Mahdollisuuksia ja markkinarakoja

|
Uutinen
Kuuntele

Digitalisoituvassa maailmassa katsotaan kissavideoita vessassa, mutta muutos tuo mukanaan myös tilaa uusille avauksille. Ilo irti yrittäjyydestä -tapahtumassa kuultiin digivisioiden lisäksi myös Lauri Salovaaran 15 elämänohjetta.

– Digitaalisuus muuttaa kaiken. Kuluttajakäyttäytyminen muuttuu, teknologia kehittyy, kaikki päätöksenteosta kilpailuun nopeutuu, Googlen toimialajohtaja Hanna Kivelä listaa.

Kivelä on seurannut digitalisoituvaa maailmaa näköalapaikalta. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus digitaalisen liiketoiminnan, median ja myynnin johtamisesta ja kehittämisestä.

– Teknologia mahdollistaa sen, että melkein kuka tahansa missä tahansa voi olla online. Ja ihmiset myös haluavat sitä. Asiat pitää voida hoitaa tässä ja nyt, Kivelä kuvailee.

Hänellä on kaksi esimerkkiä, miten digitalisoituminen on muuttanut ihmisten arkistakin käyttäytymistä.

– Ennen vessassa hoidettiin hommat, nyt siellä päivitetään Facebook, luetaan uutiset ja katsotaan kissavideoita. Aamu aloitetaan kännykän katsomisella, kun aikaisemmin katsottiin puolisoa ja mentiin keittämään kahvia. 

Yrittäjän näkökulmasta digitalisaatio on sekä haaste että mahdollisuus. Miten tässä kehityksessä voi olla mukana?

– Toimi kuin startup. Ole ketterä ja muuta suuntaa, kun maailma ympärilläsi muuttuu.

Kivelän mukaan digitalisoituvassa maailmassa tarvitaan uskallusta ja rohkeutta. Ei riitä, että miettii, miten asioihin voisi tehdä 10 prosentin parannuksen. Jos haluaa menestyä, tulee miettiä, miten asiat voi tehdä 10 kertaa paremmin.

Esimerkiksi kaupan alalla digitalisoituminen on muuttanut paljon. Kivelän mukaan aikaisemmin kävijävirta määritti, miten hyvin liikkeellä menee. Ostamisen polut ja tavat ovat kuitenkin muuttuneet. Nyt asiakkaat ostavat tai vähintään tutustuvat tuotteisiin verkossa. 

– Sijainti ja aukioloajat eivät rajoita kaupankäyntiä. Verkossa on oltava jatkuvasti läsnä.

Mikrohetkiä

Kivelä puhui digitalisoituvasta maailmasta TEKin ja Suomen Ekonomien järjestämässä Ilo irti yrittäjyydestä -verkostoitumistilaisuudessa 3.6. Helsingissä. Yleisössä olleet yrittäjät ja yrittäjähenkiset tunnistivat muutoksen, mutta ainakin osan mielestä aiheesta on puhuttu jo pitkään.

Kivelän mukaan huomionarvoista on muutoksen nopeus. Maailma, Suomi mukaan lukien, digitalisoituu vauhdilla.

– Tutkitusti suurempi osa alle viisivuotiaista osaa spontaanisti käyttää älypuhelimia ja tabletteja, kuin sitoa omat kengännauhansa, Kivelä kertoo.

Googlen Consumer Barometer -tutkimuksen mukaan jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 2,7 päätelaitetta. Älypuhelinta käyttää 57 prosenttia.

– Googlella tehdään 3 miljardia hakua päivässä. On jo kymmenen maata, joissa yli puolet hauista tehdään mobiililaitteilla. Mobiili on tällä hetkellä ykköskanava, Kivelä kertoo.

Kun miettii palveluita ja niiden tarjoajia, mikrohetket ratkaisevat kuka menestyy. Digitaalisuus pilkkoo Kivelän mukaan ihmisen päivän pikkuhetkiin, joissa palveluiden pitää olla läsnä.

– Kun lapsi tekee maalin, vanhemmat ottavat siitä kuvan ja lähettävät sen kavereilleen. Se palvelu, joka mahdollistaa tämän parhaiten, voittaa.

Laurin 15 elämänohjetta

Ilo irti yrittäjyydestä -tilaisuudessa puhui myös FilmMe Groupin perustajajäsen ja markkinointijohtaja Lauri Salovaara. Hän kertoi 15 kohdan listan, jota noudattamalla voi tehdä elämässään sen, mitä haluaa.

1. Lakkaa siirtämästä onnellisuuttasi tulevaisuuteen.

2. Lakkaa likaamasta itseäsi negatiivisilla ajatuksilla.

3. Lakkaa oikeuttamasta rajoituksiasi.

4. Lakkaa kertomasta itsellesi, ettet riitä. 
– Sellaiset ihmiset, jotka ovat sinut itsensä kanssa, ovat kaikkein kauneimpia, Salovaara täsmentää.

5. Lakkaa viettämästä aikaa väärässä seurassa. 
– Nostaako esimerkiksi ystäviesi seura sinua ylös, vai laskeeko se sinua alas? Salovaara kysyy.

6. Lakkaa odottamasta, että elämäsi alkaa. Aloita elämä nyt!

7. Lakkaa valittamasta.

8. Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin.
– Some on vain kuorrute. Eivät kaikki ystäväsi ole oikeasti juomassa shampanjaa David Hasselhoffin kanssa.

9. Lakkaa vellomasta menneisyydessä.

10. Lakkaa etsimästä rakkautta vääristä paikoista.
– Jos emme ymmärrä rakastaa itseämme, ei meidän firmammekaan tule menestymään.

11. Lakkaa murehtimasta. 

12. Lakkaa olemasta kiittämätön.
– Sisältöjä tai digitalisaatiota ei olisi ilman toisia ihmisiä. On tärkeää myös tulla huomioiduksi. 

13. Lakkaa yrittämästä saada kaikki pitämään sinusta.
– Ei se haittaa, jos et miellytä kaikkia, Salovaara sanoo.

14. Lakkaa epäilemästä itseäsi.

15. Lakkaa arvottamasta itseäsi ulkopuolisten mielipiteiden perusteella.

– Testaan aina ideani ja kerron niistä jollekin. Kun kuulen, että ”toi on tyhmä idea”, tiedän, että siinä ideassa on jotain! Takuuvarmasti kun yrittää, niin vastaan tulee epäonnistumisia. Mutta ne koulivat. Vaikka ei saisi kaikkea sitä, mitä haluaa, tietää ainakin yrittäneensä, Salovaara sanoo ja päättää listansa.

Haasteista flow’ta

Oppimista tutkinut kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kertoi suomalaisten koulujen nykytilasta. Testeissä pärjätään hyvin, mutta kouluviihtyvyys ja -motivaatio on heikkoa.

– Oppimisen tulisi olla motivoivaa ja hauskaa, Lonka sanoo.

Hän ei kuitenkaan tarkoita, että koulut pitäisi muuttaa huvipuistoiksi. Myös nuoret kaipaavat haasteita.

– Ihmiselle ei riitä vain selviytyminen. Elämällä pitää olla merkitys. Ilman haasteita ei ole myöskään virtauskokemuksia!

Ilo irti yrittäjyydestä -tapahtuma järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Tilaisuudessa saadun palautteen perusteella seitsemännellekin on kysyntää. Virallista päätöstä asiasta ei ole, mutta hyvin todennäköisesti ilo otetaan irti yrittäjyydestä myös vuoden päästä.

TEKin yrittäjyysvaliokunnan puheenjohtaja Virpi Paavola toivoo lisää tekniikan akateemisten ja ekonomien yhteisiä tapahtumia. Kuva: PP

 

Avainsanat: