Kirjoitukseni ei ole politiikkaa eikä työmarkkinapolitiikkaa, vaan analyysini vallitsevasta tilanteesta Suomessa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen iso tavoite talouden suunnan kääntämisestä ja työllisyyden parantamisesta on oikea. Siitä ei liene erimielisyyttä enempää työmarkkinajärjestöjen kuin oppositionkaan suunnalla.
Vastakkainasettelussa kysymys on eriävistä näkemyksistä keinoista, niiden toimivuudesta ja tasapuolisuudesta. Kysymys on tällöin lähinnä työmarkkinanormeista ja sosiaalietuuksien leikkauksista.
Hallitusohjelman keinot ovat yksittäisiä, tilkkutäkkimäisiä. Tämä pätee sekä työmarkkinoiden uudistamiseen että sosiaalietuuksien leikkauksiin.
Ohjelma ei sido keinoja riittävän kokonaisvaltaisesti yhteen keskeisen tavoitteen eli talouden suunnan kääntämiseksi. Työllisyyslaskelmat ovat kovin teoreettisia. Näillä keinoilla ei saavuteta tärkeää isoa tavoitetta.
Työelämänormeissa hallitus on vahvasti viitannut Ruotsiin. Suomen työmarkkinat ja niiden historia ovat kuitenkin erilaiset Ruotsiin verrattuna. Normeja ei voida yksioikoisesti siirtää maasta toiseen.
Normien sijasta Suomessa pitäisi ottaa oppia ruotsalaisesta johtamisesta ja yhteistyöstä työpaikoilla. Sekään ei ole helppoa, koska suomalainen on sekä johtajana että alaisena erilainen kuin ruotsalainen. Kansanluonne ja historia istuvat syvässä.
Talouden suunnan kääntämisen perustan pitäisi olla vakaat työmarkkinat
Suomen historiassa on talouden suuntaa käännetty paremmaksi monen eri hallituksen toimesta. Poikkeuksetta ja hallituksen väristä riippumatta talouspolitiikan pohjaksi on pyritty rakentamaan aina vakaat työmarkkinat.
Kulloinenkin hallitus on kytkenyt työmarkkinajärjestöt talkoisiin tavoitteena useampivuotinen maltillinen palkkaratkaisu ja työrauha. Työllisyyden paranemista on lisäksi tuettu muilla politiikan lohkoilla.
Orpon hallitus on valinnut täysin päinvastaisen linjan. Hallitusohjelmasta ei livetä, vaikka koko Suomi uhkaa mennä sekasortoon. Vaarana on myös seuraavan työmarkkinakierroksen pilaaminen.
Ison tavoitteen pohja pettää väärällä työmarkkinapolitiikalla. Hallitusohjelmassa on valuvika. Työmarkkinapolitiikassa kokemus on osoittanut, että kärsivällisyys on nopein hevonen.
Akavan aloite on fiksu
Akava teki 13.10. merkittävän ulostulon esitellessään vaihtoehtoja pääministeri Orpolle, miten eri keinoin voitaisiin päästä hallituksen tavoittelemaan julkisen talouden vakauttamiseen ja työllisyyden edistämiseen. Kokonaisvaltainen ratkaisu neuvotellen olisi parempi kuin hallitusohjelman keinot. Samalla purettaisiin tulehtunut työmarkkinatilanne. Akavan aloite on fiksu.
Hallituksen kannattaisi tarttua Akavan ojentamaan käteen ja käynnistää neuvottelut työmarkkinaosapuolten kanssa sekä työmarkkinanormeista että työttömyysturvasta. Hallitus taipui jo aikaisemmin neuvottelumalliin eläkepolitiikan tavoitteissaan. Mitä pelättävää neuvotteluissa on muiden työmarkkinakysymysten osalta? Lopullinen valta on aina hallituksella ja eduskunnalla.
Hallitusohjelmassa on osin juridista osaamattomuutta
Hallitusohjelman kohdista merkittäviä ovat laittomista työtaisteluista tuomittavien hyvityssakkojen nostaminen ja työriidan ulkopuolisen suuren yleisön suojaaminen työtaistelutilanteissa. Poliittisissa työtaisteluissa oikeuskäytäntö on jo nyt edellyttänyt lyhytkestoisuutta. Tarkka tuntimäärä voi johtaa jopa huonompaan työrauhaan.
Yksilön työrauhasakko sopii huonosti suomalaiseen järjestelmään, joka on rakennettu järjestöjen vastuulle. Paljon tärkeämpää olisi miettiä, kannattaisiko hyvityssakkomalli korvata selkeillä vahingonkorvausnormeilla.
Sairausajan palkka on sovittu työehtosopimuksissa. Lain karenssipäivällä saavutetaan käytännössä kovin vähän. Turha tällaisesta on riitaa kehitellä.
Painavan syyn pudottaminen pois irtisanomisperusteesta osoittaa huonoa oikeuskäytännön tuntemusta. Painava syy on ollut oikeuskäytännössä juuri se peruste, jolla tuomioistuimet mittaavat työntekijän teon tai laiminlyönnin moitittavuutta irtisanomistilanteissa.
Painava syy on mahdollistanut myös yrityskoon huomioonottamisen tilannetta arvioitaessa. Jos lakitekstiä muutetaan, samat mittarit joudutaan kirjoittamaan hallituksen esityksen perusteluihin selitettäessä asiallista syytä. Lopputuloksena on juridinen ihmettely tuomioistuimissa, mihin tällaista muutosta on tarvittu.
Irtisanomistilanteissa tärkeintä on, ettei työnantaja toimi hetken tunnekuohussa, ja että muistaa kaikissa tilanteissa varmistaa näyttökysymykset. Laiminlyönnit näissä kysymyksissä johtavat häviöihin tuomioistuimissa. Vika löytyy peilistä, ei laista.
Paikallinen sopiminen kaipaa normeerausta. Sopiminen ei ole kuitenkaan sama kuin työnjohto-oikeus, vaikka Suomen Yrittäjissä näin kuvitellaankin. Järkevästi toteutettuna paikallinen sopiminen antaa tarvittavaa joustoa työpaikoilla. Useissa työehtosopimuksissa paikallinen sopiminen toimii jo hyvin työehtosopimuksen sisällä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistaminen on työmarkkinajärjestöjen vastuulla
Suomessa ei ole tasoltaan korkea ansiosidonnainen työttömyysturva. Kestoltaan se sen sijaan on pitkä. Työttömyysturvan keston voisi porrastaa nykyistä enemmän työhistorian pituuden mukaan ja yksinkertaistaa järjestelmää. Järjestöillä on tähän paras asiantuntemus.
Ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta kyllä työllistytään, jos työvoimalla on normaalia kysyntää. Aikuiskoulutustuen lopettamisella pikemminkin lisätään työttömyyttä kuin sitä vähennetään. Suhteellisen vähäisin kustannuksin yksilöitä on tällä tuella kannustettu kehittämään ammattitaitoaan.
Työttömyyden kova ydin on pitkäaikaistyöttömyys. Siihen hallitusohjelmassa ei puututa. Se on ollut liian vaikea asia pohdittavaksi yli 200-sivuisessa ohjelmassa. Onko hallitusohjelmaneuvotteluissa loppunut tahto vai taito? Ongelman ratkaiseminen olisi joka tapauksessa istunut varsin hyvin hallituksen päätavoitteeseen.
Sosiaalietuuksien leikkauksissa vastaan tulee aina yleinen hyväksyttävyys ja perusturvaetuuksissa perustuslaki. Näitä ei pidä ehdoin tahdoin uhmata.
Hallituksen tulisi harkita sosiaalietuuksien leikkauksia huolella, jotteivat ne johda pimeän työn lisääntymiseen ja opiskelijoiden osalta opintojen pitkittymiseen. Kokonaisvaltaista harkintaa kaipaisi näiltäkin osin.
Työeläkejärjestelmän pitää olla maksajatahojen vastuulla
Eläkepolitiikan valmistelutavasta vallitsee hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yksimielisyys. Neuvottelumandaatti on työmarkkinajärjestöillä.
Hyvä niin, koska sote-uudistus piirtää ruman kuvan poliitikkojen taidoista tehdä isoja uudistuksia kestävällä tavalla. Työeläkejärjestelmän pitää olla maksajatahojen eli työnantajien ja palkansaajien vastuulla.
En mene tällä kertaa eläkeneuvottelujen sisältökysymyksiin. Niihin ehditään palata myöhemmin. Aika näyttää, riittääkö työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen keskinäinen luottamus ja neuvottelutaito tässä tulehtuneessa tilanteessa suuren eläkepoliittisen uudistuksen aikaansaamiseen. Toivotaan parasta.
Lasse Laatunen on työnantajajärjestö EK:n eläkkeelle jäänyt työmarkkinajohtaja. Kirjoitus perustuu Laatusen esitykseen Tekniikan akateemiset TEKin ja Insinööriliitto IL:n Oulussa 14.10.2023 järjestämässä työmarkkinaillassa.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.