Tammikuun lopussa työttömiä tekniikan alan yliopistokoulutettuja oli 2425. Työttömyysprosentti oli 3,4. Tähän ei ole tullut muutosta kuukauden aikana.
Lomautusten määrä väheni dramaattisesti tammikuun aikana. Tammikuun lopussa lomautettuna oli 573 henkilöä. Lomautettujen määrä väheni lähes 60 prosenttia joulukuuhun verrattuna. Lomautettujen määrä on tippunut koulutusalasta riippumatta.
– Lomautettujen määrän väheneminen on hieno uutinen. Emme kuitenkaan tiedä, onko tilanne pysyvä. Tällä hetkellä on vaikea arvioita, minkälaisia muutoksia työmarkkinoilla nähdään kevään aikana, sanoo TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki.