TEKin hallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie

Talvitie: Nuorille tukea jaksamiseen nyt – ensi vuonna on myöhäistä

|
Uutinen

TEKin hallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie on huolissaan opiskelijoiden hyvinvoinnista, erityisesti mielenterveydestä. Jaksamisongelmia on jo joka toisella opiskelijalla. Talvitie avasi TEKin valtuuston kokouksen 24.3. Pasilassa.

Jo ennen koronaa eli vuonna 2019 tekniikan alan korkeakouluopiskelijoista 41 prosenttia oli useita kertoja tai jatkuvasti huolissaan jaksamisestaan. Toisena koronasyksynä eli vuonna 2021 luku oli noussut jo 51 prosenttiin.

– Kahden vuoden korona-aika muutti nuoren elämän totaalisesti. Kun rajoitukset poistuivat ja kampukset avautuivat, elämä ei palannutkaan entiselleen. Uutena varjona tuli Venäjän aloittama sota Ukrainassa eikä ilmastonmuutoksen varjo ole väistynyt. Olen huolissani erityisesti nuorten mielenterveydestä ja jaksamisesta. On tarjottava apua nuorten jaksamiseen nyt – ensi vuonna on myöhäistä, TEKin hallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie sanoo.

Naisilla on enemmän jaksamishuolia kuin miehillä. TEKin opiskelijatutkimuksen 2021 naisvastaajista 68 prosenttia koki huolta jaksamisestaan usein tai jatkuvasti, kun miehistä vastaava osuus oli 41 prosenttia. Tutkimuksen mukaan vain 15 prosenttia tekniikan alan opiskelijoista kokee, ettei oma jaksaminen huoleta.

Vähemmistöön kuuluminen näyttää TEKin tutkimuksen mukaan lisäävän jaksamishuolia. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvista opiskelijoista jaksamishuolia koki usein tai jatkuvasti 76 prosenttia. Rodullistettuun vähemmistöön kuuluvilla vastaava kokemus oli noin kolmella viidestä.

– Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta tulevaisuuden toivoa opiskeluvaiheessa. Jokaista tarvitaan. Meillä on Suomessa muutenkin osaajapula. Nämä ovat syitä, joiden vuoksi TEK on panostanut lukuvuoden 2021–2022 aikana erityisesti mielenterveyden tukemiseen, Talvitie sanoo.

Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta tulevaisuuden toivoa opiskeluvaiheessa.
- TEKin hallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie

TEK toteutti lukuvuoden 2021–22 aikana yhdessä opiskelijoiden mielenterveyttä edistävän Nyyti ry:n kanssa mielenTEKoja-hankkeen, joka tarjosi niin ohjattua ryhmätoimintaa kuin vertaistukea opiskelijoille. Tämä on ollut kauaskantoista työtä.

– TEKin hallitus yhdessä TEKin Nuorten valiokunnan sekä opiskelijatoimijoiden kanssa pureutuu opiskelijoiden jaksamiskriisiin toukokuun alussa. Kartoitamme, miten TEK voi olla opiskelijoiden tukena jatkossakin. Meillä ei ole varaa menettää yhtään tulevaisuuden toivoa työkyvyttömyyseläkkeelle. Opiskelijoiden jaksamisen ja yhteisöllisyyden tukeminen tarvitsee tekoja nyt – ja siinä myös TEKin monipuolisella opiskelijatoiminnalla on merkittävä roolinsa.

Mari-Leena Talvitie avasi Tekniikan akateemiset TEKin valtuuston kevätkokouksen seminaariosuuden 24.3. Helsingin Pasilassa. Seminaari jatkuu TEKin tulevaisuuden skenaariotyön esittelyllä. Avainpuheenvuorot pitävät Itä-Suomen yliopiston työterveyden professori Tuula Oksanen, futuristi ja keksijä Perttu Pölönen sekä Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva. Seminaarin aiheena on ihmisen ja teknologian tulevaisuus.

TEKin opiskelijatutkimuksen 2021 tulosten visualisaatio

Lue lisää TEKin kevätvaltuustosta: Työterveyden professori: Jokainen tunti terveyden edistämiseen on tärkeä