yhteistyöstä Helsinki Priden kanssa.
– Yhdenvertaisuus kuuluu hyvään työelämään. Jokaisen tulee voida kokea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi työyhteisössä. Syrjintä ei kuulu missään muodossa työelämään – tämän tulisi olla 2020-luvulla itsestäänselvyys. Helsinki Priden yhteydessä haluamme puhua myös siitä, mikä on jokaisen meidän roolimme sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä.
Vuosi 2020 on TEKissä yhdenvertaisuuden teemavuosi. Salmisen mukaan teeman ansiosta päästään puhumaan ammattijärjestölle keskeisistä asioista.
– Teemme tänä vuonna näkyväksi ilmiöitä, joihin tarvitaan muutosta suomalaisessa työelämässä. Tavoitteenamme on tarjota myös käytännönläheisiä ratkaisuja, joilla mm. samapalkkaisuutta tai yhdenvertaista kohtelua voidaan edistää työpaikoilla.