Jo toinen lakkovaroitus yliopistosektorille

|
Uutinen
Kuuntele

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaina 20. helmikuuta jo toisen lakkovaroituksen.

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan kuudessa yliopistossa lakkona 7. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä.

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan lakkona 7.3.2018 yhteensä kuudessa yliopistossa ja näiden yliopistojen alaisissa harjoittelukouluissa, jos neuvottelutulokseen ei päästä 6.3. mennessä. Lakko toteutetaan Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa. Näissä yliopistoissa on henkilöstöä yhteensä lähes 8 500.

Pääsopijajärjestöjen viikko sitten antama ensimmäisen lakkovaroitus koskee yhden päivän lakkoa Helsingin yliopistossa 28. helmikuuta. Lakko alkaa, jos neuvottelutulokseen ei päästä 27.2. mennessä.

- Yliopistojen henkilöstö kokee, että nyt riitti. Arvostuksen puutteesta kertoo, että yliopistotyönantaja ei halua noudattaa yleistä palkankorotuslinjaa. Yliopistojen henkilöstö tekee koko maan kilpailukyvyn kannalta ensiarvoisen tärkeää ja vastuullista työtä. Mutta jatkuvalla joustamisella ja tehtävien lisäämisellä on rajansa, jos työnantaja ei halua niistä palkita, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia huomauttavat.

Yliopistojen työehtoneuvotteluissa TEKin jäseniä edustaa JUKO. TEKin jäsenistä kuusi prosenttia työskentele yliopistosektorilla.
 

Ei pelkkä palkkariita

Työnantajan päätavoite koko neuvotteluprosessin ajan on ollut yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistus. Henkilöstöä edustavat järjestöt edellyttävät, että yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistamista varten perustetaan työryhmä. Henkilöstöjärjestöjen mielestä palkkausjärjestelmän remontti tarvitsee pohjakseen vahvan tietopohjan ja vaikutusarvioinnit - sanelutyylillä muutos ei onnistu.

Yliopistosektorin neuvotteluissa ei ole kyseessä pelkkä palkkariita. Työnantajan esittämät merkittävät tekstiheikennykset eivät käy henkilöstöjärjestöille. Koko neuvotteluprosessin aikana työnantaja ei ole suostunut keskustelemaan yliopistojen palkansaajille tärkeistä tavoitteista, kuten tutkimustyön edellytysten parantamisesta sekä määräaikaisten työntekijöiden suhteellisen osuuden vähentämisestä.   
 
Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Viime perjantaista lähtien sovitteluratkaisua on etsitty valtakunnansovittelijan toimiston kautta.

Jos neuvotteluratkaisua ei synny, järjestöillä on valmius tehdä päätöksiä painostustoimenpiteiden laajentamisesta edelleen.

Tästä on kyse

Yliopistosektorin pääsopijajärjestöt JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia ovat antaneet tänään 20.2. työtaisteluvaroituksen valtakunnansovittelijantoimistoon sekä työnantajalle.

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan lakkona 7.3.2018 kello 0.00-24.00 välisenä aikana yhteensä kuudessa yliopistossa ja näiden yliopistojen alaisissa harjoittelukouluissa, jos neuvottelutulokseen ei päästä 6.3. mennessä. Lakko toteutetaan seuraavissa yliopistoissa:

  • Aalto-yliopisto,
  • Hanken,
  • Tampereen yliopisto,
  • Tampereen teknillinen yliopisto,
  • Taideyliopisto,
  • Vaasan yliopisto.

Lakkoon osallistuvat kaikki näissä yliopistoissa työskentelevät yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet.

Muissa yliopistoissa järjestetään lakossa olevaa henkilöstöä tukevia mielenilmauksia.

Löydät ohjeistuksen työtaisteluun tästä. >>
 

Työnantaja haluaa sanella, ei neuvotella

Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Pääsopijajärjestöt haluavat vauhdittaa neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta, sillä työnantaja on osoittanut koko neuvotteluprosessin ajan väheksyvää asennetta henkilöstöä kohtaan. Tällä hetkellä valtakunnansovittelija sovittelee yliopistojen työriitaa.

  • Vaatimattomat palkankorotusesitykset eivät osoita arvostusta henkilöstön tekemää arvokasta työtä kohtaan. Yliopistoilla on varaa palkankorotuksiin toiminnan kärsimättä, sillä yhdenkään yliopiston tilinpäätös ei ollut alijäämäinen vuonna 2016. Valtion rahoitusleikkaukset on jo kompensoitu massiivisilla henkilöstön vähennyksillä ja vuosien vähäisellä palkkakehityksellä.
  • Työnantaja ei suostu lainkaan keskustelemaan palkansaajille tärkeistä tavoitteista, kuten tutkimustyön edellytysten parantamisesta, määräaikaisten työntekijöiden suhteellisen osuuden vähentämisestä, yliopistojen palkkakilpailukyvyn parantamisesta sekä etätyön ja matkatyön huomioonottamisesta asiantuntijahenkilöstön työaikamääräyksissä.

Järjestöt toivovat edelleen, että sopu löytyy ennen työtaistelutoimien aloittamista. Jos neuvottelutulokseen ei kuitenkaan päästä eikä neuvotteluissa tapahdu huomattavaa edistymistä, järjestöillä on valmius tehdä päätöksiä työtaistelun laajentamisesta.

Me olemme yliopisto!

Jäsenille tiedotetaan neuvottelujen etenemisestä sekä työtaistelutoimenpiteistä JUKOn ja liittojen verkkosivujen sekä sosiaalisen median kanavien kautta.

Me olemme yliopisto -henki on jälleen tarpeen! #meolemmeyliopisto

Seuraa JUKOn viestintää ja ohjeistusta:

Lisätietoa antavat:

Daniel Valtakari
Yliopistosektorin asiamies
Tekniikan akateemiset TEK
Gsm: +358 40 7720 276
Email: daniel.valtakari@tek.fi

Markku Kojo
JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö
markku.kojo@juko.fi
puh. 0400 419 784

Riku Matilainen
JUKOn yliopistosektorin lakkotoimikunnan puheenjohtaja
riku.matilainen@tieteentekijoidenliitto.fi
puh. 040 523 0850