Suomen syntyvyydellä on surkea tarina kerrottavanaan. Yhä useampi jää vapaaehtoisesti tai tahtomattaan lapsettomaksi. Perheiden lapsimäärät pienenevät ja tulevaisuudessa yhä useampi vanhus elää ilman aikuisia lapsia. Mutta katsommeko asiaa yksipuolisesti, jos keskitymme vain suomalaisten lapsilukuun sen sijaan, että laajentaisimme perspektiiviä yleisesti siihen, miten kulttuurimme arvottaa hoivan?
Hoiva ja perheellistyminen ovat välttämättömiä yhteiskunnan jatkumisen kannalta. Tähän peilaten on hämmästyttävää, kuinka näkymättömiin hoivan tarve on Suomessa työnnetty. Tyypillisen korkeakoulutetun putkessa harva alle 30-vuotias joutuu kohtaamaan vieraita lapsia tai vanhuksia tai tarjoamaan hoiva-apua oikein missään nuoruutensa vaiheessa.
Hoivan järjestäminen on lisäksi vahvasti jokaisen ydinperheyksikön omalla vastuulla tai korkeintaan kirjattuna erilaisina yhteiskuntaa velvoittavina mitoituksina. Tämä ohjaa hoivaamaan vain lähimpiä ja arvioimaan tarkkaan, kenen kuuluisi auttaa kutakin. Kysypä siinä sitten apua lähirapun naapurilta korvatippojen laittamiseen.
Hoivan hyödyllisyyden punnitseminen näkyy myös työelämässä. Suhde lapseen tai apua tarvitsevaan läheiseen ei työnnä eteenpäin uralla tai näytä hyvältä CV:ssä. Tehokkuudeltaan äärimmilleen viritetyssä yhteiskunnassamme jopa vanhempainvapaan ympärille on luotava jonkinlainen itsensäkehittämisnarratiivi, sillä hoivalle hetkellisesti täysipainoisesti omistautumista ei nähdä itsessään arvokkaana.
Työpaikoilla onkin merkittävä vastuu siinä, miten hoivaan suhtaudutaan käytännön arjessa. Jaetaanko tiimiläisen perhevapaalle jääminen ”huonoina uutisina”? Perutaanko raskaudesta kertovan työnhakijan haastattelukutsu? Painostetaanko esikoistaan odottavaa puolisoa luovuttamaan vanhempainvapaapäivänsä äidille? Pelkästään tämän syksyn aikana kuulemani esimerkit lähipiiristä kertovat, että harmillisen monessa työpaikassa valitettavasti kyllä, kyllä ja kyllä – näennäisen perheystävällisestä imagosta huolimatta. Kun politiikassakin lapsista puhutaan ensisijaisesti jonain hyvinvointivaltion rapautuvien seinien tilkkeenä, motivoidupa siinä sitten aikaistamaan perheellistymispäätöstä.
Hoiva on työtä. Perhehaaveiden toteutumattomuuden tai heikoimmillaan olevan läheisen hoitamatta jättämisen vaikutukset ovat paljon pahemmat kuin sen, että yhden keskijohdon edustajan tilalle joudutaan miettimään hetkeksi sijainen. Nykyisessä syntyvyystilanteessa meillä ei ole yksinkertaisesti varaa suhtautua hoivaan alentuvasti – etenkään työpaikoilla.
Kirjoittaja on lääketeollisuudessa työskentelevä biotekniikan diplomi-insinööri ja TEKin hallituksen jäsen.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina TEK-lehdessä 5/2023.