Reilua työelämää rakentamassa

|
Uutinen
Kuuntele

Joskus työelämän kehittämistä on jouduttu vauhdittamaan lakkoliivit päällä.

Kuluva vuosi on alkanut työmarkkinakentällä yhtä sähköisesti kuin viime vuosi loppui. Helmikuussa kariutuivat neuvottelut neuvottelujärjestelmän uudistamisesta, ja kevään korvalla moni vaikuttaja on halunnut kammeta Suomen taloutta nousuun lisäämällä paikallista sopimista.

Mitään uutta reseptiä ei kuitenkaan ole keksitty.

– Jo nykyiset ylempien toimihenkilöiden työehtosopimiset antavat paljon mahdollisuuksia sopia paikallisesti työehdoista, huomauttaa TEKin hallituksen jäsen Piri Harju

Sen sijaan työnantajaleirillä on rutkasti kehitettävää tavoissaan. Sanelusta tulisi siirtyä aitoon sopimiseen.

– Tällä hetkellä luottamusmiehet eivät saa tietoja työnantajalta niin hyvin, että paikallinen neuvotteleminen olisi mahdollista, Harju korostaa.

Harju on nähnyt työmarkkinaedunvalvontaa monelta kantilta. Hän on toiminut muun muassa luottamusmiehenä suunnittelu- ja konsulttialalla lähes koko 2000-luvun, ja kuuden vuoden ajan hän myös luotsasi Ylemmät Toimi­henkilöt YTN:n suunnittelualan taustaryhmää. TEKin toimintaan hän tuli todenteolla vasta sen jälkeen.

– Olisi tärkeää, että kaikilla aloilla olisi työehtosopimus. Työehtoja kehitetään parhaiten yhteisesti sopimalla. Se on myös työnantajan etu. 

– Meidän tulee pitää kiinni kohtuullisista työsuhteen ehdoista. Työelämässä on kova tahti, joten ympäristö pitää saada sellaiseksi, että ihmiset jaksavat. Työ­elämän kehittäminen on pitkäjänteinen prosessi.

Ja joskus työelämän kehittämistä on vauhditettu lakkoliivit päällä. Harju muistaa vieläkin suunnittelualan kymmenen päivän lakon ja marraskuisen hyiset säät seitsemän vuoden takaa.

– Lakko on äärimmäinen työtaistelu­toimi, eikä kukaan ryhdy siihen mielellään. Tilanne oli kuitenkin silloin sellainen, että se kortti oli käännettävä. Sen avulla saimme työehtosopimukseen korvauksen vapaa-ajalla matkustamisesta, joka on ollut monilla aloilla työn ja tuskan takana.

Eduskuntavaalien jälkeen tapetille nousee myös työllisyys- ja kasvusopimuksen jatko. Keskusjärjestöt neuvottelevat toisen sopimusjakson korotuksista 15. kesäkuuta mennessä.

– Jos löytyy hyvä palkkaratkaisu kolmannelle vuodelle, niin olen avoin sille. Mutta myöskään liittokierrosta ei pidä pelätä. Silloin on mahdollista keskustella enemmän alakohtaisten työehtojen kehittämisestä.

Avainsanat: