Merkityksellistä työtä
Nuoret haluavat työelämässä hyvää johtajuutta, monipuolisia tehtäviä ja merkityksellisyyttä. Universumin opiskelijatutkimuksessa listattiin myös ihannetyönantajat 2017.
”Me ei olla vaan töissä täällä, työllä pitää olla merkitys.” Tämä asenne näkyi Universumin opiskelijatutkimuksen tämän vuoden tuloksissa.
Tutkimukseen vastasi ennätysmäärä korkeakouluopiskelijoita, lähes 13 500. Tutkimuksen tulokset julkistettiin 20.4. Universum Awards -tilaisuudessa Helsingissä.
Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden uratavoitteissa ykkössijalla on viime vuoden tapaan työn ja vapaa-ajan pitäminen tasapainossa. Kakkosena tulee se, että tuntee, että omalla työllä on suurempi merkitys.
Työnantajassa vastaajien mielestä on tärkeintä se, että saa monipuolisia työtehtäviä. Ystävällinen työilmapiiri koetaan toiseksi tärkeimmäksi, kilpailukykyinen peruspalkka on sijalla viisi. Tosin arvostuksissa on alakohtaisia eroja. Esimerkiksi Kauppalehti kirjoitti 20.4. tutkimuksen tuloksista IT-alan opiskelijoiden osalta. Heille tärkeintä on kilpailukykyinen palkka.
Universum Finlandin maajohtajan Michael Ljungqvistin mielestä on huomion arvoista, että hyvää esimiestyötä ja johtamista arvostetaan aiempaa enemmän. Omaa kehittymistä tukevat esimiehet ovat vastaajien tärkeyslistalla sijalla neljä. Myös selkeiden urapolkujen merkitys on tutkimuksen mukaan kasvanut.
– Pirstaleisessa työelämässä laadukas esimiestyö on tärkeässä roolissa. Nykyään esimiestyö nähdään palveluroolina, jolta odotetaan mentoroivaa ja kehitystä tukevaa lähestymistapaa, Ljungqvist sanoi.
Ihannetyönantajat 2017
Monelle Universumin opiskelijatutkimuksen kiinnostavinta sisältöä on listaus Suomen ihanteellisimmista työnantajista.
Tänä vuonna IT-alan kolmen kärjessä komeilee tutut yritykset: Google (1.), Microsoft (2.) ja Supercell (3.). Sama kolmikko oli IT-alan opiskelijoiden suosikkityönantajia viimekin vuonna. Toisaalta tutkimuksen mukaan 12 prosenttia vastaajista haluaisi perustaa oman yrityksen tai työskennellä startup yrityksessä valmistuttuaan.
Ljungqvist panee merkille, että OP Ryhmän kiinnostavuus on kasvanut kaupallisen alan lisäksi myös IT-alalla.
– IT-alan tulevaisuuden osaajista on varmasti jatkossakin finanssialalla kysyntää, kun digitalisaatio ja FinTech ravistelevat toimialaa, hän analysoi.
Sama kysyntä näkyy myös kaupan alalla. Palkintojenjakotilaisuudessa työnantajakuvan kehittämisestä puhunut K-ryhmän Director Talent Raisa Jyrkinen kertoi, että koodaus on myös kaupan alan työmarkkinoilla kuuma taito.
– Me kilpailemme samoista devaajista kuin kaikki muutkin, hän sanoi.
Tekniikan ja luonnontieteiden alalla top 3 koostuu isoista tekijöistä. Alan opiskelijoiden mielestä ihanteellisin työnantaja on Kone, kakkosena on ABB ja kolmantena Google. Yksi keskeinen muutos on se, että rakennusalan työnantajien sijat ovat laskeneet suurimmalla osalla alan työnantajista.
Tutkimuksessa listattiin myös kaupallisen alan, humanistisen-, kulttuuri- ja kasvatusalan, juridiikan alan sekä lääketieteen ja terveydenhuollon alojen ihannetyöpaikat. Kaikkien alojen ihannetyöpaikat löytyvät Universumin sivuilta. Opiskelijatutkimus toteutettiin välillä lokakuu 2016 – helmikuu 2017 valtakunnallisesti ympäri Suomea.
Työpaikan kulttuurilla on väliä
Miten opiskelijoiden ihannetyöpaikaksi pääsee?
Universum Globalin VP Richard Mosley puhui Universum Awards -tilaisuudessa 20.4. työnantajamielikuvan muokkauksesta. Hän on kirjoittanut Lars Schmidtin kanssa aiheesta sopivasti nimetyn kirjan Employer Branding for dummies.
Mosleyn mukaan yksi tärkeä osa brändiä on lahjakkuuksien kartoittaminen. Eli se, että yritys etsii ja löytää itselleen sopivimmat tekijät. Mosleyn mukaan on olennaista, että yrityksen kulttuuri ja uusi työntekijä sopivat yhteen.
– Joku saattaa lähteä yrityksestä sen takia, että haluaa parempaa palkkaa. Toinen kaipaa parempia uramahdollisuuksia, kolmas on kyllästynyt esimieheensä. Mutta kun kaivetaan lähdön syitä syvemmin, usein siihen on vaikuttanut työpaikan kulttuuri, Mosley sanoi.
- Lue myös, mitä tekniikan alan opiskelijat pitävät työelämässä tärkeänä ja mitä he odottavat tulevalta työuraltaan.
- Mitä on palveleva johtaminen?