Paranna maailmaa

|
Uutinen
Kuuntele

TEKin ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen yhteinen Maailmanparannusforum alkaa syksyllä 2021.

Teekkarit haluavat tehdä maailmasta paremman ja hyödyntää osaamistaan ihmisten ja planeetan hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämä näkyy selvästi vuoden 2017 TEKin opiskelijatutkimuksesta, jonka yhteydessä on selvitetty teekkareiden arvoja.

– Teekkarit haluavat enemmin hyvää läheisilleen ja ihmiskunnalle kuin itselleen. Se näkyy nuoremmassa polvessa monella tapaa. Ilmastonmuutoksen torjunta, toisista välittäminen ja opiskelukavereista huolehtiminen ovat teekkari-identiteetin ytimessä, sanoo TEKin kestävän teknologiayhteiskunnan asiantuntija Jussi-Pekka Teini.

Kolme neljästä teekkarista kokee ympäristön kestävän kehityksen edistämisen omalla työurallaan tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi.

Maailman parantamiseen tarvitaan halua, osaamista, sopivat työkalut ja monipuolista ajattelua. Nämä olivat myös tavoitteita, kun TEK ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut järjestivät viime vuonna yhdessä Maailmanparannusforum-valmennusohjelman.

Maailmanparannusforum kokosi yhteiskuntatieteilijät ja tekniikan alan osaajat yhteen pohtimaan aikamme suuria ongelmia ja ratkaisuja niihin.

Uusi Maailmanparannusforum alkaa syksyllä 2021. Neljän kerran valmennuksessa pohditaan teknologian ja politiikan suhdetta, ratkotaan eettisiä ongelmia ja käsitellään keinoja kääntää ilmastoahdistus yleistä hyötyä tuottavaksi toiminnaksi.

Haku syksyn valmennukseen käynnistyy elokuussa. Hakuohjeet löytyvät TEKin verkkosivuilta. Voit ilmoittaa myös kiinnostuksestasi ennakkoon Lyytissä ja saat ilmoittautumislinkin sähköpostiisi ilmoittautumisen avautuessa.