Mikä yhdistää 11-vuotiaan ajatuksia ja 48 tunnin Ultrahackia?

|
Blogimerkintä

Nykyajan uudet innovaatiot syntyvät yhteistyössä. Mallia kannattaa ottaa Ultrahack-tapahtumasta – uuden ajan innovaatioalustasta.

Kävin erittäin mielenkiintoisen keskustelun tyttären tyttäreni kanssa viime viikonloppuna robotismista ja siitä, kuinka maailma muuttuu digitalisaation myötä. Hän oli hyvin tietoinen Pepperistä, tuosta hellyttävästä älyhoivarobotista.

He seuraavat kuulemma hänen koulussaankin hyvin tarkkaan, mitä maailmalla tapahtuu digitalisaation parissa ja millaisia uusia innovaatioita saadaan aikaan.

Jos 11-vuotias pohtii asiaa jo seuraavan askeleen eteenpäin, olisi perin ihmeellistä, jos Suomen kokoisessa teknologiaorientoituneessa yhteiskunnassa ei olisi vielä nykyistä rutkasti enemmän potentiaalia ja potkua valjastaa ajattelua täysin uudelle levelille. Asiakkaan näkökulmasta siis, kun etsitään uusia digitaalisia palveluja. 

ULTRAHACK – UUDEN AJAN INNOVAATIOALUSTA

Sain upean mahdollisuuden tutustua Ultrahack-tapahtumaan vuonna 2015. Suurella mielenkiinnolla tarkastelin tätä tapahtumaa, joka sinällään itsessään on jo merkittävä innovaatio. Luohan se innovaatio- ja verkostoitumisalustan suurempien yritysten sekä startup-yritysten yhteiselle kehittämiselle ja uusien asiakaslähtöisten palvelujen innovointiin – ei siis vain koodaamiselle yhden yrityksen sisäisen haasteen puitteissa.

Jo tuolloin vuonna 2015 Ultrahack-tilaisuus keräsi merkittävän määrän pieniä, nälkäisiä startupeja mukaan kilpailuviikonloppuun. Tarjolla oli 48 tuntia innovointia, kilpailua, mahtavaa fiilistä, hyviä keynote-esityksiä ja mahdollisuus saada innovointiin, ajatteluun sekä omaan liiketoimintamalliin tukea huippuluokan osaajilta. Muun muassa Peter Vesterbacka ja Taneli Tikka toimivat mentoreina.

Verkostoitumismahdollisuus sekä isompien yritysten että mahdollisesti omaa ideaa täydentävien innovaattoreiden kesken oli huikea. Ja mikä parasta, osallistuja vain voitti. Esimerkiksi merkittävän taloudellisen palkinnon ja panostuksen oman startup-unelman ja innovaatiokonseptin eteenpäin viemiseksi.

Oman idean testaaminen kilpailussa, sparrausapu merkittävän kokeneilta mentoreilta ja oman verkoston laajentaminen ovat enemmän kuin tärkeitä.

Niin, sitähän se yrittäminen parhaimmillaan on, unelman tavoittelua ja joskus vähän saavuttamista, mutta ennen kaikkea siinä elämistä. Toisaalta se on raakaa työtä, niitä hurmoksen hetkiä ja onnistumisiakin, mutta onhan niitä sadepäiviäkin aina välillä.

Tässäkin mielessä oman idean testaaminen kilpailussa, sparrausapu merkittävän osaamisen omaavilta mentoreilta tai oman verkoston laajentaminen ovat enemmän kuin tärkeitä. Siihen tällaisille, Ultrahackin kaltaisille, innovaatioalustoille on varmasti enemmän kuin tarvetta.

MITEN ROBOTTEJA VOISI HYÖDYNTÄÄ? – 11-VUOTIAALLAKIN ON JO RATKAISU

Niin ja mitenkä se keskustelumme tyttären tyttäreni kanssa Pepperin osalta päättyi? Miten Pepper voisi helpottaa esimerkiksi heidän perheensä arkea?

No ei enempää eikä vähempää kuin se, että Pepper sopisi apulaiseksi ja jäseneksi perheen arjen askareisiin. Pepper voisi ulkoiluttaa perheen koiraa, varsinkin silloin kun siitä lasten kesken tulee pientä nahinaa. Tai hän voisi toimia tuomarina ja selvittää koko tilanteen, koska Pepper ajattelee ja oppii koko ajan lisää.

Edes isoveli ei pystyisi sitä pahemmin huijaamaan, kun se Pepperhän oppii jatkuvasti uutta ja ajattelemaan. Tai Pepper voisi välillä toimia seuralaisena jollekin yksinäisille, jos sen yksinäisen perhe asuu vaikka vähän kauempana, eikä joka päivä ennätä tapaamaan. Tai vaikka vaan sitten auttaa perheen äitiä, jotta hänkin kerkeis edes joskus vähän nukkumaan.

Kirjoittaja on yrittäjä ja TEKin yrittäjyysvaliokunnan jäsen.

Avainsanat: